Suomeen syntyy AV-alan huippuyritys, kun Fite ja DESK yhdistyvät
AV-alan vahvat toimijat Fite Oy ja DESK (Peaknet Oy) yhdistyvät yrityskaupalla, jolla Fite on ostanut Peaknet Oy:n koko osakekannan. Uusi yhtiö jatkaa Fite Oy:n nimellä ja lähes kaikki työntekijät tulevat sen omistajiksi.

Kaupan tuloksena muodostuu asiantuntijayritys, jolla on markkinoiden vahvin AV-suunnittelu- ja -asennusosaaminen sekä erittäin monipuolinen nykyaikaisten työympäristöjen tuote- ja palveluvalikoima. Fiten asiakaskuntaan kuuluu muun muassa laaja joukko suuria kiinteistönomistajia, joilla on paljon digitaalisia mainospintoja, johtavat ulkomainosyhtiöt ja vähittäiskaupan toimijat sekä lukuisia yrityksiä, jotka tarvitsevat vaativia neuvottelutila- ja valvomoratkaisuja. DESK palvelee puolestaan lukuisia teollisuusyrityksiä ja hotelleja sekä laajaa määrää toimistoja.
– Fitestä tulee todellinen ammattilaisten yritys, sillä molempien yhtiöiden avainhenkilöiden lisäksi lähes kaikki työntekijät tulevat omistajiksi. Odotamme, että asiakkaat arvostavat sitä sitoutumista, josta tämä kertoo, Fiten toimitusjohtaja Kari Hyttinen toteaa.
– Olimme tunnistaneet, että molemmilla yrityksillä oli kiinnostusta kasvuun, ja palveluissamme on hyvin vähän päällekkäisyyttä. Uskomme, että yhdistyminen ja palveluvalikoiman laajentuminen nopeuttavat kasvua, DESKin toimitusjohtaja Elmo Väisänen kertoo.
Kaupan jälkeen Fiten pro forma -liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 20. Kaikki työntekijät jatkavat vanhoina työntekijöinä. Uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tulee Kari Hyttinen ja toimitusjohtajaksi Elmo Väisänen.
DESKin hallituksen puheenjohtaja, teknologia-alojen sarjayrittäjä Lars Furuholm jatkaa vielä puoli vuotta Fiten neuvonantajana ja on tyytyväinen yrityskauppaan.
– Yli kymmenen vuotta kestänyt pitkäjänteinen työ, onnistuneet rekrytoinnit sekä vuosien varrella rakennetut luottamukselliset asiakassuhteet – molemmissa yrityksissä – luovat perustan monipuoliselle ja vahvalle uudelle Fitelle, jonka tarinassa alkaa uusi vaihe, Lars Furuholm sanoo.
Uusi Fite kilpailee monipuolisella asiantuntijuudella ja käytännön osaamisella
Fite on tunnettu AV-suunnittelun ja -asennuksen palveluistaan. Yhtiö toimittaa digitaalisia näyttöpintoja, led-seiniä ja mainospintoja kaikkialle, missä liikkuu paljon ihmisiä julkisessa liikenteessä, tapahtumissa, myymälöissä ja kauppakeskuksissa. Valikoimaan kuuluu lisäksi vaativa valvomotekniikka ja neuvotteluratkaisut toimistoihin. DESKin vahvuus ovat neuvotteluratkaisut eli se toimittaa viestintätekniikkaa nykyaikaisten toimistojen erilaisiin neuvotteluhuoneisiin, työtiloihin, videoneuvottelutiloihin ja auditorioihin sekä järjestelmiä varausten ja vierailijoiden hallintaan.
– Jatkamme molempien yhtiöiden kaikkien asiakkaiden palvelemista – ja nyt pystymme tarjoamaan entistä monipuolisempia palveluita. Asiakkaillamme on palveluksessaan Suomen paras asennusorganisaatio, joka tuntee vaativat kohteet lentokentiltä messuhalleihin, sekä tiimi, joka hallitsee modernit toimistoympäristöt ja monimuotoiset tilat. Tekniikasta on eniten hyötyä, kun se on valittu oikein ja asennettu oikein, Kari Hyttinen sanoo.
Lisätietoja:
Kari Hyttinen, toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Fite Oy, 040 538 6648, kari.hyttinen@fite.fi
Elmo Väisänen, toimitusjohtaja, DESK (Peaknet Oy), 044 777 6100, elmo.vaisanen@desk.fi
Lars Furuholm, hallituksen puheenjohtaja, DESK (Peaknet Oy), 0400 409 000, lars.furuholm@desk.fi
Lisätietoja yhtiöistä: www.fite.fi www.desk.fi
Kuvat




Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Valour listaa neljä ETP:tä Brasilian B3-pörssiin4.12.2025 17:02:09 EET | Tiedote
Tukholma, 4.12.2025 - DeFi Technologiesin tytäryhtiö, johtava pörssinoteerattujen digitaalisten ETP-tuotteiden liikkeeseenlaskija Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (yhdessä "Valour"), ovat saaneet B3 S.A. (Brasil, Bolsa, Balcão, "B3") -yhtiöltä hyväksynnän listata neljä ETP- tuotetta BDR:n kautta.
Johan Wattenström Nasdaq-listatun DeFi Technologiesin johtoon1.12.2025 10:16:58 EET | Tiedote
Tukholma 1.12.2025 – DeFi Technologies Inc. ("yhtiö" tai "DeFi Technologies") (Nasdaq: DEFT) (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B), on fintech-yhtiö, joka lähentää perinteisiä pääomamarkkinoita ja hajautettua rahoitusta toisiinsa. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty ruotsalainen Johan Wattenström.
Multitude 9M/2025: Vahvaa kannattavuuden kasvua ja operatiivista kehitystä13.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Zug, Sveitsi, 13.11.2025 – Multitude AG (jatkossa “Multitude” tai “konserni”) on eurooppalainen, Frankfurtin pörssissä listattu fintech-yritys, joka tarjoaa digitaalisia laina- ja verkkopankkipalveluita kuluttajille ja pk-yrityksille sekä toisille fintech-yrityksille (WKN: A40VJN, ISIN: CH1398992755). Multitude on julkaissut 9M/2025 lukunsa, jotka kertovat jatkuvasta hyvästä kehityksestä kaikissa liiketoimintayksiköissä eli kuluttajapankkitoiminnassa (Ferratum), pk-yrityspankkitoiminnassa (CapitalBox) ja tukkupankkitoiminnassa (Multitude Bank).
Rajat ylittävä terveystieto tutkijoiden käyttöön EU:ssa24.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppa astuu uuteen datavetoisen lääketieteellisen tutkimuksen aikakauteen Euroopan terveystietoalue -asetuksen (European Health Data Space, EHDS) myötä.
Euroopan terveystietoalue edistää tutkimusta ja innovaatioita23.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusi datavetoinen terveydenhuollon aikakausi alkaa, kun Euroopan terveystietoalue (EHDS) tulee voimaan vuonna 2029. Se tarjoaa tutkijoille ja akateemiselle yhteisölle turvallista, korkealaatuista ja GDPR:n mukaista terveystietoa ennen näkemättömällä tavalla. Terveystietoalue on suuri edistysaskel eurooppalaiselle terveydenhuollolle, tieteelle ja innovaatioille – Made in Europe, on European data.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme