JHL-SOTE: Sotejäsenkysely paljastaa työntekijöiden työkyvyn haasteet – Liki puolet kokee työkykynsä alentuneeksi
3.2.2025 08:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n jäsenkyselyn mukaan peräti 44 prosenttia (N=3 459) sotealojen työntekijöistä arvioi oman työkykynsä alentuneeksi tai heikoksi. Työhyvinvoinnin ja työkyvyn kehittämiseen sekä johtamiseen on suhtauduttava viimein vakavasti. JHL:n kyselyn aineisto tarjoaa tähän ratkaisuja.

Sote-sektorilla niin julkisella kuin yksityisellä puolella painitaan mittavien säästöjen kanssa. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL korostaa, että työntekijöiden työkyvyn tukeminen, kuten osa-aikatyön mahdollistaminen ja työhyvinvointiin panostaminen, maksaa itsensä takaisin alentuneina sairauspoissaoloina, pidentyneinä työurina ja henkilöstön pysyvyytenä.
- Näiden toimenpiteiden avulla työntekijät voivat jatkaa työssään pidempään ja terveemmin. Se on inhimillisesti oikein ja tuo kaivattuja säästöjä niin työnantajille kuin yhteiskunnalle, korostaa vastaava työelämäasiantuntija Anne Ranta.
JHL vaatii vahvempia toimia työkyvyn tukemiseksi
JHL:n mukaan työpaikoilla, alueilla ja valtakunnan tasolla tulee tehdä vahvempia toimenpiteitä työntekijöiden työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseksi. Liitto painottaa, että lisäksi osa-aikatyön mahdollisuuksia tulee parantaa sote-työpaikoilla, ja että esihenkilöiden, johtajien, henkilöstöhallinnon ja henkilöstön edustajien roolit työkykyjohtamisessa ovat keskiössä.
Koulutusta työkykyjohtamiseen
JHL ehdottaa, että kaikille esihenkilöille, johtajille, henkilöstöhallintoon sekä henkilöstön edustajille tarjotaan koulutusta työkykyjohtamisesta. Se auttaisi parantamaan kykyä tukea työntekijöiden työkykyisyyttä ja ehkäisemään työkyvyn heikkenemistä. Työpaikoilla tehtävät päätökset ovat aina ratkaisevia työntekijöiden työhyvinvoinnin ja työkykyisyyden kannalta.
- Uskomme, että työkykykoulutuksen avulla sote-alan työntekijät saisivat enemmän tukea työkykyhaasteisiinsa työpaikoilla.
Työkyvyn ja osa-aikatyön tukemiseksi on useita keinoja
JHL:ssä analysoitiin kyselyn yli 7000 avointa vastausta koskien työkykyä, työhyvinvointia ja osa-aikatyötä. Koonti vastauksista löytyy täältä.
- Asia on selvästi tärkeä ja kirvoitti paljon ratkaisuehdotuksia. Kehotan päättäjiä ja työnantajia tarttumaan toimeen. Me teemme mielellämme yhteistyötä, Ranta sanoo.
JHL selvittää ratkaisuja alan henkilöstön saatavuuteen
JHL teki sosiaali- ja terveysaloilla sekä niiden tukipalveluissa työskenteleville jäsenilleen kattavan kyselyn, jossa tiedusteltiin alan ammattilaisten näkemyksiä soten henkilöstön saatavuuden ongelmiin.
Vastauksia saatiin lähes 3600 jäseneltä. Avoimia vastauksia kysely tuotti yli 31 000, joita analysoidaan hankkeen aikana. Kysely on osa vuosien 2023–2027 JHL:n sote-alojen kärkihanketta.
- Kärkihankkeessa tulemme kevään aikana analysoimaan kyselyn sote-alan palkkaukseen sekä koulutukseen liittyviä teemoja. Uutisoimme tuloksista ja tuomme niitä päättäjien sekä työnantajien tietoon, kertoo erityisasiantuntija ja kärkihankkeen vetäjä Miranna Seppälä.
Lisätietoja Anne Ranta, vastaava työelämäasiantuntija, anne.ranta@jhl.fi, p. 040 701 8223
Miranna Seppälä, erityisasiantuntija, kärkihankkeen vetäjä, miranna.seppala@jhl.fi, p. 050 444 9767
Löydä oma sote-osaajasi JHL:ssä ja ole rohkeasti yhteydessä!
JHL edustaa sote-aloilla 400 eri ammattinimikettä kuten hoiva-avustajia, lähihoitajia, sosionomeja, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, henkilökohtaisia avustajia, kodinhoitajia, tukipalvelutyöntekijöitä esimerkiksi välinehuoltajia, laitoshuoltajia ja ruokapalvelutyöntekijöitä sekä monia muita.
JHL pitää tärkeänä sitä, että sosiaali- ja terveydenhuolto huomioidaan kokonaisuutena. Kaikkien siinätoimivien ammattilaisten työ on arvokasta. Kaikkia tarvitaan.
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL:n lakkovaroitukset yksityisellä sosiaalipalvelualla yhä voimassa - JHL:lle ei mahdollisuutta neuvottelutuloksen sopimiseen27.2.2026 20:40:35 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto on käsitellyt myöhään perjantai-iltana yksityisen sosiaalipalvelualan tilannetta. JHL:llä ei ole ollut mahdollisuutta allekirjoittaa aiemmin samana päivänä syntynyttä neuvottelutulosta ja sen lakkovaroitukset ensi ja seuraavalle viikolle ovat yhä voimassa.
Fackförbundet JHL varslar redan för tredje gången om strejk inom den privata socialservicebranschen23.2.2026 13:23:19 EET | Pressmeddelande
JHL varslar om en ny strejk inom den privata socialservicebranschen 10–12.3.2026. Strejken omfattar allt arbete vid Välmåendebranschen Hali rf:s medlemsföretag inom den privata socialservicebranschen.
Ammattiliitto JHL:ltä jo kolmas lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle23.2.2026 13:23:19 EET | Tiedote
JHL antaa yksityiselle sosiaalipalvelualalle uuden lakkovaroituksen ajalle 10.–12.3.2026. Työtaistelu koskee yksityisellä sosiaalipalvelualalla kaikissa Hyvinvointiala Hali ry:n jäsenyrityksissä tehtävää työtä.
Trade Union JHL issues a third strike warning for the private social services sector23.2.2026 13:23:19 EET | Press release
JHL issues a new strike warning for the private social services sector for the time period 10–12 March 2026. This industrial action applies to work in the private social services sector at all member companies of the Finnish Association of Private Care Providers.
Privata socialservicebranschens förhandlingar svårt fastkörda – JHL varslar redan för andra gången om strejk16.2.2026 14:00:16 EET | Pressmeddelande
Den privata socialservicebranschens kollektivavtalsförhandlingar har blivit långdragna, och JHL sätter fart på dem med ett andra strejkvarsel för 3–5.3.2026. Strejken gäller allt arbete vid Välmåendebranschen Hali rf:s medlemsföretag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme