Caruna Networks Oy

Alavudella rakennetaan yli sata kilometriä toimitusvarmaa sähköverkkoa

5.2.2025 09:00:00 EET | Caruna Networks Oy | Tiedote

Jaa

Alavuden sähköverkon ilmajohtoja korvataan maakaapelilla vuosien 2025–2027 aikana. Alueen noin 6 000 asukkaalle hanke tarkoittaa varmempaa sähköntoimitusta myös sähkönkulutuksen kasvaessa. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Netel Oy ja projekti työllistää pääsääntöisesti pohjalaisia yrityksiä.

Maakaapelointi, kuvituskuva
Caruna

Alavudella kaivetaan kaapelireittiä noin 110 kilometriä ja asennetaan uutta maakaapelia noin 154 kilometriä. Uusia muuntamoita rakennetaan 81 kappaletta ja jakokaappeja yli 300 kappaletta. Saneerauksen yhteydessä vanhaa ilmajohtoverkkoa puretaan 128 kilometriä ja pylväitä yli 2 000 kappaletta. Caruna purkaa alueelta myös lähes 70 vanhaa pylväsmuuntamoa.

“Uusi jakeluverkko tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja tekee alueen sähköntoimituksesta entistä varmempaa. Verkon uusiminen on myös osa energiamurrosta – verkkojen pitää olla vahvat ja kestää kasvava sähkönkulutus”, Carunan hankepäällikkö Janne Aro-Koivisto sanoo.

Rakentamistyöt painottuvat vuosille 2026 ja 2027, mutta rakentamista käynnistellään jo tämän vuoden lopulla Kätkänjoen ja Tuurin ympäristössä. Parhaillaan on käynnissä suunnitteluvaihe. Suunnittelun yhteydessä kartoitetaan myös mahdollisia yhteiskaivuukumppaneita, jolloin pystytään hyödyntämään samaa kaapeliojaa eri operaattoreiden kanssa.

”Verkko uusitaan pääosin maakaapeloimalla, mikä on myös elinkaarikustannuksiltaan edullisin ratkaisu”, Aro-Koivisto sanoo.

Carunan Työmaat kartalla -karttapalvelusta asiakas löytää työmaan tarkan paikan, aikataulun ja voi ottaa tarvittaessa yhteyttä sekä tilata hankkeen tiedoteviestit. Alavuden hankkeen tiedot löytyvät karttapalvelusta helmikuun 2025 aikana.

Puhdas siirtymä näkyy jakeluverkoissa jopa nopeammin ja isommin kuin kantaverkossa, ja ennakoiva sähköverkon kapasiteetin kehitys on ehdoton ennakkoedellytys lisääntyvälle sähkön kulutukselle, kuten liikenteen ja lämmityksen sähköistymiselle.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sähköverkosta purettuja pylväitä, kuvituskuva.
Sähköverkosta purettuja pylväitä, kuvituskuva.
Caruna
Lataa

Caruna lyhyesti

Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.

Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 739 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy

Carunan kattilakunnat: sähkökattilat muuttavat sähkönkäyttöä ja verkon mitoitusta6.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote

Sähkökattilat yleistyvät nopeasti kaukolämmössä ja teollisuudessa. Ne tuovat joustoa sähköjärjestelmään. Kattilat auttavat irtaantumaan fossiilisista polttoaineista, mutta kasvattavat myös paikallisten jakeluverkkojen huipputehoja. Carunan alueella sähkökattilat näkyvät jo datassa: missä niitä on, paljonko ne kuormittavat verkkoa ja mitä on tulossa seuraavaksi? Sähkökattilat yleistyivät laajamittaisesti Carunan alueella vuonna 2023.

Carunan sähköverkon kehittämissuunnitelma julkaistu ─ kerro mielipiteesi30.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Talouskasvu, sähköistyminen ja puhdas siirtymä nojaavat yhä enemmän vahvaan sähköverkkoon. Sähkönkulutuksen lisääntymisen ohella yhä useampi käyttää sähköä samaan aikaan, mikä nostaa huipputehoa ennätysvauhtia. Caruna vahvistaa sähköverkkoa ennakoivasti, jotta muun muassa puhdas energian tuotanto, sähköinen liikkuminen ja lämmityksen sähköistyminen voidaan toteuttaa sujuvasti tulevina vuosina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye