Classic nousi voittoon sitkeästä OLS:sta
F-liigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua, joissa Classic löi päävalmentajansa, lajilegenda Juha Kivilehdon juhlaotteluksi nimetyssä tapahtumassa kotonaan OLS:n 6-5 ja SPV vieraissa sarjajumbo LASBn 10-2.
Altavastaaja OLS osoittautui Lempäälässä sitkeäksi palaksi, kun se johti toisessa erässä 2-1 ja karkasi kolmannessa Riku Ruonakankaan kahdella perättäisellä osumalla edelle jo lukemiin 4-2. Sitten tuli kuitenkin Classic: erän puolivälin molemmin puolin Nico Salo, Eemeli Salin ja kapteeni Janne Lamminen nostivat ”Familyn” rinnalle ja johtoon. Ottelun viimeisellä minuutilla nähtiin vielä kaksi maalia, kun ensin Nico Salo nosti Classicille kuudennen maalin ja neljä sekuntia ennen summeria Eetu Ijäs kavensi oululaisille.
Eemeli Karjanlahti (2+1), Sami Koski (1+2) ja Riku Hakanen (1+2) olivat Lahdessa kolmen pisteen miehet ottelussa, jossa SPV vei avauserän Juuso Keskisen ja Arttu Honkosen maaleilla 2-0 ja johti toisen jälkeen 5-1. Kolmannessa Peliveljet pommitti vielä viisi palloa ohi kotijoukkueen maalissa tänään urakoineen Teemu Korhosen.
Sunnuntaina pelataan sarjassa yksi ottelu, kun EräViikingit isännöi Helsingissä SPV:tä.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Valtteri Viitakoski Nokian jatkoaikasankari, Classic haki kotietunsa takaisin27.3.2025 21:18:04 EET | Tiedote
Nokian KrP aloitti F-liigan puolivälierät kaatamalla kotonaan SPV:n jatkoajalla 3-2. Illan toisessa ottelussa Classic haki kotietunsa takaisin Helsingistä lyömällä EräViikingit selvästi 9-4.
Westend Indians avasi puolivälierät jatkoaikavoitolla, TPS ensimmäisenä naisten välieriin26.3.2025 21:23:46 EET | Tiedote
Westend Indians aloitti F-liigan puolivälieräsarjansa ylitöillä, kun TPS kaatui Otahallissa vasta jatkoajalla 4-3. Ratkaisun iski Leevi Auranen heti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla.
EräViikingit yllätysvoittoon Lempäälän maalisirkuksessa, Oilers löi Happeen25.3.2025 21:30:08 EET | Tiedote
F-liigan miesten puolivälierien avauksessa nähtiin heti yllätys, kun viimeisenä pudotuspeliin venynyt EräViikingit löi Lempäälän maalijuhlissa runkosarjan voittaja Classicin 11-10. Illan toisessa ottelussa mestari Oilers kukisti Happeen selvästi 9-3.
Turkulaiset jyräämässä välieriin – Classic ja SB-Pro tasoittivat sarjansa23.3.2025 21:00:20 EET | Tiedote
Molemmat turkulaisjoukkueet TPS ja FBC Loisto ovat lähellä F-liigan välieriä haettuaan tänään vieraskentiltä jo toiset voittonsa. TPS kaatoi Tampereella Kooveen 12-4 ja Loisto Helsingissä EräViikingit 5-3.
SaiPa avasi puolivälierät yllätysvoitolla Classicista, Loisto ja SSRA juhlivat jatkoajalla22.3.2025 20:53:00 EET | Tiedote
F-liigan naisten puolivälierissä nähtiin ensimmäinen yllätys, kun runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut SaiPa avasi sarjan kakkonen Classicia vastaan 5–4-vierasvoitolla. Samoin alkoi Classicin ja SaiPan ottelusarja kaksi vuotta sitten. Lauantain muissa puolivälierissä FBC Loisto löi kotonaan EräViikingit jatkoajalla 3-2 ja SSRA samoin jatkoajalla vieraissa SB-Pron 3-2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme