Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Vuoden opo on Kaisa Virolainen Schildtin lukiosta Jyväskylästä

Jaa

Opinto-ohjaaja Kaisa Virolaiselle jaettiin valtakunnallisilla opopäivillä 7.2.2025 Vuoden opo -palkinto. Valinnassa arvostettiin Virolaisen kannustavaa lähestymistapaa, ratkaisukeskeisyyttä sekä elämänmyönteistä ihmiskuvaa.

Kuvaaja Kristiina Kontoniemi

Opinto-ohjaaja Kaisa Virolainen on työskennellyt yli 20 vuotta opona. Nykyisin hän työskentelee Schildtin lukiossa Jyväskylässä.

Vuoden opo -palkintoperusteiden mukaan Virolaisen vahvuuksia ovat erityisesti ratkaisukeskeisyys, johdonmukaisuus ja määrätietoisuus kaikessa toiminnassa, kannustava ja elämänmyönteinen ihmiskuva sekä osaaminen ja kokemus koulun kulttuurin kehittämisestä. Hänellä on myös arvokasta kokemusta valtakunnallisesta opetussuunnitelmatyöstä, vaikuttamisesta kansainvälisyystyössä sekä toiminnasta opinto-ohjaajaksi opiskelevien ohjaajana.

”Olen etuoikeutettu, kun saan keskustella ja kurkistaa lukiolaisten kanssa heidän tulevaisuuteensa. Opiskelijat kasvavat kohti aikuisuutta ja sitä on hienoa seurata. Tärkeää on myös se, että voin tuoda näkökulmia nuoren isoihin ja pieniin asioihin, puhutaanpa kesätöiden hakemisesta tai jatko-opintosuunnitelman tekemisestä. Eräs abi kertoikin, että “parasta on ollut se, kun on tiennyt, että sun ovi oli aina auki”. Olen tosi iloinen, että nuori oli kokenut opon työn näin”, Kaisa Virolainen kuvailee.

Tulevaisuuttaan pohtiville nuorille Virolainen haluaisi sanoa, että apua saa, kun vain uskaltaa pyytää.

”Vielä ennen valmistumista voi käydä juttelemassa vaikkapa raha- ja asumisasioista lukion kuraattorin kanssa. Opon kanssa voi käydä varasuunnitelmat läpi siltä varalta, ettei pääse opiskelemaan tai töihin. Lukiollahan on jälkiohjausvelvoite vuoden ajan valmistumisesta, joten ohjausta saa kyllä joko lukiosta tai esimerkiksi Ohjaamosta.  Nuorten pitäisi myös saada joka kesä kesätyöpaikka. Nämä kokemukset voivat antaa pohjaa nuoren alavalinnalle ja lisätä myös opiskelumotivaatiota”, Virolainen summaa ja toteaa opinto-ohjaajan työn olevan antoisaa. Mahdollisuudet oppia uutta sekä yhteistyö muiden opojen, erityisopettajien, huoltajien ja erilaisten verkostojen kanssa tekee työstä monipuolista.   

Vuoden opo -palkinto jaettiin Valtakunnallisilla opopäivillä Vaasassa. Palkinnolla halutaan nostaa esille opinto-ohjaajien tärkeää roolia nuorten tukena liittyen esimerkiksi opintojen suunnitteluun, jaksamiseen, oman osaamisen tunnistamiseen sekä jatko-opintoja ja ammatinvalintaa koskevissa kysymyksissä. Valintaraadissa olivat mukana Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin edustajat. 

Lisätietoja ja haastattelut:

Kaisa Virolainen
kaisa.virolainen@gradia.fi
Puh. 050 491 1412

Sami Suomela
Nuorten NYT, johtaja, palvelut, kehitys ja opettajankoulutus
sami.suomela@nuortennyt.fi
Puh. 044 7778 970

Kuvat

Kuvaaja Kristiina Kontoniemi
Lataa
Kuvaaja Kristiina Kontoniemi
Lataa
Kuvaaja Kristiina Kontoniemi
Lataa
Kuvaaja Kristiina Kontoniemi
Lataa
Kuvaaja Kristiina Kontoniemi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Nuorten NYT -järjestömme perustettiin kesäkuussa 2023, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Pirkanmaan aluekilpailusta finaaliin seitsemän NYT-yritystä6.3.2025 18:15:17 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 6. maaliskuuta palkittiin Pirkanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Tampereella järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 50 yritystä ja lähes 130 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Tuomaristo valitsi kilpailijoiden joukosta seitsemän yritystä, joiden tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Karri Kolehmainen Juhannuskylän koulusta Tampereelta.

Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta finaaliin sisustuslamppujen valmistaja6.3.2025 16:38:48 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -aluekilpailussa palkittiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Pääpalkinnon ja paikan finaaliin pokkasi Fredrik NYT Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Enni Sysilampi-Hautala, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedusta.

Tävlingen Våga vara företagsam för unga 2025: 12 företag från Nyland fortsätter till finalen5.3.2025 17:41:04 EET | Tiedote

Sammanlagt 128 övningsföretag som unga grundat (UF-företag) och över 320 unga från Nyland deltog i det regionala Våga vara företagsam-evenemanget i Esbo. Det regionala evenemanget är en del av en riksomfattande evenemangshelheten och ordnades den 5 mars 2025. Bland de deltagande företagen valde juryn, som bestod av experter från företagsvärlden, totalt 12 UF-företag som fortsätter till finalen i Helsingfors i april. Vid evenemanget tilldelades läraren Kirsi Vuonnala från Mercuria det regionala priset för Årets lärare i företagsamhetsfostran i Nyland.

Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Uudenmaalta finaaliin kaksitoista harjoitusyritystä5.3.2025 16:41:44 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Uudenmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Espoossa järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 320 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Liike-elämän asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailijoiden joukosta 12 yritystä. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Kirsi Vuonnala Mercuria kauppaoppilaitoksesta.

Nuorten Uskalla Yrittää 2025 -kilpailu: Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluekilpailusta finaaliin jatkaa kaksi harjoitusyritystä27.2.2025 18:55:57 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 27. helmikuuta palkittiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Raisiossa järjestettyyn tapahtumaan osallistui 20 yritystä ja noin 45 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kahden yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös alueellinen Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Kaisa-Kreetta Tervaselkä Porin lyseon koulusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye