Asuntosäätiölle Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus
Asuntosäätiölle on myönnetty Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus. Tunnustus myönnetään organisaatioille, joiden henkilöstötutkimustulokset ovat olleet poikkeuksellisen hyvät. Tunnustus kertoo henkilöstön korkeasta omistautuneisuudesta sekä organisaation toimintojen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä.

Asuntosäätiölle on myönnetty Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus Eezy Flown PeoplePower-henkilöstötutkimustulosten perusteella. Tutkimuksessa kartoitetaan henkilöstön innostusta, hyvinvointia ja omistautuneisuutta sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Tunnustuksen saavat organisaatiot, jotka ovat saaneet selkeästi keskimääräistä paremmat tulokset henkilöstötutkimuksesta.
“Toteutimme PeoplePower-henkilöstötutkimuksen ensimmäistä kertaa Asuntosäätiössä. Sijoittuminen heti Suomen innostavimpien työpaikkojen joukkoon ilahduttaa meitä suuresti. Olemme kehittäneet yrityskulttuuriamme ja johtamista viime vuosien aikana, ja on hienoa nähdä, että se tuottaa tulosta erinomaisena henkilöstökokemuksena”, kertoo Asuntosäätiön viestintä- ja henkilöstöjohtaja Johanna Otranen.
Kriteerinä tunnustuksen saamiselle on yltäminen parhaisiin luokituksiin (AA, AA+ ja AAA). Luokituksen määrittelee henkilöstökokemusta mittaava PeoplePower-indeksi. PeoplePower-indeksi lasketaan henkilöstön vastausten perusteella, ja sitä verrataan ulkoiseen vertailuaineistoon.
Asuntosäätiössä lokakuussa 2024 toteutettuun henkilöstötyytyväisyyskyselyyn vastasi peräti 88 prosenttia henkilöstöstä. Kyselyn tulokset olivat erinomaiset. Asuntosäätiön henkilöstökokemusta mittaava PeoplePower-indeksi on 77, kun muilla samankokoisilla yrityksillä se on keskimäärin 69–70. Henkilöstökyselyn tulos sijoittaa Asuntosäätiön keskimääräistä paremmalle tasolle AA+ -luokkaan, johon yltää noin 15 prosenttia yrityksistä.
“Olemme viime vuosina panostaneet henkilöstömme hyvinvointiin muun muassa esihenkilötyötä kehittämällä, vankistamalla yhteisöllisyyttä sekä tukemalla henkilöstömme fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Työntekijöidemme omistautuneisuus ja työtyytyväisyys ovat vahvistuneet, ja uskomme tämän näkyvän arjessamme toimintamme kehittymisenä ja parempana asiakaskokemuksena”, Otranen toteaa.
Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy Flow on kerännyt tutkimustietoa organisaatioiden henkilöstökokemuksista vuodesta 2014 ja palkinnut Suomen innostavimpia työpaikkoja vuodesta 2015 lähtien. PeoplePower-tutkimukseen vastaa noin 150 000 työntekijää kymmeniltä toimialoilta vuosittain ympäri Suomen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Otranenviestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:020 161 2292Puh:040 747 2461johanna.otranen@asuntosaatio.fiLiitteet
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme yli 18 000 kotia 33 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme oli 194,8 miljoonaa euroa vuonna 2023. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö rakennuttaa uusia asumisoikeusasuntoja Espoon Espoonlahteen13.3.2025 12:29:44 EET | Tiedote
Asuntosäätiö ja SRV ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen asumisoikeuskohteen rakennuttamisesta Espooseen. Kahdeksankerroksinen asumisoikeuskohde rakentuu Espoonlahteen, Mårtensbron uudelle asuinalueelle. Kohteen rakennustyöt käynnistyvät keväällä 2025 ja hanke valmistuu arvioilta syksyllä 2026.
Tutkimuksen mukaan huoli kohtuuhintaisesta asumisesta kasvaa4.3.2025 14:49:25 EET | Tiedote
Asumisen kustannukset huolestuttavat yhä useampaa suomalaista. Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan vain alle puolet suomalaisista kokee, että asuminen on Suomessa kohtuuhintaista. Tutkimus paljastaa kaksi ilmiötä: taloudelliset syyt sekä estävät, että pakottavat suomalaisia muuttamaan.
Asuntosäätiön uusi asumisoikeuskohde valmistui Vantaan Myyrmäkeen28.2.2025 10:27:39 EET | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Vantaan Myyrmäkeen osoitteeseen Kilterinkaari 6a. Asukkaat muuttavat uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Kangasalle valmistui 82 uutta Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoa27.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Kangasalan Lamminrahkaan osoitteeseen Mossin puistokatu 26. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Asuntosäätiöltä uusia asumisoikeusasuntoja Järvenpään Ainolaan30.1.2025 12:51:14 EET | Tiedote
Asuntosäätiö ja Marvea Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen seitsemänkerroksisen asumisoikeusasuntokohteen rakennuttamisesta Järvenpään Ainolaan. Uudet asumisoikeuskodit valmistuvat kesällä 2026 Viulukonsertonkujalle Ainolan rautatieaseman tuntumaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme