Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pientalojen paloturvallisuuden itsearviointi alkaa
Päijät-Hämeen pelastuslaitos toteuttaa pientalojen valvontaa paloturvallisuuden itsearviointina. Itsearviointilomake on lähetetty 4000 pientaloon Päijät-Hämeen alueella, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia alueen pientaloasukkaista.
Tarkoituksena on, että asukas käy lomakkeen ja siihen liittyvien materiaalin avulla läpi rakennuksensa paloturvallisuusasioita. Lomake käsittää esimerkiksi poistumisturvallisuuteen, sähkölaitteiden ja tulisijojen käyttöön, palovaroittimiin, herkästi syttyvien aineiden säilyttämiseen sekä alkusammutusvälineisiin liittyviä asioita.
– Päijät-Hämeen pienkiinteistöt valvotaan kymmenen vuoden välein. Nyt käynnistynyt valvonta koskee siis vain niitä kiinteistöjä, joihin kirje on tullut, riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen sanoo.
Kirjeen saaneet kotitaloudet voivat täyttää lomakkeen sähköisesti osoitteessa: www.itsearviointi.com/phpela. Osoite tulee kirjoittaa selaimen osoiteriville, ei esim. hakupalvelun hakukenttään. Jos palvelussa on ruuhkaa, ja sivu antaa virheilmoituksen, kannattaa kokeilla hetken kuluttua uudelleen.
Itsearviointilomakkeen voi myös palauttaa postitse kirjeen mukana olleessa kirjekuoressa, jonka postimaksu on maksettu. Lomake tule palauttaa 28. helmikuuta 2025 mennessä.
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen valvoo palautetut itsearviointilomakkeet. Jos itsearviointiin ei vastata, tekee pelastuslaitos kiinteistöön palotarkastuksen. Valvontaa tehdään puhelimitse, sähköpostitse, postitse tai tarkastuskäyntien avulla.
Pientalojen itsearviointiin liittyvät kyselyt:
Paloturvallisuuden itsearvioinnin neuvontapuhelin: 0440 773 440 (arkisin klo 9–11 ja 12–15)
Avainsanat
Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään Päijät-Hämeessä kahdeksalla sopimuspalokunnan asemalla12.11.2025 12:20:47 EET | Tiedote
Koko perheen Päivä Paloasemalla -turvallisuustapahtumassa pääsee muistuttamaan mieleen turvallisuustaitoja ja tutustumaan palokuntatoimintaan. Päijät-Hämeessä tapahtuma järjestetään lauantaina 22.11. kahdeksalla sopimuspalokunnan paloasemalla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vastuu palovaroittimista siirtyy pian rakennuksen omistajalle11.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Palovaroittimia koskevan lainsäädännön siirtymäaika loppuu vuoden vaihteessa, muistuttaa Päijät-Hämeen pelastuslaitos. Tulevat muutokset kohdistuvat erityisesti asunto-osakeyhtiöihin ja vuokrataloyhtiöihin. Käytännössä uusi laki vaatii taloyhtiöitä huolehtimaan asuntojen palovaroittimista, kun aiemmin vastuu oli asukkailla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vaikuttamistoimielimet nimettiin – nuorisovaltuustoon hakijaryntäys10.11.2025 13:32:48 EET | Tiedote
Aluehallitus nimesi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vaikuttamistoimielinten jäsenet ja varajäsenet uudelle toimikaudelle 1.1.2026–31.5.2029.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valtiolta kiittävää palautetta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä digitalisaation etenemisestä10.11.2025 11:18:47 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue sai jälleen valtiolta kiittävää palautetta vuotuisissa hyvinvointialueneuvotteluissa, jotka käytiin viime viikolla Helsingissä. Lakisääteiset hyvinvointialueneuvottelut järjestetään alueiden ja valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Etelä-Suomen aluehallintoviraston edustajien kesken.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kalasteluviestejä on liikkeellä sosiaali- ja terveyspalveluiden nimissä5.11.2025 11:17:00 EET | Tiedote
Useilta hyvinvointialueilta on raportoitu tietojenkalasteluviestejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme