Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohde ja Oulun hiippakunta sopivat yhteistyöstä

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja Oulun hiippakunta allekirjoittivat maanantaina 3. helmikuuta yhteistyösopimuksen, jolla sovitaan Pohteen henkisen ensiavun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon henkisen huollon yhteistyöstä.

Lasse Kylén, Jukka Keskitalo, Leena Mämmi-Laukka ja Mirva Kuikka allekirjoittamassa Pohteen ja Oulun hiippakunnan yhteistyösopimusta Oulun piispantalossa.
Lasse Kylén, Jukka Keskitalo, Leena Mämmi-Laukka ja Mirva Kuikka allekirjoittamassa Pohteen ja Oulun hiippakunnan yhteistyösopimusta Oulun piispantalossa. Pekka Mustakallio

Sopimuksella sovitaan kirkon henkisen huollon ja Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystyksen sekä henkisen ensiavun yhteistyöstä suuronnettomuuksissa. Lisäksi sopimus kattaa yhteistyön, jota tehdään häiriö- ja poikkeusoloissa, joiden arvioidaan altistavan laajaa väestöryhmää psyykkiselle traumatisoitumiselle sekä pienemmissä tilanteissa, joissa Pohde tarvitsee tukea henkisen avun toteuttamiselle.

– On merkittävää ja välttämätöntä, että meillä on evankelis-luterilaisen kirkon kanssa tämä kumppanuus, jonka pohjalta voimme yhdistää resurssit mahdollisessa kriisitilanteessa ihmisten hyväksi, Pohteen perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS psykiatrian toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka sanoo.

Sopimus liittyy ajankohtaiseen varautumis- ja valmiussuunnitteluun suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Tehty sopimus mahdollistaa valmiussuunnittelun yhteensovittamisen sekä yhteiset harjoitukset ja koulutukset, Pohteen turvallisuus- ja valmiusjohtaja Lasse Kylén toteaa.

Kirkkolain mukaan seurakuntien tulee varautua henkisen huollon tarjoamiseen kriisitilanteissa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ollut pitkään osa yhteiskunnan psykososiaalisen tuen verkostoa, ja nyt asiasta sovittiin myös reilut kaksi vuotta toiminnassa olleen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa.

– On erittäin tärkeää, että Pohde ja Oulun hiippakunta allekirjoittivat nyt sopimuksen ja se muuttuu seuraavaksi toiminnaksi. Yhteistoimintamalli Oulun hiippakunnan kanssa on hyvä esimerkki siitä, miten voidaan toimia yhteistyössä ja sopimuksen pohjalta reagoida myös tarvittaessa nopeasti. On olennaista, että tiedetään miten toimitaan, sitten kun tilanne sitä yllättäen vaatii. Kriisitilanteessa ihmiset tarvitsevat apua, ja avun tarve voi olla moninaista ja laajaa, Pohteen aluehallituksen puheenjohtaja Tapani Tölli toteaa.

Kirkon henkinen huolto tarkoittaa psykososiaalisen tuen ja turvan antamista kriisin uhreille ja kaikille, joita kriisi koskettaa.

– Olen iloinen nyt solmitusta sopimuksesta Pohteen ja Oulun hiippakunnan välillä. Seurakunnissa on osaamista ja korkeasti koulutettuja työntekijöitä ihmisten tukemiseen suuronnettomuus- sekä kriisitilanteissa vakaumuksesta riippumatta, piispa Jukka Keskitalo sanoo.

Oulun hiippakunnalla on neljä henkisen huollon ryhmää Pohteen alueella henkisen huollon järjestämiseksi. Oulun hiippakunta on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä hiippakunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Kuntoutuksen toimintamallit yhtenäistyvät koko Pohteella5.2.2025 11:40:10 EET | Tiedote

Fysioterapeutin suoravastaanottotoimintaa on laajennettu ja yhtenäistetty koko Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen alueella. Fysioterapeutin suoravastaanottotoiminta kuuluu kuntoutuksen toimialueen palveluihin. Kuntoutukseen ohjautumisen toimintamallin käyttö laajenee ja helmikuusta 2025 alkaen Pohteen alueella ohjaudutaan kuntoutukseen samalla tavalla kaikissa LifeCare potilastietojärjestelmää käyttävissä toimipisteissä.

Oulaskankaan sairaalan muutoksen toinen vaihe alkaa – yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 5.2.20253.2.2025 15:30:00 EET | Tiedote

Oulaskankaan sairaalan muutossuunnitelmat etenevät. Muutoksia on suunniteltu päivystyksen ja psykiatrisen osaston toimintaan. Suunnitelmien taustalla ovat lainsäädäntömuutokset, jotka eivät mahdollista ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämistä Oulaskankaalla, sekä Pohteen tavoite vahvistaa perustason mielenterveyspalveluja koko Pohjois-Pohjanmaalla. Muutossuunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 5.2.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye