Alavudella rakennetaan yli sata kilometriä toimitusvarmaa sähköverkkoa
Alavuden sähköverkon ilmajohtoja korvataan maakaapelilla vuosien 2025–2027 aikana. Alueen noin 6 000 asukkaalle hanke tarkoittaa varmempaa sähköntoimitusta myös sähkönkulutuksen kasvaessa. Hankkeen pääurakoitsijana toimii Netel Oy ja projekti työllistää pääsääntöisesti pohjalaisia yrityksiä.

Alavudella kaivetaan kaapelireittiä noin 110 kilometriä ja asennetaan uutta maakaapelia noin 154 kilometriä. Uusia muuntamoita rakennetaan 81 kappaletta ja jakokaappeja yli 300 kappaletta. Saneerauksen yhteydessä vanhaa ilmajohtoverkkoa puretaan 128 kilometriä ja pylväitä yli 2 000 kappaletta. Caruna purkaa alueelta myös lähes 70 vanhaa pylväsmuuntamoa.
“Uusi jakeluverkko tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja tekee alueen sähköntoimituksesta entistä varmempaa. Verkon uusiminen on myös osa energiamurrosta – verkkojen pitää olla vahvat ja kestää kasvava sähkönkulutus”, Carunan hankepäällikkö Janne Aro-Koivisto sanoo.
Rakentamistyöt painottuvat vuosille 2026 ja 2027, mutta rakentamista käynnistellään jo tämän vuoden lopulla Kätkänjoen ja Tuurin ympäristössä. Parhaillaan on käynnissä suunnitteluvaihe. Suunnittelun yhteydessä kartoitetaan myös mahdollisia yhteiskaivuukumppaneita, jolloin pystytään hyödyntämään samaa kaapeliojaa eri operaattoreiden kanssa.
”Verkko uusitaan pääosin maakaapeloimalla, mikä on myös elinkaarikustannuksiltaan edullisin ratkaisu”, Aro-Koivisto sanoo.
Carunan Työmaat kartalla -karttapalvelusta asiakas löytää työmaan tarkan paikan, aikataulun ja voi ottaa tarvittaessa yhteyttä sekä tilata hankkeen tiedoteviestit. Alavuden hankkeen tiedot löytyvät karttapalvelusta helmikuun 2025 aikana.
Puhdas siirtymä näkyy jakeluverkoissa jopa nopeammin ja isommin kuin kantaverkossa, ja ennakoiva sähköverkon kapasiteetin kehitys on ehdoton ennakkoedellytys lisääntyvälle sähkön kulutukselle, kuten liikenteen ja lämmityksen sähköistymiselle.
Yhteyshenkilöt
Janne Aro-KoivistoHankepäällikkö
Puh:+358417304038janne.aro-koivisto@caruna.fiKuvat

Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 739 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla13.3.2025 08:00:00 EET | Artikkeli
Liikenteen sähköistyminen on yksi merkittävimmistä muutoksista, joka vaikuttaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä nosti ladattavien autojen kokonaismäärän 74 000:een. Myös raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne sekä veneily ja lauttaliikenne ovat sähköistymässä, mikä tarkoittaa lisääntyvää sähkön kulutusta ja latausinfran rakentamista.
Voiko verkon kuormitusta lisätä: Tulokset pilottikokeilusta Espoossa10.3.2025 10:55:55 EET | Artikkeli
Puhtaan siirtymän kiihtyessä on tärkeää mahdollistaa investoinnit sähköverkkoon, mutta myös kehittää ja tutkia erilaisia teknologioita, joilla voidaan mahdollistaa esimerkiksi nykyistä älykkäämpiä tapoja hyödyntää jo olemassa olevaa sähköverkkoa. Caruna aloitti kaksi vuotta sitten pilotin Espoon 110 kilovoltin sähköverkossa, jossa testataan voiko verkossa siirtää enemmän tehoa.
Sähkön kysyntäpiikit kasvussa – Carunan data paljastaa merkittävät muutokset11.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Sähkönjakeluyhtiö Carunan jakelualueen kunnat, joissa sähkönkäyttö nousi lämpötilakorjattuna eniten vuonna 2024 verrattuna edellisen vuoden joulukuuhun olivat Espoo, Joensuu ja Närpiö. Kokonaisuudessaan lämpötilakorjattu sähkön kulutus kasvoi kuusi prosenttia kaikilla alueilla verrattuna edelliseen vuoteen. Hetkellisissä kysyntäpiikeissä eli tehontarpeessa nähtiin sen sijaan huomattava kasvu. Koko Carunan alueella kasvua oli 28 % ja Espoossa peräti 46 % verrattuna tammikuuhun 2023. Tämä viittaa kasvavaan sähkön kysyntään erityisesti huippukulutustilanteissa.
Yli 8 000 Carunan asiakasta saa luotettavamman sähkönjakelun Pohjamaalla31.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Pohjanmaalla käynnissä olevat Carunan sähköverkon rakennushankkeet parantavat noin 8 000 pohjanmaalaisen sähkönjakelua sekä mahdollistavat tulevaisuuden energiatarpeet. Caruna purkaa vanhaa ilmajohtoverkkoa yhteensä noin 200 kilometriä ja pylväitä noin 4 000 kappaletta. Myös vanhoja muuntamoita puretaan noin 80 kappaletta.
Kuusamon kaukolämpö sähköistyy – Caruna toimittaa suurjänniteliittymän Advenin sähkökattilalle30.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Kuusamon alueen kaukolämpö sähköistyy, kun Caruna toimittaa suurjänniteliittymän Advenin 15 MW sähkökattilaa varten. Uusi sähkökattila mahdollistaa Kuusamossa hiilineutraalin kaukolämpötuotannon ja tukee samalla Kuusamon kaupungin hiilineutraaliustavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme