Yle TV1:n ääniongelmien syynä oli vika lähetysjärjestelmässä
3.2.2025 13:10:14 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
Yle TV1:n suorista lähetyksistä puuttui ääni sunnuntaina 2.2.2025. Vika paikannettiin lähetysjärjelmään ja saatiin korjattua illan aikana.

Ongelmat alkoivat klo 16.50 Yle Novostin uutislähetyksessä, ja sen jälkeen ääni puuttui kaikista suorista uutis-, urheilu- ja ajankohtaisohjelmista. Yle Uutiset Sunnuntai -ohjelman tilalla esitettiin korvaavaa ohjelmaa. Lähetyksistä puuttui ääni myös Yle Areenassa.
Ääniongelma saatiin ratkaistua sunnuntai-illan aikana. Hiljattain uudistettu Ylen studiotekniikka toimi normaalisti, vika löytyi lähetysjärjestelmästä. Ongelma ei vaikuttanut Ylen ruotsinkielisiin uutislähetyksiin.
“Ylen tuotanto-ja lähetysketju ovat monimutkaisia ja vian paikallistaminen vie joskus aikaa. Valitettavasti lähetyksen äänet jäivät pois, koska lähetysketjussa ollut järjestelmä jumiutui”, sanoo Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö.
Yle lähetti klo 20.30 tv-uutislähetyksen väistömenetelmillä ja poikkeuksellisesti sekä Yle TV1 että Yle Fem -kanavalla. Ääniongelmat koskivat vain Yle TV1:n lähetyksiä, ja tällä ratkaisulla haluttiin varmistaa, että illan pääuutislähetys saadaan katsojille virheittä.
Yle Uutiset Sunnuntai tulee katsottavaksi Yle Areenaan äänikorjattuna.
Yhteyshenkilöt
Janne Yli-ÄyhöTeknologiajohtajaYle
janne.yli-ayho@yle.fiYle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Sekunnit-sarjan uudella tuotantokaudella Onnettomuustutkintakeskus selvittää tornitalon tuhoisaa romahdusta13.3.2026 10:06:34 EET | Tiedote
Suuronnettomuustutkija Marita Kaila on uuden katastrofin äärellä Yle Areenassa 16.4.
Topi Borgin elokuvakerho – leffanörtin ja vieraan keskusteluja elokuvista ja elämästä Yle Areenassa 6.4. alkaen9.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Topi Borgin unelma omasta elokuvaohjelmasta toteutuu Yle Areenassa pääsiäisenä
Saamelaisten perinteinen laulu- ja joikukilpailu Sámi Grand Prix tulee taas6.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Saamelaismusiikin suurin show suorana Ylen kanavilla 28.3.
Nyt tehtiin historiaa! UMK26-lähetys tavoitti yli 2,5 miljoonaa suomalaista, ääniä annettiin lähes puoli miljoonaa kappaletta1.3.2026 11:06:09 EET | Tiedote
Uuden Musiikin Kilpailu keräsi järisyttävät määrät suomalaisia kotisohville seuraamaan suoraa lähetystä ja äänestämään omaa suosikkiaan.
Linda Lampenius x Pete Parkkonen vann Tävlingen för ny musik UMK!28.2.2026 23:18:14 EET | Pressmeddelande
Linda Lampenius och Pete Parkkonen har vunnit Tävlingen för ny musik UMK med låten Liekinheitin. Det finländska folkets röster (75 %) och den internationella juryns röster (25 %) avgjorde segern för Linda Lampenius och Pete Parkkonen, som fick totalt 570 poäng.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme