SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström: Yle on puolueeton, luotettava ja arvostettu – perussuomalaisten hyökkäykset harhautuksia

4.2.2025 13:40:25 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) puolustaa Yleä ja pitää julkiseen palveluun kohdistuvia hyökkäyksiä huomion suuntaamisena pois sekä demokratian kannalta haitallisina. Yle on tutkimusten mukaan Suomen luotettavin uutismedia. Suomalaiset arvostavat Yleä, ja yhtiön puolueettomalla ja vastuullisella journalismilla on keskeinen rooli demokratiassamme – erityisesti aikana, jolloin disinformaatio leviää yhä nopeammin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Parlamentaarinen työryhmä pääsi viime vuonna sopuun, mutta hyökkäykset eivät loppuneet – päinvastoin, ne vain pahenevat. Viimeisin esimerkki tästä on Euroopan parlamentin jäsenen Sebastian Tynkkysen ehdotus koko Ylen lakkauttamisesta. Hän viittaa Yhdysvaltoihin ja järjestelmään, jossa tiedotusvälineiden tarjonta on täysin yksityistä ja suurimmilla medioilla on selkeät poliittiset mieltymykset.

– Polarisoitu mediatarjonta ei hyödytä demokratiaa – päinvastoin. Ylellä on tärkeä rooli demokratiassamme erityisesti disinformaation aikana, Kvarnström sanoo.

– On surullista, että Yle joutuu irtisanomaan työntekijöitä. Se, että tässä tilanteessa vaaditaan Ylelle lisää leikkauksia, on epäempaattista henkilöstöä kohtaan ja epäkunnioittavaa eduskunnan sopimusta kohtaan. Se on myös hyökkäys suomalaisten oikeutta puolueettomiin uutisiin ja kulttuuriin vastaan.

Yleen kohdistuvia hyökkäyksiä voidaan pitää yrityksenä suunnata huomio pois. Vaalien lähestyessä vakavat puolueet keskittyvät terveydenhuoltoon ja koulutukseen, kun taas yksi puolue pyrkii ohjaamaan keskustelua aivan muihin aiheisiin.

Ylen arvot – luottamuksen perusta

Tynkkysen mukaan Ylen arvot ovat monien suomalaisten arvojen vastaisia. Mutta mitkä ovat Ylen arvot? Ne ovat seuraavat:

”Olemme luotettavia ja vastuullisia – toteutamme tehtäväämme riippumattomasti. Innostamme luovuuteen – annamme rohkeasti tilaa uusille ideoille. Arvostamme ihmistä – yhdessä saamme aikaiseksi parempaa.”

– Tämä on juuri se, mitä suomalaiset arvostavat ja mikä vahvistaa yhteiskuntaamme, Kvarnström painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye