Oulu2026 avaa vapaaehtoishaun – liity mukaan tekemään Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta!
Oulu2026 käynnistää ensimmäisen vapaaehtoishaun helmikuussa. Haku on avoinna koko helmikuun, ja mukaan voivat ilmoittautua kaikki yli 15-vuotiaat, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Vapaaehtoistoiminta on ainutlaatuinen tapa päästä osaksi kulttuuripääkaupunkivuotta ja sen toteutusta.

Oulu2026-vapaaehtoiset toimivat monipuolisissa tehtävissä kulttuuritapahtumien parissa vuonna 2026. Tehtäviä on tarjolla esimerkiksi lipunmyynnissä, tapahtumajärjestelyissä, viestinnässä ja markkinoinnissa sekä asiakaspalvelussa. Vapaaehtoisena voi toimia yksittäisessä tapahtumassa tai vaikka koko kulttuuripääkaupunkivuoden ajan. Vapaaehtoinen voi vaikuttaa tehtäviinsä osaamisensa ja kiinnostuksensa mukaan sekä osallistua itselleen sopivalla aikataululla. Oulu2026 tarjoaa kattavan perehdytyksen, varusteet, vakuutuksen ja turvalliset työskentelyolosuhteet.
Vapaaehtoiseksi ilmoittaudutaan Oulu2026:n verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta, minkä jälkeen ilmoittautuneet osallistuvat perehdytykseen ja heidät haastatellaan. Ensimmäiset perehdytystilaisuudet järjestetään maaliskuussa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua myös myöhemmin vuoden 2025 aikana.
"Vapaaehtoiset ovat toimintamme kasvot ja keskeisessä roolissa kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksessa. Jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan osaamistaan ja energiaansa, ja yhdessä rakennamme unohtumattoman vuoden 2026," sanoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Anette Eksymä.
Lisätietoa vapaaehtoistoiminnasta, tehtävistä ja ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta: oulu2026.eu/vapaaehtoiseksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anette EksymäVapaaehtoistoiminnan koordinaattoriOulu2026
Puh:040 194 3397anette.eksyma@oulu2026.euLinkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026
Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
The second round of Oulu2026’s "We Are the Culture" open call received nearly 400 proposals7.5.2025 17:28:35 EEST | Press release
Oulu will be European Capital of Culture in 2026. Hundreds of artists and cultural actors from Oulu, Finland and across Europe are shaping the culture programme for Oulu and its 39 partner municipalities. The programme will be complemented through one final open call for new projects. The goal is to find diverse cultural content, with a broad understanding of what culture can be.
Nästan 400 ansökningar i andra omgången av Oulu2026:s programutlysning Vi är kultur7.5.2025 17:21:57 EEST | Tiedote
Uleåborg är Europas kulturhuvudstad nästa år. Kulturprogrammet förverkligas av hundratals aktörer från Uleåborg, Finland och Europa – i Uleåborg och i 39 samarbetskommuner i norra Finland. För att komplettera programmet söker vi nu nya projekt i den sista utlysningen. Målet är att hitta ett mångsidigt kulturprogram där ”kultur” förstås i bred bemärkelse.
Oulu2026:n Me olemme kulttuuria-ohjelmahaun toinen kierros toi lähes 400 hakemusta7.5.2025 14:10:01 EEST | Tiedote
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haetaan uusia projekteja viimeisen ohjelmahaun kautta. Ohjelmahaun tavoitteena on löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa, jossa kulttuuri ymmärretään laveasti.
Oulu2026 avaa huhtikuun ajaksi vapaaehtoishaun2.4.2025 16:53:01 EEST | Tiedote
Oulu2026:n toinen vapaaehtoishaku on auki huhtikuun ajan ja mukaan voivat ilmoittautua kaikki yli 15-vuotiaat, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Vapaaehtoistoiminta on ainutlaatuinen tapa päästä osaksi kulttuuripääkaupunkivuotta ja sen toteutusta. Nyt mukana on jo 165 vapaaehtoista.
Yhteistyö yritysten kanssa vahvistaa Euroopan kulttuuripääkaupungin vaikuttavuutta27.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Useat paikalliset ja kansalliset yritykset ovat lähteneet tukemaan Euroopan kulttuuripääkaupungin toteutusta. Yritykset haluavat korostaa alueen yhteisöllisyyttä ja sitoutumista kulttuuripääkaupunkivuoden onnistumiseen. Yrityskumppanit osallistuvat hankkeeseen monin eri tavoin, kuten markkinoinnin, teknologian ja tapahtumayhteistyön kautta. Yhteistyön avulla varmistetaan, että Oulu2026 jättää pysyvän jäljen niin paikalliseen elinkeinoelämään kuin kulttuurikenttään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme