Atean vuosi 2024 Suomessa
Atea Finlandin palveluiden kysyntä jatkoi kasvuaan vuonna 2024, vaikka markkinaympäristö oli erittäin haastava. Erityisesti tarvetta on tietoturvaan ja tekoälyyn liittyville ratkaisuille. Kokonaisuudessaan yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 413,8 miljoonaa euroa.

Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä Atea Finlandin liikevaihto oli 101,6 miljoonaa euroa ja se laski 2,9 prosenttia vuoden 2023 vastaavasta ajankohdasta. Liikevoitto (EBIT) puolestaan laski loka–joulukuussa 15,9 prosenttia 2,9 miljoonaan euroon.
Atea Finlandin koko viime vuoden liikevaihto oli 413,8 miljoonaa euroa, ja se laski 5,0 prosenttia vuodesta 2023. Liikevoitto (EBIT) oli 10,0 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 18,4 prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.
”Erittäin haastavasta markkinaympäristöstä huolimatta palveluidemme kysyntä kasvoi läpi koko viime vuoden. Solmimme useita merkittäviä uusia sopimuksia kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Tämä antaa meille vahvan selkänojan tähän vuoteen, vaikka markkinaympäristö jatkuukin vielä vaikeana”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.
Atea lanseerasi vuoden alussa uuden Lead as ONE -strategian, jonka keskiössä on asiakkaiden digitaalisen transformaation edistäminen.
”Asiakkaamme tarvitsevat neuvonantajaa nopeasti muuttuvissa olosuhteissa ja globaalissa ympäristössä, jossa ennustettavuus on yhä vaikeampaa. Uhkiin varautuminen on noussut organisaatioiden ykkösprioriteetiksi. Teknologian kaikkialle ulottuva vaikutus ja ennätysmäisen vauhdikas kehitys näkyivät jo viime vuonna erityisesti tietoturvaan ja tekoälyyn liittyvinä tarpeina, ja nämä tarpeet lisääntyvät entisestään”, Juha Sihvonen toteaa.
Atea jälleen yksi maailman vastuullisimmista yrityksistä – ja IT-palvelusektorin vastuullisin
Maailmanlaajuisesti tunnettu tutkimus- ja mediaorganisaatio Corporate Knights nimesi Atean tammikuussa 2025 jo neljättä vuotta peräkkäin yhdeksi maailman 100 vastuullisimmasta yrityksestä Global 100 -indeksissään. Atea oli niin ikään neljättä kertaa indeksin vastuullisin yritys IT-palvelusektorilla. Global 100 -indeksi on arvostettu mittari yritysten vastuullisuudelle. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 8 359 yritystä. Arviointikelpoisten yritysten on oltava julkisesti noteerattuja ja niiden liikevaihdon pitää ylittää miljardi Yhdysvaltain dollaria.
”Sijoittuminen jälleen yhdeksi maailman vastuullisimmista yrityksistä on osoitus Atean vankkumattomasta sitoutumisesta pitkän aikavälin arvon luomiseen sekä sidosryhmillemme että planeetallemme. Kestävä kehitys ei ole vain osa strategiaamme, vaan sillä on keskeinen sija tavassamme innovoida, tehdä yhteistyötä ja toimia johtavassa asemassa IT-alalla. Yhdessä kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa edistämme merkittävää muutosta vastuullisemman tulevaisuuden rakentamiseksi”, Juha Sihvonen sanoo.
Atea-konsernin IFRS15:n mukainen raportointi
Atea-konserni käyttää taloudellisessa raportoinnissaan IFRS15:n mukaista liikevaihdon kirjaustapaa agentti-/päämiestulkinnan mukaisesti. Suomen tilinpäätöksessään Atea noudattaa suomalaista kirjanpitokäytäntöä.
Atea-konsernin koko vuosi 2024
- IFRS15:n mukainen laskutus: 4 633,3 miljoonaa euroa (+3,7 % vuodesta 2023)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 2 974,9 miljoonaa euroa (-0,3 %)
- Liikevoitto (EBIT): 104,1 miljoonaa euroa (-2,7 %)
Atea-konsernin Q4/2024
- IFRS15:n mukainen laskutus: 1 410,5 miljoonaa euroa (+14,9 % vuoden 2023 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 905,2 miljoonaa euroa (+12,9 %)
- Liikevoitto (EBIT): 34,6 miljoonaa euroa (+0,1 %)
Atea Finlandin koko vuosi 2024
- IFRS15:n mukainen laskutus: 413,8 miljoonaa euroa (-5,0 % vuodesta 2023)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 308,1 miljoonaa euroa (-7,1 %)
Atea Finlandin Q4/2024
- IFRS15:n mukainen laskutus: 101,6 miljoonaa euroa (-2,9 % vuoden 2023 vastaavasta ajankohdasta)
- IFRS15:n mukainen liikevaihto: 77,1 miljoonaa euroa (-4,9 %)
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja, Suomi:
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Lisätietoja, konserni:
CEO Steinar Sønsteby, Atea ASA, puh. +47 930 55 655
CFO Robert Giori, Atea ASA, puh. +47 934 09 188
Kuvat
Atea Finland
Atea Finland on IT-palvelutalo, joka auttaa asiakkaitaan luomaan tuottavamman ja mielekkäämmän työympäristön – rakennamme Suomea tietotekniikalla. Olemme toimineet Suomessa yli 30 vuotta, ja meillä on yli 700 ammattilaista luomassa joustavia ja tuottavia IT-ympäristön ratkaisuja ja palveluja.
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on yli 8 000 työntekijää 88 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 3,0 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. https://www.atea.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atea Finland Oy
Atea jatkaa Velora Verkkokauppa plus -puitesopimuksen toimittajana – uutena valikoimassa pilvi- ja kapasiteettipalvelut1.12.2025 15:08:52 EET | Tiedote
Yhteishankintayksikkö Velora Oy on valinnut Atea Finland Oy:n Velora Verkkokauppa plus -puitesopimuksen toimittajaksi myös seuraaville vuosille. Kaksivuotisen ja kaksi optiovuotta sisältävän sopimuskauden kokonaisarvo on enintään 250 miljoonaa euroa.
Tekoälyratkaisut loistivat Vuoden digiteko -kisassa: voittajiksi Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja energiayhtiö Väre12.11.2025 18:13:40 EET | Tiedote
Tekoälyä hyödyntävät digitaaliset innovaatiot voittivat Vuoden digiteko -kilpailun yleisöäänestyksen. Julkishallinnon sarjan voitti Päijät-Hämeen hyvinvointialueen AI-asiakaspalvelija ja yritysten sarjan Väreen Älylämmitys. Voittajat julkistettiin tänään Atea Focus -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
KUTSU MEDIALLE 12.11.: Uusimmat AI-innovaatiot sekä IT-alan trendit ja teknologiat7.11.2025 10:25:21 EET | Kutsu
Suomen parhaana yritystapahtumana palkittu, Pohjoismaiden suurin IT-alan tapahtuma Atea Focus järjestetään keskiviikkona 12.11.2025 Helsingin Messukeskuksessa. Tänä vuonna lähes 50 esityksestä koostuvan ohjelman ytimessä ovat teknologian ja tekoälyn mahdollisuudet ja epävarmuudet, kyberuhat sekä eettiset pohdinnat. Atea Focus kokoaa yhteen yli 2 300 it-alan ammattilaista ja -päättäjää, digitalisaation asiantuntijaa sekä yli 55 teknologiatoimittajaa. Ilmoittaudu mukaan Olet tervetullut Atea Focukseen klo 9–17. Tutustu ohjelmaan tästä. Ilmoittauduthan mukaan viimeistään maanantaina 10.11. viestintäpäällikkö Anu Lallukalle, anu.lallukka@atea.fi tai 040 562 3130. Hän auttaa tarvittaessa haastattelujen järjestämisessä. Poimintoja ohjelmasta Palkitun tietokirjailijan ja Tehyn viestintäjohtajan Jessikka Aron keynote-puheenvuoro sisältää CIA:n entisen Senior Operations Officerin Sean Wisswesserin haastattelun informaatiosodasta ja globaalista turvallisuudesta. Wisswesserilla on yli 30 vuoden k
Atea Finlandin kolmas kvartaali: Ennätysmäärä uusia voitettuja hankkeita28.10.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Atea Finlandin liikevaihto ja -voitto pienenivät haastavassa markkinatilanteessa vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla. Samaan aikaan yhtiö kuitenkin vahvisti asemaansa suurten yksityisten asiakkaiden markkinassa, ja voitti ennätysmäärän uusia hankkeita. Tämä luo vahvat kasvunäkymät, ja Atea onkin palkannut useita kymmeniä uusia osaajia, vaikka Suomen työmarkkinat ovat olleet heikossa vireessä.
Ateasta Suomen Yleisurheilun pääyhteistyökumppani – uusi nelivuotinen sopimus takaa vahvan yhteistyön vuoteen 2029 asti8.9.2025 10:17:03 EEST | Tiedote
Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Pohjois-Euroopan johtava IT-palveluyritys Atea ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen ja laaja-alaisen yhteistyösopimuksen, joka yltää vuoteen 2029. Neljän vuoden yhteistyöhön sitoutumisen myötä Ateasta tulee Suomen Yleisurheilun pääyhteistyökumppani.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


