Antti Hyyrysen Kouvola 2000 -romaani sukeltaa digitaalisen vallan ja salaisuuksien maailmaan
18.2.2025 09:05:00 EET | Like Kustannus | Tiedote
Antti Hyyrysen Kouvola 2000 on todellisuuden rajat ylittävä mysteeriromaani, jota sävyttävät painajaismaiset teknologiset visiot ja absurdi huumori. Vuonna 2020 julkaistu esikoisteos Viimeinen Atlantis keräsi kiitosta niin lukijoilta kuin kriitikoilta, ja siitä tehty näytelmäversio voitti Thalia-palkinnon.

Antti Hyyrysen esikoisromaanissa seikkailtiin ympäri maailmaa, uutuusromaanissa pysytään Kymijoen varrella, Kouvolassa.
– Muutin Kouvolaan opiskelemaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin "vanha maailma" alkoi väistyä uuden, digitaalisen maailman tieltä. Kouvola vaikutti jo silloin hieman salaperäiseltä. Se tuntui keräävän ympärilleen ilmiöitä ja seikkailuja ja kätki näennäisen tylsän julkisivunsa taakse kiehtovia tarinoita. Niistä oli oivallista kehitellä juonenkäänteitä myös kirjalliseen tarinaan, Hyyrynen sanoo.
– Yksi Kouvola 2000 -kirjan pääteemoista liittyy juuri tuon ajan muutoksiin ja kysymykseen siitä, mikä meitä valvottaa öisin. Olemme ihmisinä edelleen hitaita, mutta maailma ympärillä nopeutuu hurjaa vauhtia. Pysyäksemme sen mukana istumme yötäpäivää erilaisten näyttöpäätteiden edessä, addiktoidumme ruudun kautta syötettäviin sisältöihin. Kirjan tapahtumat liittyvät näihin joka puolella oleviin, meitä valvoviin näyttöihin sekä siihen, kuinka jollakulla tuntuu aina olevan agenda pienen ihmisen muiluttamiseksi.
Kouvola 2000 -romaanissa vuoden virkamieheksi valitun Kyllikki Marsin elämä saa uuden suunnan, kun hänet nimitetään viemään läpi suurta väestötietokannan digitalisaatiohanketta. Uuden vuosituhannen alussa Kyllikki aloittaa työnsä Kouvolan betoninharmaassa Asiainhoitokeskuksessa. Pian häntä alkaa vaivata edeltäjänsä, varttuneen arkistomestarin Veera Loftin katoaminen. Mitä Loftille on tapahtunut, ja miksi niin moni asia vaikuttaa olevan vallan muuta kuin miltä näyttää? Rohkeneeko Kyllikki seurata kadonneen jälkiä maan alle ja kohdata pahimmat pelkonsa?
Antti Hyyrynen on Stam1na-yhtyeen keulakuvana tunnettu muusikko, kirjailija ja elävän kuvan moniosaaja. Kouvola 2000 on hänen toinen romaaninsa. Hyyrysen esikoisromaanin Viimeinen Atlantis (2020) kaksi ensimmäistä painosta myytiin loppuun jo ennen kirjan ilmestymistä. Romaanista tehty näytelmäsovitus voitti Thalia-palkinnon vuonna 2023.
Kouvola 2000 julkaistaan 21.3.2025.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Viimeisestä Atlantiksesta sanottua:
”Hyyrysen lahjakkuutta ei käy kiistäminen. Hän kertoo asiansa, ei saarnaten, vaan ajattelemisen aihetta antaen.” – Turun Sanomat
”Vahva näyttö Hyyrysen kirjailijankyvyistä.” – Helsingin Sanomat
”Hyyrynen on taitava kirjoittaja, ja Viimeinen Atlantis onnistuu synkkyydestään huolimatta myös lumoamaan lukijansa.” – Itä-Häme
”Hyyrysen esikoisromaani on visuaalisesti vahva toimintafantasia.” – Kymen Sanomat
”Viimeinen Atlantis on viihdyttävä, vetävä ja ajatuksia herättävä romaani, jota on vaikea laskea käsistään.” – Lapin Kansa
”Hyyrynen onnistuu luomaan visuaalisesti kiehtovan, uuden ajan synkän maailman, joka ammentaa vertauskuviaan tarujen Atlantiksesta.” – Me Naiset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken uusi kustannusohjelma on julkaistu21.4.2026 11:03:52 EEST | Tiedote
Liken syksy 2026 tarjoaa häikäiseviä tarinoita, hurjaa jännitystä ja hyytävää kauhua, tunnettujen artistien tuntemattomampia puolia sekä lempeää hyvinvointia arkeen.
Jesse Markinin perheen poikkeuksellinen tapaus kirjaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jesse Markin – Käärmeitä ja perhosia kertoo muusikko Jesse Markinin lapsen sairastumisesta, väärästä diagnoosista ja huostaanotosta sekä siitä, miten vanhemmat kohtasivat ja haastoivat erilaiset instituutiot: terveydenhuollon, poliisin ja oikeusjärjestelmän.
Inga Maggan Näkymätöntä kultaa on vavahduttava sukusaaga kullankaivajasta, suuresta unelmasta ja elämästä vammaisen lapsen kanssa26.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Inga Maggan kolmas romaani Näkymätöntä kultaa kuvaa inhimillisesti, miten ihminen kantaa menneisyyttään ja miten raskasta on yrittää olla toisille hyvä, kun ei ole varma, ansaitseeko itse mitään.
Lyyti kertoo uutuuskirjassa elämästään skitsoaffektiivisen häiriön kanssa23.3.2026 10:12:00 EET | Tiedote
Lyyti Laukka sairastaa skitsoaffektiivista häiriötä ja on viety sen takia yli 700 kertaa ambulanssilla päivystykseen. Jose Riikosen Kun mieli hajoaa on raju sukellus sairastavan mieleen, mutta myös kohti valoa ja toivoa.
Rosa Liksomin vahva ja ravisteleva romaani Talo ilmestyy Likeltä syyskuussa19.3.2026 11:46:03 EET | Tiedote
Suuren tarinankertojan uutuusromaani vie lukijansa 1940-luvun Väylänvarren maatilalle, missä eletään sadonkorjuun aikaa sotavuosien käännekohdassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme