Sofia Virta ehdolle Turkuun: “Lähdemme tosissaan haastamaan pormestaripuolue kokoomusta”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on kevään kuntavaaleissa ehdolla Turussa ja aluevaaleissa Varsinais-Suomessa. Vihreillä on Turussa vahva ehdokaslista, jolla puolue lähtee tosissaan haastamaan nykyistä pormestaripuolue kokoomusta.

– Olen palaamassa Turkuun, jossa olen aiemmin asunut ja opiskellut. Tämä tarkoittaa että olen kuntavaaleissa ehdolla Turussa. Lisäksi asetun ehdolle myös aluevaaleihin Varsinais-Suomessa, Virta kertoo.
Virran mukaan Vihreillä tulee olemaan Turussa vahva ja täysi lista, jolla puolue aikoo haastaa Turun pormestaripuolue kokoomuksen valta-asemaa kaupungin suurimpana puolueena.
– Tavoittelemme parempaa äänimäärää kuin viime vaaleissa ja lähdemme hakemaan aiemmin menetettyjä paikkoja takaisin. Kyllä meillä on myös tavoitteena haastaa Helsingin tavoin Kokoomusta Turussa. Kokoomus-johtoinen hallitus on tehnyt todella surkeaa politiikkaa ja tiedän, että Turussakin on paljon tyytymättömyyttä maan hallitukseen, Virta pohtii.
Virta toivoo pääsevänsä edistämään Turussa erityisesti juuri lasten ja nuorten asemaa. Hän on aiemmin urallaan työskennellyt myös turkulaisten lasten ja nuorten kanssa.
– Haluan olla rakentamassa mahdollisuuksien Turkua ja turvallista hyvinvointialuetta kaikille. Jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla mahdollisuus hyvään ja turvalliseen arkeen riippumatta siitä missä päin Turkua tai Varsinais-Suomea asuu. Samalla on varmistettava, että Turussa ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on parhaat edellytykset tehdä työtä, yrittää ja menestyä. Erityisesti alueen runsaan väestönkasvun myötä on huolehdittava siitä, etteivät alueet eriydy ja lähiöitä kyetään kehittämään. Lisäksi jokaisen on iästä riippumatta saatava apua ja hoitoa ajoissa, Virta luettelee.
Turun Vihreiden puheenjohtaja Jyri-Petteri Paloposki on ilahtunut puolueen puheenjohtajan ehdokkuudesta.
– Tämä on tietysti meille hieno asia, on mahtavaa suunnata tähän vaalikevääseen yhdessä puolueen puheenjohtajan kanssa. Turussa ehdokashankinta on sujunut alusta saakka hyvin, joten olemme halunneet antaa työrauhan sekä Virralle omien käytännön järjestelyidensä kanssa että omille toimijoillemme ehdokashankinnassa. Nyt on kuitenkin upeaa vihdoin päästä koko porukan kanssa iloitsemaan Virran ehdokkuudesta, Paloposki toteaa.
Virran muuton taustalla ovat perhesyyt.
– Turku on arkemme kannalta sopivampi ja järkevämpi sijainti, jonne muutosta olemme puhuneet jo pitkään. Perheeni on tähän saakka joustanut Kaarinan valtuustopaikkani vuoksi, ja nyt valtuustokauden nivelkohdassa muutto on järkevintä tehdä. Tämä on myös reiluin ajankohta äänestäjille, jotta en joudu vaihtamaan kuntaa kesken kauden, Virta taustoittaa.
Virta osallistuu Kaarinan kaupunginvaltuustoon viimeistä kertaa ensi viikon maanantaina.
– Olen pitkään odottanut, että pääsen kertomaan tästä julkisesti. Nämä ovat isoja henkilökohtaisia päätöksiä. Halusin kuitenkin hoitaa luottamustehtävääni Kaarinassa mahdollisimman pitkälle, koska äänestäjät ovat luottaneet äänensä minulle. Olen kiitollinen työstä, jota olen Kaarinassa saanut tehdä. Koen, että olen Kaarinassa lunastanut lupaukseni ja päässyt aidosti vaikuttamaan itselleni tärkeisiin asioihin, kuten lasten ja nuorten asemaan, mikä on se pohjimmainen syy, miksi politiikkaan lähdin. Kaarinassa on saatu maaliin esimerkiksi isoja kouluhankkeita ja toisaalta on hienoa tehdä nyt Kaarinaan tilaa seuraavalle Vihreälle kansanedustajalle, Virta kertoo.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme