Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys menossa liian pitkälle
1.2.2025 11:47:15 EET | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan menossa liian pitkälle. Viime viikkoina sekä asiantuntijat että vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet runsaasti kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle.
- Perheiden ja lasten näkökulmasta kohtuullisen kokoinen lähipäiväkoti olisi usein toivottavampi kuin kauempana sijaitseva suuryksikkö. Toki hallinnon näkökulma asioihin on päinvastainen. Päättäjien pitäisi valita näistä perheiden ja lasten etu, Kaikkonen sanoo.
- Jättipäiväkotivillitys on mennyt liian pitkälle. Päiväkotien ei tarvitse eikä pidä olla kuin varuskuntia tai teollisuuslaitoksia. Yhteisöllisyydelle pitää olla varhaiskasvatuksessa sijansa.
- Perheiden sujuva arki pitää ottaa ohjenuoraksi myös päiväkotiverkoston suunnittelussa. Lapsia vartenhan päiväkodin pitäisi olla, ei hallintoa varten.
Kaikkosen mukaan päiväkodin pitää olla lähipalvelu, jossa palveluiden saavutettavuudella, arjen tarpeilla ja lasten hyvinvoinnilla on nykyistä suurempi arvo.
- Varhaiskasvatuksessamme on paljon hyvää, mutta päiväkotien suuryksiköitä en voi puolustaa.
- Päiväkodin pitää olla lähipalvelu. Tämä ei tietenkään aina voi täysin toteutua harvaan asutuilla seuduilla, mutta vähintään kaupungeissa, kehyskunnissa ja lähiöissä näin pitäisi olla, Kaikkonen sanoo.
- Päiväkotien mittakaavan pitäisi mieluummin olla kymmenissä, kuin sadoissa lapsissa. Tällöin päiväkodin henkilökunta edes kohtuudella tuntisi siellä hoidossa olevat lapset, Kaikkonen sanoo
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puoluesihteeri varoittaa äijäkulttuurista: ”Piika-Suomi ei ole vaihtoehto”19.3.2026 09:49:31 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkonen ydinasepolitiikasta: Pattitilanteeseen kannattaa etsiä ratkaisu13.3.2026 16:30:38 EET | Tiedote
Ydinenergialaista on käyty vilkasta ja kärkästä keskustelua sen jälkeen, kun hallitus kertoi aikeistaan muuttaa lakia.
Keskustan Siika-aho antaa laiskanläksyä Häkkäselle ja Tuppuraiselle: ”Ydinaseet räjäyttivät vaaliasetelman kaikkien nähtäville”12.3.2026 09:12:54 EET | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho pitää lupaavana, että puolustusministeri Antti Häkkänen suhtautuu myönteisesti Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen ydinaseet torjuvalle esitykselle.
Keskustan Kaikkonen: Raskaussyrjintää on vähennettävä, ei lisättävä8.3.2026 11:15:11 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on lakiesityksellään edistämässä määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Muutos osuu etenkin naisiin, sillä se avaa oven raskaussyrjinnälle.
Kaikkonen Orpolle: Pelkkä toivominen ei riitä – hallituksen tehtävä uusia päätöksiä talouden pelastamiseksi5.3.2026 14:09:08 EET | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta uusia toimia Suomen talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi. Lähi-idän kiristyneen tilanteen vaikutukset voivat hänen mukaansa heikentää entisestään jo valmiiksi vaikeaa taloustilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme