EK: Kasvun ReStart – Suomi tarvitsee rohkeita päätöksiä talouskasvun vauhdittamiseksi
Suomen taloustilanne on historiallisen heikko, eikä pelkillä säästöillä voida turvata tulevaisuuden hyvinvointia. EK:n selvityksen mukaan yhden prosenttiyksikön nopeampi talouskasvu toisi 10 vuodessa 66 miljardia euroa lisää verotuloja. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) julkaisema Kasvun ReStart -julkaisu esittää toimia, joilla Suomen talous saadaan kasvu-uralle. Kasvun mahdollistamiseksi tarvitaan verotuksen uudistamista, osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista, sääntelyn keventämistä ja rohkeampaa kasvuhalukkuutta yrityksissä.
Neljä keskeistä askelta talouskasvun vauhdittamiseen:
1. Verotusta on kevennettävä investointien ja työn tekemisen kannustamiseksi
-
Yhteisöveron laskeminen 15 prosenttiin vauhdittamaan yritysten investointeja
-
Perintö- ja lahjaveron poistaminen kotimaisen omistajuuden vahvistamiseksi
-
Osinkoverotuksen yksinkertaistaminen yritysten kasvuhalukkuuden lisäämiseksi
-
Ansiotuloverotuksen ylimpien marginaalien keventäminen työntekoon kannustamiseksi
2. Työvoiman saatavuus on turvattava osaajien maahanmuutolla
-
Tavoitteena 45 000 nettomääräistä kansainvälistä osaajaa vuosittain, jotta työikäinen väestö ei supistu
-
Ulkomailla asuville suomalaisille kannusteet palata Suomeen työn ja yrittäjyyden pariin
3. Sääntelyä on kevennettävä investointien edistämiseksi
-
Yritysten hallinnollisen taakan vähentäminen ja lupaprosessien nopeuttaminen
-
Suomi EU:n sujuvimmaksi ja ennustettavimmaksi yritysympäristöksi
4. Asennemuutosta tarvitaan – kasvua on uskallettava hakea
-
Yritysten hallitusten ja johdon sitouduttava kasvustrategiaan
-
Kansainväliset markkinat hyödynnettävä rohkeammin
Nyt tarvitaan määrätietoisia päätöksiä
EK:n mukaan Suomi ei voi jäädä odottamaan talouskasvun palaamista itsestään. Kasvun mahdollistavat ratkaisut ovat olemassa, mutta ne vaativat poliittista tahtoa ja rohkeita päätöksiä. Samalla EK kutsuu yritysten omistajat, hallitukset ja johdon tarkastelemaan liiketoimintansa mahdollisuuksia uuden kasvun näkökulmasta.
“Kasvu ei synny itsestään – se vaatii ennakkoluulottomuutta, investointeja ja kykyä hyödyntää muuttuvaa toimintaympäristöä. Haastamme suomalaiset yritykset arvioimaan strategiansa uudelleen: tähtäävätkö ne aktiivisesti kasvuun ja investointeihin vai pitäytyvätkö ne liian varovaisessa toimintamallissa? Nyt on aika varmistaa, että myös yritysten strategia on linjassa tulevaisuuden kasvutavoitteiden kanssa”, EK:n hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell toteaa.
”Suomi on tilanteessa, jossa meillä ei ole varaa jäädä paikoillemme. Meidän on tehtävä rohkeita päätöksiä, jotka kannustavat yrityksiä investoimaan, työllistämään ja kasvamaan. Ilman tätä valtion velkaantuminen jatkuu ja hyvinvointiyhteiskunta heikkenee”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jyri Häkämies (Nora Elersin kautta, p. 050 574 6977)
Johtaja Sami Pakarinen, p. 050 343 4337
Lataa Kasvun ReStart -julkaisu
Taustaperusteluja Kasvun ReStart -julkaisuun
Tietoja julkaisijasta
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän luottamus vahvistui maaliskuussa27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Yritysten talousluottamus oli maaliskuussa nousussa. Ainoastaan rakentaminen alamaissa.
Peruskoulun huolehdittava paremmin lasten ja nuorten perustaidoista24.3.2025 10:00:11 EET | Tiedote
Osaamisen perusta rakennetaan peruskoulussa, jonka järjestäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Kunnissa tehtävillä resurssipäätöksillä on merkittävä vaikutus sekä lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiin että koko Suomen koulutus- ja osaamistasoon. EK on esittänyt osaamistakuuta eli sen varmistamista, että jokaisella nuorella on peruskoulun päättyessä jatko-opintojen edellyttämä luku- ja kirjoitustaito sekä hyvä matematiikan perusosaaminen ja digitaidot.
Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva20.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etätyön vaikutuksia suomalaisyritysten tuottavuuteen selvittäneiden tutkimusten mukaan hybridityö – etä- ja lähityön yhdistelmä – on tehokkain tapa parantaa yritysten suorituskykyä. Innolinkin ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tuoreet tutkimukset osoittavat, että hybridityö tuottaa parhaan tuloksen, kun taas täysin etänä tai täysin lähityönä tehtävä työ voi heikentää tuottavuutta.
Työmarkkinakeskusjärjestöiltä yhteiset näkemykset tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla19.3.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöt kantavat huolta tilanteesta, jossa digiteknologioita, kuten tekoälyä, ei hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä taustaa vasten järjestöt ovat koonneet prioriteettilistan Suomen ja Euroopan päättäjille tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla.
Huoli EU:n innovaatiorahoituksesta kasvaa – tarjotaan ratkaisuksi Suomen ’veturihankkeita’13.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Suomi on tähän asti onnistunut erinomaisesti EU:n innovaatiorahoituksen kotiuttamisessa. Tämä menestystarina voi vaarantua, jos yritysvetoisten TKI-hankkeiden EU-rahoitus heikkenee. Nyt on oikea hetki tarjota Suomessa kehitettyä ’veturihankkeiden’ rahoitusmallia myös EU-tason yhteishankkeisiin. EU:ssa tähdätään isoon innovaatiokiriin, jotta Euroopan kilpailukyky ja talous kyettäisiin pelastamaan. Komissio haluaa rakentaa innovaatiojohtajuutta Suomelle tärkeillä aloilla kuten datataloudessa, energiasiirtymässä ja turvallisuudessa. Keskeisenä keinona on EU:n tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiorahoitus (TKI). Suomella on sen suhteen vahvat näytöt: yrityksemme ja myös tutkimus ovat tähän asti onnistuneet kotiuttamaan rahoitusta monilla mittareilla yli EU-keskiarvojen. Esimerkiksi pk-sektorin osalta olemme saaneet TKI-rahoitusta 3. eniten koko EU:ssa. TKI-rahoitus uuteen uskoon vuonna 2028 Nyt EU:ssa suunnitellaan seuraavaa monivuotista budjettikautta (MFF). Sen valmistelu herättää suoma
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme