Ruokatieto Yhdistys ry

Valtionhallinnon uudistukset tukevat ruokaviennin nopeaa kasvua

Jaa

Ruokatieto on tyytyväinen ulkoministeriön ilmoittamaan uudistukseen, joka koskee Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasianhallintoon. Tulevan uudistuksen yhteydessä Suomella on mahdollisuus kunnianhimoiseen vienninedistämisen kehittämiseen. Tulevaisuudessa järjestelmän tulee tehokkaimmalla ja asiakaslähtöisimmällä tavalla tukea kansainvälistyviä yrityksiä ja olla kilpailukykyinen suhteessa verrokkimaihin.

Elina Björklundin valmistelemaan Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointia ulkoasiainhallintoon koskevassa selvityksessä on lähtökohtana todettu, että kauppa ja politiikka ovat tiiviissä yhteydessä keskenään. On luonnollista yhdistää ulkoministeriön ulkopolitiikan asiantuntemus ja Business Finlandin ulkomaantoimintojen kaupallinen osaaminen. Siten voidaan tukea yritysten kansainvälistymistä parhaiten ja tehostaa vientiponnisteluja.

– Ruokatieto tukee ulkoministeriön raportissa mainitun asiakaslähtöisyyden käyttöönottoa ns. yhden luukun periaatteella sekä resurssien tehokkaampaa hyödyntämistä, jotta varsinkin pienempien elintarvikealan yritysten tarvitsemat pysyvät vientipalvelut saadaan mahdollisimman nopeasti yritysten ulottuville, ruokaviennin kasvujohtaja Jukka Vainionpää toteaa.

Seuraavassa vaiheessa integraation toimeenpanon valmistelu aloitetaan ulkoministeriön johdolla.

– Vientiasioissa koko ruokaketjua edustavana toimijana olemme valmiina antamaan tukemme ja konkreettisen panoksemme tässä valmistelussa. Aika on yrityksille rahaa ja mitä nopeammin ruokavientiyritysten tarvitsemat palvelut saadaan käyntiin, sitä paremmin ruokayritykset pystyvät investoimaan toimenpiteisiin, joilla Suomen ruokavienti saadaan tuplattua vuoteen 2031 mennessä, Vainionpää toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Ruokatieto Yhdistys ry - rakkaudesta oman maan ruokaan

Ruokatieto Yhdistys ry viestii suomalaisen ruokaketjun osaamisesta ja työstä. Toimintamme ytimessä on suomalaisen ruoan arvostetuin alkuperämerkki Hyvää Suomesta. Yli 350 jäsentä ja merkinhaltijaa edustavat ruoka-alan toimijoita monipuolisesti. Lisäksi edistämme lasten ja nuorten ruokakasvatusta tekemällä tunnetuksi ruoan reittiä pellolta pöytään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruokatieto Yhdistys ry

Tilastotietoa ruoka-alasta 60 vuoden ajan – Tietohaarukka lunastaa paikkansa riippumattoman tiedon lähteenä5.9.2025 09:54:41 EEST | Tiedote

Vuodesta 1965 lähtien julkaistu Tietohaarukka on monipuolinen tilastopaketti, joka kokoaa yksiin kansiin ruokaketjua koskevan tuoreimman ja vertailukelpoisen tilastotiedon pellolta pöytään. Tilastotieto on tärkeätä ruokajärjestelmän toiminnan kokonaiskuvan ymmärtämisen kannalta, ja se antaa luotettavaa tietoa mm. päätöksenteon taustaksi. Tietohaarukka puolustaa asemaansa erityisesti aikana, jolloin julkinen keskustelu kaipaa tutkittua tietoa nopeiden mielipiteiden rinnalle.

Webinaari Suomalaisen ruoan päivänä 4.9.: Muuttuva ruoka, muuttuva maailma - mikä on suomalaisen ruoan rooli?13.8.2025 10:14:23 EEST | Kutsu

Pellervon taloustutkimus PTT ja Ruokatieto Yhdistys ry järjestävät 4.9. Suomalaisen ruoan päivänä webinaarin, jossa pohditaan kotimaisen ruoan roolia muuttuvassa maailmassa. Miten ruoan kulutus kehittyy globaalisti, EU:ssa ja Suomessa – ja mitä se tarkoittaa suomalaisen ruoan näkökulmasta? Millaiset ovat kotimaisten toimijoiden mahdollisuudet sekä ruokaviennin näkymät?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye