Puola on samaa maata – Suomalainen tutustumismatka Puolaan
Suomessa on tavattu ajatella, että Puola on toista maata. Onko sittenkään?
Puola ja Suomi ovat lähellä toisiaan ja jakavat samaa historiaa. Ainakin kaksi kertaa Puolan onnettomuus on kääntynyt Suomen onneksi. Puolaan verrattuna Suomi on historian Hannu Hanhi, joka on onnekkaasti puikkelehtinut yhteiskunnalliseen vakauteen. Puola on kerta toisensa jälkeen päätynyt tragediaan, kansallinen eripura toistuvana kirouksenaan.
Antti Blåfieldin ja Erja-Outi Heinon kirja Puola on samaa maata on suomalainen tutustumismatka Puolaan. Se etsii jakautumisen juuria historiasta, piirtää kuvan polarisaatiosta tässä ajassa ja kysyy Puolan kokemukseen nojaten, miten sen voi välttää.
Lokakuussa 2023 Eurooppa ilahtui, kun puolalaiset äänestivät avoimen demokratian puolesta. Antoiko Puola esimerkin siitä, miten katkaista kansallismielisen populismin voittokulku?

Antti Blåfield on toimittaja ja tietokirjailija. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä, julkaissut tietokirjan Loistavat Erkot ja toimittanut esseekokoelman Historian käyttö ja väärinkäyttö.
Erja-Outi Heino toimi vuosina 2020–2023 Suomen Varsovan-suurlähetystössä ministerineuvoksena. Hän on ammatilliselta taustaltaan toimittaja ja työskentelee nykyisin erityisasiantuntijana ulkoministeriössä.
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikkö
Puh:+358 40 032 8300reetta@siltalapublishing.fiKustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Siltalan loistava syksy 2025 – Tietokirjat26.5.2025 12:44:41 EEST | Tiedote
Björn Borg, Sophia Jansson, Jouko Turkka, Esa-Pekka Salonen... Siltalan syksyssä on tarjolla muun muassa huippukiinnostavia muistelmia ja elämäkertoja. Lisäksi on esimerkiksi sodanjälkeisen ajan filosofiaa, suomalaista teollisuushistoriaa, sukututkimusta, ihmisen anatomiaa sekä Venäjän rajan tarkastelua molemmilta puolilta rajaa. Syksyn katalogi https://www.siltalapublishing.fi/wp-content/uploads/2025/04/siltala-katalogi-kesa-syksy-2025.pdf
SIIS NIIN, suuri ihmetys on Maria Matinmikon uusi runoteos13.5.2025 14:54:31 EEST | Tiedote
Tervetuloa Maria Matinmikon SIIS NIIN, suuri ihmetys -teoksen julkistamistilaisuuteen Tekstin talolle (Lintulahdenkatu 3, Helsinki) keskiviikkona 28. toukokuuta kello 18!
Siltalan hieno syksy 2025 – Kaunokirjallisuus28.4.2025 14:45:21 EEST | Tiedote
Siltalan kaunokirjasyksy tarjoaa monipuolisen kattauksen sekä kotimaista että käännettyä kirjallisuutta. Kirjailijanimiä ovat muiden muassa Annina Holmberg, Iida Sofia Hirvonen, Jyrki Lehtola sekä dekkarikirjailijakaksikko Sari Rainio ja Juha Rautaheimo. Suomennoksia saadaan esimerkiksi Anton Tšehovilta, Anna Hopelta ja Viktor Jerofejeviltä. Syksyn 2025 katalogi: https://issuu.com/siltalapublishing/docs/siltalan_kes_syksy_2025
Sydämenlyöntejä – Björn Borgin huima omaelämäkerta ilmestyy 18. syyskuuta25.4.2025 12:35:00 EEST | Tiedote
Tennislegenda Björn Borgin omaelämäkerta julkaistaan maailmanlaajuisesti 18. syyskuuta. Suomeksi sen julkaisee samana päivänä Siltala. Sydämenlyöntejä-elämäkerrassaan Borg avaa ensimmäistä kertaa itse elämäänsä ja uraansa. Kirja kuvaa uskomattoman menestyksen, romahduksen, nousut ja laskut, voitot ja tappiot – kaiken avoimesti, kaunistelematta. Suurella sydämellä, lyönti lyönniltä.
Kertomus Maasta pohtii ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon – Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen 29.4.!22.4.2025 15:08:16 EEST | Tiedote
Toimittaja, kirjailija Juha Kauppisen uusi kirja Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon on itsenäinen jatko-osa tekijän palkituille teoksille Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista ja Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Tervetuloa Kertomus maasta -kirjan julkistamistilaisuuteen tiistaina 29. huhtikuuta kello 18 Tieteen ja toivon taloon Puistokatu 4 (Helsinki). Ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 28.4.: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSe8wpuUgEQacEn7iqjginAV8_UK_S4t7pwPc5D8B0WFl-TAVQ/viewform
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme