JULKAISUVAPAA 6.2.2025 KLO 13.00 | Tutkimus: Yli puolet eläkkeensaajista kokee, ettei eläke riitä – tilanne heikentynyt vuodentakaisesta
6.2.2025 13:00:00 EET | Ilmarinen | Tiedote
Eläkkeensä riittämättömäksi kokeneiden osuus on vuodessa noussut selvästi; noin 52 prosenttia kokee, ettei eläke riitä, kun vuosi sitten luku oli 44 prosenttia. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.

Vain noin 33 prosenttia eläkkeensaajista kokee, että heidän eläkkeensä on juuri nyt riittävä. Vielä vuosi sitten 35 prosenttia koki eläkkeensä riittäväksi. Yli puolet on myös joutunut tinkimään menoistaan.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen tutkimuksessa selvitettiin eläkeajan talouteen ja varautumiseen liittyviä asioita, kuten eläkeläisten taloudellista tilannetta sekä talous- ja digitaitoja. Kyselyyn vastasi 1 069 eläkeläistä joulu-tammikuun aikana.
Kokemus omasta taloustilanteesta heikentynyt selvästi
Vastaajille jää pakollisten menojen jälkeen eläkkeestä käteen keskimäärin noin 500 euroa kuukaudessa. Vastaajista noin 33 prosenttia on sitä mieltä, että oma eläke on riittävä juuri nyt. Osuus on vaihdellut 27–40 prosentin välillä vuosina 2014, 2019 ja 2021–2024.
– Yhä useampi kokee eläkkeensä riittämättömäksi, ja yli puolet eläkeläisistä kertoo joutuneensa tinkimään menoistaan. Taustalla vaikuttaa Suomen talouden tilanne, kuten säästötoimenpiteet ja työllisyyskehitys sekä yleinen ilmapiiri. Vaikka Suomen eläkejärjestelmä on kansainvälisen vertailun mukaan maailman seitsemänneksi paras, olisi tärkeää kannustaa jokaista työikäistä varautumaan eläkeaikaansa jo varhain myös itse. Samalla tulisi löytää keinoja, miten mahdollisimman moni työhaluinen ja työkykyinen eläkeläinen saisi osa-aikatyötä, kommentoi Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Eläkkeensaajien taloustaidot hyvällä mallilla
Elintaso eläkkeellä vastasi odotuksia yli puolen vastaajista mielestä; 53 prosenttia vastaajista ei yllättynyt eläkkeelle jäätyään uuden elämänvaiheensa tuomista muutoksista elintasoonsa. Peräti 84 prosenttia kertoo seuraavansa aktiivisesti oman taloudellisen tilanteensa kehittymistä.
Talouden suhdanteita seuraa tutkimuksen mukaan 80 prosenttia eläkeläisistä. Tästä joukosta 70 prosenttia on sitä mieltä, että arjessa hyödyllistä taloustietoa on myös riittävästi saatavilla.
Alle 10 prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoitti, että ei seuraa talouden yleistä kehitystä eikä koe hyödyllistä taloustietoa olevan saatavilla.
Sijoittaminen koetaan monimutkaiseksi
Suhtautuminen sijoittamiseen jakaa vastaajia tasaisesti: 38 prosenttia kokee sijoittamisen monimutkaiseksi, 32 prosenttia puolestaan on päinvastaista mieltä. Epävarmojen osuus on niin ikään lähes kolmannes (28 %).
– Eläkeläisten taloustaidot ovat pääosin hyvällä tasolla, mutta yli kolmasosa kokee sijoittamisen liian monimutkaiseksi. Myös avovastauksissa sijoitusasiat korostuvat ja moni toivoo selkeää ja luotettavaa tietoa sijoittamisesta. Sijoitustietoisuuden lisääminen ei ole tärkeää vain eläkeläisille, vaan talousosaamista tulisi vahvistaa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Siten yhä useampi olisi eläkkeelle siirtyessään toivottavasti varautunut eläkeaikaansa. Tämä tukisi pitkän aikavälin taloudellista hyvinvointia, Vatanen arvioi.
Erilaisia säästö- ja sijoittamiskohteita osaa vertailla oman arvionsa mukaan 50 prosenttia vastaajista. Myös käsitteet kuten ’inflaatio’ ja ’korkoa korolle -ilmiö’ ovat valtaosalle tuttuja (87 % ja 78 %).
FAKTA: Ennakoiden eläkkeelle 2025 -tutkimus
- Ilmarisen tutkimus selvitti eläkeajan ennakointiin liittyviä asioita kuten eläkeläisten taloudellista tilannetta sekä talous- ja digitaitoja.
- Kyselyyn vastasi joulu–tammikuussa 1 069 Ilmarisen eläkkeensaajaa, ja vastausprosentti oli 36 %. Osa vastaajista oli ollut eläkkeellä 2–4 kuukautta, osa yli vuoden ja osa yli viisi vuotta.
- Tulokset kuvaavat hyvin alle 75-vuotiaita yksityisen sektorin eläkkeensaajia.
- Tulokset julkaistiin Ilmarisen ja Vanhuustyön keskusliiton iAreena-webinaarissa 6.2.2025. Ilmarinen toteutti kyselytutkimuksen eläkeläisille jo 14. kerran.
Lisätietoja:
Jouni Vatanen, tutkija, Ilmarinen, p. 050 571 2309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Vatanentutkija
Puh:050 571 2309jouni.vatanen@ilmarinen.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Milloin IT- ja viestintäalan kasvu muuttuu työpaikoiksi?15.10.2026 09:48:59 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä kasvoi syyskuussa 0,1 prosenttia vuodentakaisesta Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä. Viestinnän ja tietotekniikan toimialalla työntekijämäärä kuitenkin väheni 1,6 prosenttia. Alan liikevaihto ja tuotanto ovat vahvistuneet, mutta kasvu ei vielä näy työntekijämäärässä.
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 23.10. klo 136.10.2026 08:30:02 EEST | Kutsu
Miltä näyttää talouden loppuvuosi? Mitä sijoitusmarkkinoilla on odotettavissa? Entä miten eläkeuudistus näkyy eläkevarojen sijoittamisessa? Ilmarisen tulosinfo tarjoaa tuoreita näkökulmia talouteen, sijoittamiseen ja eläkealaan sekä taustaa syksyn uutisointiin.
Ilmarisen teknologia- ja kehitysjohtajaksi on nimitetty Tuomas Teuri2.10.2026 14:02:27 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt DI Tuomas Teurin Ilmarisen teknologia- ja kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Teuri siirtyy Ilmariseen Helen Oy:n digitaalisten ratkaisujen johtajan tehtävästä.
Yhä useammalla alalla työskennellään yli alimman eläkeiän – ilmiö ei rajoitu asiantuntijatyöhön17.9.2026 08:45:42 EEST | Tiedote
Yhä useammalla alalla työskennellään yli alimman eläkeiän. Asiantuntijatehtävissä tämä on yleisintä, mutta työssä pidempään jatkavia löytyy myös fyysisesti kuormittavista ammateista, kuten siivous- ja sairaanhoitotyöstä. Tiedot selviävät Ilmarisen työuraindeksistä.
Vetävätkö datakeskusinvestoinnit rakennusalan työllisyyden nousuun? Ilmarisen suhdanneindeksi ei vielä näytä käännettä15.9.2026 09:11:40 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksin yrityksissä 0,6 prosenttia vuodentakaisesta. Rakennusalan työntekijämäärä väheni peräti 1,8 prosenttia. Rakennusalan työllisyys supistui erityisesti Etelä-Suomessa, kun taas Itä-Suomessa nähtiin hienoista kasvua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme