Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotitalouksien varautuminen turvaa myös hyvinvointialueen toimintaa
7.2. vietetään valtakunnallista varautumispäivää. Päivän tarkoituksena on vahvistaa yksityishenkilöiden varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin ja kannustaa huolehtimaan kotivarasta. Jokaisen kotitalouden tulisi pärjätä vähintään 72 tuntia itsenäisesti.
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.
– Kotoa tulisi löytyä vettä, ruokaa ja lääkkeitä minimissään kolmeksi vuorokaudeksi, valmiuspäällikkö Mika Nevalainen huomauttaa.
Hän korostaa, että omatoiminen varautuminen on iso apu ihmiselle itselleen mutta myös yhteiskunnan toimivuudelle. Lisäksi on tärkeä tietää, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa. Varautumiseen liittyviä ohjeita on koottu Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ja Huoltovarmuuskeskuksen yhdessä luomalle sivustolle 72tuntia.fi sekä sisäministeriön Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -oppaaseen (Suomi.fi/varautuminen).
Pullovesi puuttuu suomalaisten kaapeista
Heikoiten suomalaisten kaapeista löytyy vettä. SPEK:n tuore tutkimus osoitti, että vain joka kolmannella kyselyyn vastanneista oli varastossa niin paljon pullovettä, että se riittäisi kolmeksi päiväksi.
– Vettä tulisi varata pelkästään juomiseen kaksi litraa jokaiselle henkilölle joka päivälle, Nevalainen huomauttaa.
Kotiin tulisi hankkia myös puhdas, kannellinen ämpäri tai kanisteri, jolla vettä voi tarvittaessa hakea. Varavedenjakelu järjestetään kuitenkin yleensä vasta pidemmissä vesikatkoissa.
Resurssit kiireellisen toimintaan
Valmiuspäällikkö Jani Mäkinen muistuttaa tuoreessa blogikirjoituksessaan, että jokaisen kansalaisen oma varautuminen auttaa hyvinvointialueen toimimista häiriötilanteissa.
– Laajassa häiriötilanteessa hyvinvointialueiden tehtävät lisääntyisivät ja palveluverkko kuormittuisi ainakin hetkellisesti. Resurssit häiriötilanteessa suunnattaisiin ensisijaiseen ja kiireelliseen toimintaan ja varmistettaisiin heikoimmassa asemassa olevien pärjääminen.
– Ajattelen, että hyvinvointialueellamme on 200 000 kriittistä yhteistyökumppania eli jokainen alueen asukas. Jokaisen toimintakyky ja mahdollisuus selviytyä itsenäisesti erilaisista häiriötilanteista on tärkeää myös hyvinvointialueen toiminnan kannalta. Erityisen tärkeää siis on, että me, joilla on mahdollisuus selvitä itsenäisesti erilaisissa häiriötilanteissa, varaudumme niihin.
Varautumispäivä on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön, Huoltovarmuuskeskuksen ja Suomen Vesilaitosyhdistyksen yhteistyössä järjestämä.
Lisätiedot
Jani Mäkinen, valmiuspäällikkö 0444 823 398
Mika Nevalainen, valmiuspäällikkö 0440 773 123
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Avainsanat
Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakkaat ovat tyytyväisiä kotihoidon ostopalveluihin30.4.2025 08:18:29 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon ostopalvelujen asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Kotihoidon asiakastyytyväisyyskyselyihin vastasi yhteensä 36 kotihoidon ostopalvelutuottajaa ja 852 kotihoidon ostopalvelutuottajien asiakasta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vuosien työ lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi tukee toukokuussa voimaan astuvaa lakimuutosta29.4.2025 08:31:23 EEST | Tiedote
Toukokuussa voimaan tulevan lakimuutoksen tarkoitus on parantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuutta perustason palveluissa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mira Leinonen Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi28.4.2025 12:00:22 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus valitsi kokouksessaan 28. huhtikuuta 2025 pelastustoimen uudeksi toimialajohtajaksi ja pelastusjohtajaksi tamperelaisen Mira Leinosen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ikääntyneiden varhaisen tuen verkosto laajenee Päijät-Hämeessä25.4.2025 11:00:18 EEST | Tiedote
Ensimmäinen varhaisen tuen verkosto aloitti toimintansa Asikkalassa syksyllä 2024 ja nyt toiminta laajeni Iittiin ja Orimattilaan. Tällä hetkellä verkostoja muodostetaan myös Hartolaan, Heinolaan, Hollolaan, Padasjoelle sekä Sysmään. Tavoitteena on, että verkostot kattaisivat jatkossa koko Päijät-Hämeen alueen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mira Leinosta esitetään Päijät-Hämeen uudeksi pelastusjohtajaksi23.4.2025 14:24:59 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittää pelastustoimen uudeksi toimialajohtajaksi ja pelastusjohtajaksi Mira Leinosta. Aluehallitus päättää valinnasta 28. huhtikuuta 2025 kokouksessaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme