HUSin leikkaustoiminnassa kasvua vuonna 2024
HUSissa tehtiin viime vuonna yhteensä 91 572 leikkausta. Leikkaustoimenpiteiden määrässä oli kasvua 4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Erityisesti elektiviisten eli ennalta suunniteltujen leikkausten määrä lisääntyi.

Leikkaustoiminnan erityisiä onnistumisia oli neurokirurgian leikkausmäärien lisääntyminen ja leikkausjonojen lyhentyminen. Neurokirurgisten leikkausten määrä kasvoi jopa 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Leikkaussalituntien määrä HUSissa oli 204 496 tuntia, missä oli 5,5 prosenttia kasvua vuoteen 2023.
Leikkausten määrä kasvoi erityisesti Siltasairaalassa, Puistosairaalassa ja Jorvin sairaalassa.
Erikoisaloista leikkausten määrä lisääntyi neurokirurgian lisäksi erityisesti vatsaelinkirurgiassa. Kasvua oli myös plastiikkakirurgian ja sydänkirurgian leikkausmäärissä.
Kaikkiaan HUSin sairaaloissa on yhteensä 159 leikkaussalia, Leikkaus- ja tehohoitokeskus vastaa valtaosan eli 115 salin toiminnanohjauksesta. Leikkaussalitoimintaa on myös Naistentaudeilla ja synnytyksillä, Pää- ja kaulakeskuksessa ja Lasten ja nuorten sairauksilla.
”Erityisesti Leikkaus- ja tehohoitokeskukseen kuuluvissa yksiköissä leikkaustoiminnan kokonaismäärä kasvoi viime vuonna. Saliaika lisääntyi 7 prosenttia ja toimenpidekertojen määrä 6 prosenttia vuodesta 2023. Tavoitteemme on nyt lisätä erityisesti virka-aikana tehtävien leikkausten määrää leikkausjonojen lyhentämiseksi”, kertoo vt. toimialajohtaja Anne Vakkuri.
Leikkaushoitoa odottavien potilaiden määrä on yhä suuri. Tällä hetkellä HUSin leikkaushoitoa odottavista potilaista yli 6 500 on odottanut leikkaustaan yli hoitotakuun eli yli puoli vuotta.
Eniten hoitoa odottavia potilaita löytyy kaihileikkaukseen ja polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen jonottavien joukosta.
Leikkausyksiköiden henkilöstöpooli esti 850 leikkaussalipäivän peruutuksen
Leikkaussalien kehittämistyöstä hyvänä esimerkkinä toimii vuosi sitten aloittanut leikkaus- ja anestesiahoitajien henkilöstöpooli, jonka toiminta auttoi vuoden 2024 aikana estämään peräti 850 leikkaussalipäivän perumisen.
“Henkilöstöpoolissamme on kokeneita sairaanhoitajia, jotka ovat perehtyneet työskentelemään useammassa leikkausyksikössä eri sairaaloissa ja eri erikoisalojen leikkauksissa. Poolin ammattilaiset paikkaavat tilanteita, joissa potilaiden leikkauksia olisi muuten jouduttu perumaan esimerkiksi henkilökunnan sairauspoissaolojen takia”, kertoo Leikkaussalit III -linjan ylihoitaja Satu Poikajärvi.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe ja aatot klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Vakkurivt. toimialajohtaja, Leikkaus- ja tehohoitokeskus
anne.vakkuri@hus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Psykisk stress ökar avsevärt unga kvinnors risk att få hjärninfarkt utan känd predisponerande orsak6.3.2025 07:57:46 EET | Pressmeddelande
Ökad psykisk stressbelastning ökar avsevärt risken för hjärninfarkt hos unga kvinnor utan känd predisponerande risk för hjärninfarkt. Hos män observerades ingen motsvarande riskökning, visade en omfattande internationell studie som leddes av HUS Helsingfors universitetssjukhus.
Psyykkinen stressi lisää merkittävästi nuorten naisten riskiä saada aivoinfarkti, jolle ei ole tunnettua altistavaa syytä6.3.2025 07:57:46 EET | Tiedote
Lisääntynyt psyykkinen stressikuormitus nostaa merkittävästi aivoinfarktin riskiä nuorilla naisilla, joilla ei ole tunnettua aivoinfarktille altistavaa syytä. Miehillä vastaavaa riskin nousua ei havaittu, osoitti HUS Helsingin yliopistollisesta sairaalasta johdettu laaja kansainvälinen tutkimus.
Psychological stress significantly increases the risk of stroke in young women without known predisposing factors6.3.2025 07:57:46 EET | Press release
Increased psychological stress significantly raises the risk of stroke in young women who do not have known predisposing factors for stroke. This increase in risk was not observed in men, according to a large international study led by HUS Helsinki University Hospital.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträdde den 3 mars3.3.2025 11:31:10 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade bland annat de oreviderade bokslutsuppgifterna för 2024 samt verksamheten och ekonomin för januari 2025.
HUSin yhtymähallitus kokoontui 3.3.3.3.2025 11:31:10 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli muun muassa vuoden 2024 tilintarkastamattomia tilinpäätöstietoja sekä vuoden 2025 tammikuun toimintaa ja taloutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme