HUS säästi yli 7 miljoonaa euroa vähentämällä vuokratyövoiman käyttöä
Keskeisiä keinoja HUSin vuokratyövoiman käytön vähentämisessä vuonna 2024 olivat parhaiden käytäntöjen laajempi jakaminen sekä talousseurannan uudet tukimateriaalit.
Vuonna 2024 HUSissa toteutettiin koko organisaation laajuinen vuokratyövoiman käyttöä ja kustannuksia tarkasteleva tuottavuusprojekti. Sen tavoite oli hillitä vuokratyökuluja ilman hoidon tason heikkenemistä. Euromääräinen säästötavoite oli miljoona euroa.
Projekti onnistui yli odotusten. Vuoden loppuun mennessä säästöä saavutettiin noin 7,2 miljoonaa euroa.
Taloustieto mahdollisti kustannusten kannalta järkevät päätökset
”Selvitimme kaikkien ammattiryhmien osalta vuokratyökustannusten syntyä ja kokosimme parhaiksi koettuja käytäntöjä, joilla kallista vuokratyövoimaa voidaan vähentää. Lisäksi tarjosimme esihenkilöille taloustietoa eri työvoimavalintojen aiheuttamista kustannuksista”, HUSin kehittämisjohtaja Melisa Haahtinen sanoo.
Uutena käyttöön otettiin talouden tukiaineistot, joilla kustannuksia pystyttiin hallitsemaan ja seuraamaan paremmin. Aineistossa on muun muassa mallilaskelmat, joista voi nähdä, mitä erilaiset henkilöstöresurssit maksavat. Esimerkiksi sairaanhoitajan arkiaamuvuoroon tarvittavan sijaisen kohdalla on mahdollista vertailla, mitä maksaa vakituinen työntekijä, lisävuoro hälytysrahalla, oma suora keikkalainen, sisäinen keikkalainen, eläkkeellä oleva työntekijä tai vuokratyöntekijä.
Lisäksi esihenkilöiden käytettäväksi luotiin henkilöstökustannusten seurantaraportointi.
Parhaiden käytäntöjen jakaminen auttoi löytämään säästökeinoja
Merkittävimmät säästöt syntyivät hoitohenkilökunnan vuokratyöstä. Parhaita, toimivia ideoita on hyödynnetty koko HUSissa ja yhteisten toimintamallien kehittämistä jatketaan.
”Pidimme johtavien ylihoitajien kanssa kuukausittaisia tilannepalavereita, joissa jaoimme tietoa vuokratyön käytön taustasyistä sekä toimivista keinoista kustannusten vähentämiselle. Vaikutusta ja kustannuksia seurasimme kuukausittain”, HUSin hallintoylihoitaja Marja Renholm sanoo.
Tehokkaimmiksi säästökeinoiksi nousivat keskitetyn rekrytoinnin hyödyntäminen ja sisäisten sijaispoolien tehostaminen. Talouden tukiaineistot olivat merkittävänä apuna kustannusseurannassa.
Lääkäreiden vuokratyöstä säästöjä on odotettavissa vasta myöhemmin. Lääkäreiden vuokratyövoiman sopimusten kilpailutukset keskitetään ja tämän odotetaan laskevan vuokratyön keskihintoja.
Vuokratyön käytön kasvun taustalla korona ja työtaistelut
Vuokratyövoiman käyttö HUSissa kasvoi voimakkaasti vuosina 2020–2022 koronapandemian ja hoitoalan työtaistelujen seurauksena. Vuokratyövoimaa käytettiin poikkeuksellisen korkeiden sairauspoissaolojen ja henkilöstön vaihtuvuuden vuoksi, sillä toiminnan jatkuvuutta ei esimerkiksi äkillisissä poissaoloissa voitu turvata oman henkilöstön avulla.
Vuoden 2023 alusta HUSin henkilöstötilanne alkoi helpottua, kun henkilökunnan saatavuus parani ja sairauspoissaolot vähenivät. Tällöin myös kalliin vuokratyövoimankäyttö saatiin maltillisemmalle tasolle. Vuokratyövoiman kustannusten hallintaa lähdettiin vuonna 2024 edelleen kehittämään tuottavuusprojektilla, jolla saavutettiin erinomaiset tulokset.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Yhteyshenkilöt
Melisa Haahtinenkehittämisjohtaja, HUS
Puh:040 613 9948melisa.haahtinen@hus.fiMarja Renholmhallintoylihoitaja, HUS
Puh:050 427 0840marja.renholm@hus.fiTietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens stämma godkände HUS-sammanslutningens budgetram för 202618.6.2025 15:04:48 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens stämma godkände HUS budgetram för 2026 och tillsatte en ny sammanslutningsstyrelse.
Yhtymäkokous hyväksyi HUS-yhtymän vuoden 2026 talousarviokehyksen18.6.2025 15:04:48 EEST | Tiedote
Yhtymäkokous hyväksyi HUSin talousarviokehyksen vuodelle 2026 ja asetti uuden yhtymähallituksen.
Antalet operationer på Lojo sjukhus har ökat som planerat i början av 202517.6.2025 16:05:36 EEST | Pressmeddelande
Genomförandet av förändringen i verksamhetsprofilen för Lojo sjukhus inleddes i början av 2025 som en del av HUS arbete med servicenätverket. I och med förändringen har antalet planerade operationer ökat med över en tredjedel under perioden januari–maj 2025.
Lohjan sairaalan leikkausmäärät kasvaneet suunnitellusti alkuvuoden 2025 aikana17.6.2025 15:42:57 EEST | Tiedote
Lohjan sairaalan toimintaprofiilin muutoksen toteuttaminen aloitettiin vuoden 2025 alussa osana HUSin palveluverkkotyötä. Muutoksen myötä suunnitellut leikkaukset ovat lisääntyneet yli kolmanneksella tammi−toukokuussa 2025.
Revisionsnämnden efterlyser bättre kontroll av efterfrågan på specialiserad sjuk-vård och större hänsyn till jämlikhet i tillgången till vård16.6.2025 16:24:51 EEST | Pressmeddelande
HUS revisionsnämnd anser det nödvändigt att finansieringen av HUS-sammanslutningen tryggas på en nivå där den möjliggör lagstadgad och jämlik tillgång till vård för patienterna. I fortsättningen måste HUS-sammanslutningen tillsammans med sina ägare kunna hantera efterfrågan på specialiserad sjukvård så att den ramfinansiering som beviljats HUS räcker till för att producera de tjänster som hör till dess organiseringsansvar. Revisionsnämnden anser det också nödvändigt att jämlikhetsaspekterna beaktas bättre i tillgången till vård bland annat genom att i större utsträckning tillämpa principen om en kö, ett HUS. Det behövs också mer information om utfallet av tillgången till vård mellan olika befolkningsgrupper.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme