Koskettavia tarinoita lastensuojelun karuudesta ja kauneudesta
Sosiaalityöntekijä Hannaleena Immosen uutuuskirja Pieni matkalaukkumies kertoo lastensuojelun kauneudesta.

Pienellä matkalaukkumiehellä on laukku aina pakattuna valmiiksi sijoitusta varten. Moha saa juosta henkensä edestä pakoon itähelsinkiläisen lähiön todellisuutta. Nella haaveilee siitä, että saisi oman kesämekon.
Hannaleena Immonen kohtaa lastensuojelutyössä vanhempia, jotka ongelmista huolimatta rakastavat lapsiaan ja toivovat heidän parastaan. Uutuuskirjassaan Pieni matkalaukkumies hän päästää lukijan kurkistamaan lastensuojelun arkeen.
"Mikäli en suojelisi lapsia työkseni, olisin monta pienen ihmisen halausta köyhempi. Pienen pienet varpaat ovat suuren suuri syy tehdä lastensuojelutyötä", kommentoi Immonen.
Hannaleena Immonen työskentelee Helsingissä lastensuojelun päivystyksessä sosiaalityöntekijänä. Lastensuojelun keskusliitto myönsi hänelle Lastensuojelun viestinnällinen teko -palkinnon vuonna 2023.
Pieni matkalaukkumies ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Leena Pöystin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 19.2.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme