DNA:n tammikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot
Tammikuussa Applen iPhone 13 5G komeili sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien laitteiden kärkisijalla. Applen listamenestys jatkui sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden keskuudessa myös uusilla 16-sarjan malleilla, minkä lisäksi Samsungin A-sarja näkyi DNA:n myyntilistoilla. Tammikuun myydyin käytetty puhelin oli puolestaan Samsung Galaxy S22 5G.

”Alkuvuosi on tyypillisesti lanseerausten aikaa. Suurimmista valmistajista OnePlus aloitti lanseeraukset lippulaivamallillaan OnePlus 13 5G, joka ylsi vain muutamassa viikossa sijalle yhdeksän. Viime vuoden uutuus OnePlus 12 5G ei päässyt heti myyntiin tultuaan myydyimpien listalle, joten tänä vuonna huippu-uutuuksille näyttäisi olevan aiempaa enemmän kysyntää”, kertoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi DNA:lta.
Tammikuussa sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien listan kärkeen kipusi Applen iPhone 13 5G, jonka kysyntä on jatkunut vahvana. Apple loisti myös kuluttajien listan toisella ja kolmannella sijalla uusimman 16-sarjan Pro- ja Pro Max -malleillaan. Lisäksi Samsungin keskihintaisen A-sarjan kysyntä oli vahvaa, ja kuluttajien listalle päätyikin peräti neljä A-sarjan mallia, A05s, A25 5G, A35 5G sekä A55 5G.
Suosittujen merkkien lippulaivamallit näkyivät myös myydyimpien käytettyjen puhelinten listalla. Tammikuun myydyin käytetty puhelin oli kolme vuotta vanha Samsungin lippulaivamalli Samsung Galaxy S22 5G. Toiselle ja kolmannelle sijalle tammikuussa yltäneet Applen iPhone 12 mini 5G ja iPhone 13 mini 5G ovat olleet jo pitkään suosituimpien käytettyjen mallien joukossa.
Yritysasiakkaiden tammikuun myydyimpien laitteiden listalla näkyi laitetarpeiden moninaisuus. Listalle pääsi sekä edullisia 4G-laitteita että uusimpia 5G-puhelimia.
”Tammikuussa yritysasiakkaiden myydyimpien listan kärkeen nousi iPhone 13 5G, joka on erinomainen esimerkki keskihintaisesta ja laadukkaasta älypuhelimesta, joka sopii monenlaisille yrityksille. Tämä kestosuosikki kuitenkin poistuu valikoimasta lähiaikoina, sillä siinä on vielä Applen oma lightning-latausliitin”, sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan viestintäratkaisuista vastaava johtaja Mari Eklund.
Vuodenvaihteessa voimaan tullut EU:n päätös edellyttää USB-C-latausliittimen käyttöä laitteissa. Standardointi vähentää elektronista jätettä, sillä käyttäjien ei enää tarvitse hankkia useita erilaisia latureita eri laitteilleen.
”USB-C-liitin tarjoaa myös nopeamman latauksen ja tiedonsiirron, mikä parantaa käyttäjäkokemusta. Päätös tukee kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua”, jatkaa Eklund.
Apple jatkoi tuttuun tapaan kärjessä myös tammikuun myydyimpien älykellojen listalla. Alkuvuoden kasvava kiinnostus hyvinvointia ja urheilua kohtaan näkyi kuitenkin listalle yltäneissä malleissa kuten Garmin Venu 3 ja Vivoactive 5, Honor Choice Watch ja Huawei Watch Fit 3.
”Kellojen ohella myös älysormusten myynti nousi hyvinvointikiinnostuksen myötä. Tammikuussa myyntinsä DNA:lla startannut Samsung Ring saikin erittäin hyvän vastaanoton RingConn-sormusten rinnalla”, sanoo Kieksi.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Lisäksi DNA julkaisee myydyimmät tietokoneet -seurannan jokaisen kvartaalin lopussa samassa yhteydessä. DNA on keskittänyt käytettyjen puhelinten myynnin omaan kauppapaikkaansa, Vaihtokapulaan. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin.
Myydyimmät puhelimet tammikuussa 2025
Kuluttaja-asiakkaat
- Apple iPhone 13 5G
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Samsung Galaxy A25 5G
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- Samsung Galaxy A55 5G
- OPPO A18
- Apple iPhone 15 5G
- OnePlus 13 5G
- Apple iPhone 16 5G
- Apple iPhone 14 5G
- OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
- Samsung Galaxy A05s
- Samsung Galaxy A35 5G
- OnePlus Nord 4 5G
Yritysasiakkaat
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy S24 FE 5G
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Apple iPhone 16 5G
- Apple iPhone 15 5G
- Samsung Galaxy A25 5G
- Samsung Galaxy A05s 4G
- Apple iPhone 14 5G
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- OPPO A18 4G
- Samsung Galaxy A55 5G
- Samsung Galaxy S24 5G
- Nokia 105 4G (2023)
- Samsung Galaxy A35 5G
Käytetyt puhelimet
- Samsung Galaxy S22 5G
- Apple iPhone 13 mini 5G
- Apple iPhone 12 mini 5G
- Apple iPhone SE (2020)
- Apple iPhone 12 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy S23 5G
- Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
- Apple iPhone 14 Pro 5G
- Apple iPhone 11
- OnePlus 12 5G
- OPPO A17
- Samsung Galaxy S21 5G
- Google Pixel 7 Pro 5G
- OnePlus 7T 5G
Myydyimmät älykellot tammikuussa 2025
- Apple Watch Series 10 GPS
- Apple Watch SE GPS 2024
- Honor Choice Watch
- Garmin Venu 3
- Xplora Go 3
- Garmin Vivoactive 5
- Apple Watch SE GPS+Cellular 2024
- Apple Watch Series 10 GPS+Cellular
- Xplora X6 Play
- Huawei Watch Fit 3
- OnePlus Watch 2
- Samsung Galaxy Fit3
- Samsung Galaxy Watch7 LTE
- Apple Watch Ultra 2 2024
- Samsung Galaxy Watch7 BT
Lisätietoja medialle:
Laitemyynnin osastopäällikkö, Jesse Kieksi, DNA, 044 044 9484, jesse.kieksi@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 1 067 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Suomen Yhteisverkon 5G-urakka valmistui, vanhat 3G-taajuudet otettu 4G:n käyttöön24.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Yhteisverkon hallinnoimien verkkojen modernisointi, 5G-päivitys ja 3G-verkon sulkeminen valmistuivat vuoden 2024 lopussa. SYV:n toimialueella on nyt kattava 5G-verkko, minkä lisäksi viimeisetkin 3G-verkolta vapautuneet taajuusalueet on otettu 4G-verkon käyttöön. Modernisoinnin yhteydessä 4G-kapasiteettia ja -peittoa on myös lisätty huomattavasti.
Voiko netti näyttää hyvältä? DNA tuo markkinoille tyylikkäät modeemikuoret20.3.2025 08:35:00 EET | Tiedote
DNA tuo huhtikuussa markkinoille modeemien koivuviilukuoret, jotka on valmistettu suomalaisesta koivusta. Kuoret valmistetaan Piiroisen tehtaalla Salossa, ja ne toimivat keskustelunavauksena parempaan laitesijoitteluun. Kun modeemi on sijoitettu kodissa keskeiselle paikalle, toimii netti paremmin.
Can the net look good? DNA to introduce stylish modem cases20.3.2025 08:35:00 EET | Press release
DNA will be launching birch veneer modem cases in April. The cases will be made in Finland from Finnish birch at the Piiroinen factory in Salo. They will not only serve as a conversation starter, but will also lead to better device placement: your internet connection works better when you place your modem in a central location in your home.
ICE-kontakti puhelimessa voi nopeuttaa yhteydenottoa lähiomaisiisi hätätilanteessa – näin asetat sen niin, että siitä on hyötyä18.3.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Onko sinulla puhelimesi osoitekirjassa kirjoitettuna lähiomaisen nimen eteen kirjainyhdistelmä ICE? Kenties olet ajatellut, että korostamalla In Case of Emergency -hätäyhteyshenkilöä tällä tavalla tulet helpottaneeksi viranomaisten työtä hätätilanteessa, jossa olet itse esimerkiksi tiedottomassa tilassa. Väärin – nykyaikaiset puhelimet ovat niin hyvin suojattuja, ettei pelastushenkilökunnalla ole mahdollisuutta päästä käsiksi puhelimesi yhteystietoihin lukituksen ohi. DNA:n mobiililiiketoiminnan johtaja Mikko Valtonen kertoo, kuinka voit asettaa ICE-kontaktin puhelimeesi niin, että sen saa näkyville ilman lukituksen avaamista.
An ICE contact may speed up the process of contacting your family in an emergency — how to set it up on your phone so that it can be used18.3.2025 09:45:00 EET | Press release
Do you have a letter combination ICE written in front of a family member’s name in your phone’s address book? Perhaps you have thought that by marking the In Case of Emergency contact in this way, you make the work of authorities easier in an emergency where, for example, you are unconscious. Wrong — modern phones are so well protected that emergency personnel are not able to unlock your phone in order to access the contact data on your phone. Mikko Valtonen, Vice President, Mobile Business at DNA, explains how to set up an ICE contact on your phone so that it can be viewed without unlocking.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme