SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee vihdoin – koska puututaan jo tehtyihin kauppoihin?

6.2.2025 13:50:38 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksensä venäläisten kiinteistöhankintojen kieltämiseksi Suomessa. Lähes 20 vuotta venäläisten kiinteistökauppojen ongelmaan puuttumista vaatinut kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) tervehtii esitystä ilolla mutta pohtii, miksi asiassa kesti näin pitkään. Lisäksi hän peräänkuuluttaa puuttumista jo tehtyihin kauppoihin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- On tärkeää, että hallitus on vihdoin toiminut, jotta venäläisten kiinteistökaupat saataisiin kuriin. Lakiesityksen mukaan hyökkäyssotaa käyvän valtion kansalaiset tai niihin rekisteröidyt yhteisöt eivät voisi hankkia kiinteistöjä Suomesta. Kielto ei koskisi heitä, joilla on pysyvä oleskelulupa. Esitys on kannatettava, mutta se olisi pitänyt tuoda eduskunnalle jo paljon aikaisemmin. Venäjä hyökkäsi Krimille yli kymmenen vuotta sitten ja on sittemmin käynyt laajamittaista hyökkäyssotaansa Ukrainassa pian kolme vuotta. Miksi reagoimme tilanteeseen vasta nyt, Kymäläinen kysyy.

Venäläisten kiinteistökaupat Suomessa lähtivät nousuun vuonna 2007, ja Kymäläinen on varoitellut niihin liittyvistä vaaroista siitä lähtien. Jo tuolloin Venäjä valmistautui Krimin miehitykseen ja hankki kiinteistöjä Krimiltä. Esimerkiksi sotilasprofessori Marko Palokangas on todennut pitävänsä mahdollisena, että Putinin hallinnolla on suunnitelma myös Suomen varalta.

Kiinteistökauppojen kieltämisen lisäksi huomio täytyy Kymäläisen mukaan kohdistaa nyt myös kaikkiin kiinteistöihin, jotka siirtyivät venäläisomistukseen niiden parinkymmenen vuoden aikana, jolloin meillä ei ollut voimassa minkäänlaisia rajoituksia EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten kiinteistökaupoille. Kiinteistöjen määrä on valtava, ja niiden joukossa on kokonaisturvallisuudenkin kannalta ongelmallisia tapauksia. Merkillepantavaa on, että kaupat ovat painottuneet vahvasti Kaakkois-Suomeen, jonka Venäjän propagandassa on viime aikoina vihjattu kuuluvan historiallisesti Venäjälle.

- Viimeistään laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, ettemme voi suhtautua sinisilmäisesti Venäjän toimintaan. Nyt on nopeasti löydettävä keinot, joilla jo tehtyihin kauppoihin voidaan puuttua. Meillä on olemassa laki, joka periaatteessa mahdollistaa kiinteistöjen lunastamisen kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Tulisi kuitenkin pohtia, vastaako olemassa oleva lainsäädäntö parhaalla mahdollisella tavalla tarpeeseen ongelmallisiin jo tehtyihin kiinteistöhankintoihin puuttumiseksi, vai olisiko joku toinen keino parempi. Emme kuitenkaan voi vain seurata vierestä Venäjän toimintaa. Ukrainan esimerkki on sen osoittanut, Kymäläinen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye