SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Kokoomuksen Vuornos juhlii Ammattiosaamisen päivää esittämällä leikkauksia amiksille

31.1.2025 15:35:52 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Tänään, perjantaina 31.1., vietetään ensimmäistä kertaa Ammattiosaamisen päivää, jonka tarkoituksena on tuoda esiin ammatillisen koulutuksen merkitys ja juhlistaa osaajia, jotka pitävät Suomen pyörät pyörimässä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Kokoomuksen tuore kansanedustaja Henrik Vuornos päätti juhlistaa tätä päivää esittämällä, että ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja siirrettäisiin lukioon.

– Tervehdin ilolla koulutuspoliittista keskustelua, mutta olisi hienoa, jos amikset saisivat edes joskus olla saajapuolella ja arvostettuja. Sen sijaan keskustellaan jälleen siitä, miten amisten määrää voidaan vähentää ja asemaa heikentää, sanoo SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.

Perholehto muistuttaa, että koulutuksen piti olla kokoomuksen erityissuojeluksessa. Toisin kävi – hallitus on heikentänyt jo valmiiksi alimitoitettua ammatillisen koulutuksen rahoitusta entisestään. Perholehto huomauttaa, että Vuornoksen kommentit tuovat hyvin esiin sen, miten ylimielisesti hallituspuolueissa oikeasti suhtaudutaan ammatilliseen koulutukseen.

– Osaavan työvoiman puute on yksi Suomen suurimmista kasvun esteistä. Työelämän viesti on ollut jo pidempään se, että koulutustason lisäksi on nostettava myös osaamistasoa. On täysin kestämätöntä ajatella, että akateemiset tutkinnot yksin ratkaisisivat työelämän tarpeet. Ilman myyjiä, sähköasentajia, lähihoitajia, laitoshuoltajia ja muiden alojen osaajia ei ole palveluita, tuotantoa eikä moniakaan yrityksiä, Perholehto painottaa.

– Ammattiin opiskelevien oppimismahdollisuuksia ei pidä heikentää yhtään enempää. Nuorten tutkintokoulutuksesta ei voi leikata. Sen sijaan ammatillista koulutusta pitäisi kehittää jatko-opintoväylänä – luoda valtakunnallisia malleja ja kannusteita korkeakouluopintoihin siirtymiseen sekä vahvistaa ammatillisia erikoistumisväyliä, kuten oppisopimuskoulutuksia ja erikoisammattitutkintoja.

Perholehto kysyykin, miksi koulutusleikkausten suunta on aina sama.

– Ammatillisella koulutuksella ja sen rahoituksella on laaja yhteiskunnallinen merkitys, mutta päättäjät eivät sitä yhäkään tunnu tiedostavan. Amikset - nykyiset ja tulevat - ansaitsevat arvostusta ja mahdollisuuksia, eivät leikkauksia ja vähättelyä, Perholehto summaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote

Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote

Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye