Päijänin uutuudet ensi kertaa Suomessa Vene25Båt-messuilla – tähtäimessä kasvun jatko ja kansainvälistyminen
7.2.2025 09:33:33 EET | Päijän Boats Oy | Tiedote

Modulaariset Aerot® – maailman vastuullisin airo?
Päijän esittelee Vene25Båt- messuilla modulaarisen version patentoidusta airoratkaisuistaan Aeroista, jotka nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tuoteinnovaatio on julkaistu aiemmin marraskuussa maailman suurimmilla veneilyalan tarvikemessuilla Metstradessa Hollannissa, joille Päijän osallistui osana Suomen paviljonkia.
Modulaarinen rakenne tekee Aeroista entistä vastuullisemman valinnan sekä antaa käyttäjälle enemmän mahdollisuuksia muokata tuotetta haluamanlaisekseen.
“Modulaarisuuden ajatuksena on, että voimme luoda Aeroista asiakkaillemme periaatteessa ikuiset. Olemme vahvasti pikakulutuskulttuuria vastaan ja haluamme tehdä tuotteistamme pitkäikäisiä ja helposti korjattavia. Perinteinen puuairo nykyvalmistusmenetelmillä kestää hyvänä vain muutaman vuoden. Lakkapinta halkeaa helposti minkä jälkeen airot imevät itseensä vettä. Modulaarisuus mahdollistaa Aerojen päivittämisen esimerkiksi venekoon vaihtuessa vain varret vaihtamalla. Myös osan rikkoutuessa minkä tahansa osan voi vaihtaa itse kotona. Näin yksi rikkoutunut osa ei tarkoita koko tuotteen pois heittämistä. Tulevaisuudessa tulemme myös tarjoamaan uusia kahva- ja lapamalleja”, kertoo Päijän Boatsin toimitusjohtaja Antti Mäkelä.
Messuilta Päijän haki aktiivisesti kansainvälisiä kumppaneita sekä keräsi palautetta Aerojen kehitykseen. Kolmipäiväisten messujen aikana kansainvälisiä kontakteja kertyi iso määrä ja palaute Aerot-airoista oli todella positiivista.
Metstrade oli meille Päijän Boatsille ensimmäinen kansainvälistymismatka. Odotuksia ei juuri ollut, mutta päätös messuille lähdettäessä oli, että ei odoteta ihmeitä osastolla, vaan ollaan aktiivisia etsimään kontakteja. Aktiivisuus tuotti tulosta, ja saimme kontaktit jakelijoihin, joiden kautta Aerojen vienti on onnistuessaan mahdollista koko Euroopan ja Pohjois-Amerikan alueelle. Saimme myös paljon tärkeää tietoa pienvenemarkkinan rakenteesta kansainvälisesti ja sen pohjalta meillä onkin useampi kehitysprojekti meneillään. Näiden projektien kautta voimme avata uusia asiakassegmenttejä kansainvälisesti, Mäkelä toteaa.
Kansainvälisen airomarkkinan iso logistinen haaste on kooltaan ylipitkät tuotteet. Modulaarisella ratkaisulla, jossa asiakas itse kasaa tuotteen, pakkauskokoa saadaan merkittävästi pienennettyä ja ennen kaikkea lyhennettyä. Näin ollen kuljetuskustannuksia ja päästöjä voidaan vähentää.
“Verrattuna aiempaan Aerot-pakettiin modulaarinen pakkaus on 50 % pienempi, mikä tarkoittaa, että yhteen toimituserään saamme jopa viisi kertaa enemmän tuotteita. Tämä on yksi tärkeä näkökulma, joka herätti kansainvälisten jakelijoiden kiinnostuksen, sillä perinteisissä airoissa rahti näyttelee merkittävää osaa tuotteen hinnasta. Tämä johtuu niiden yli kahden metrin pituudesta. Pitkät tuotteet ovat erittäin kalliita kuljettaa, ja tätä ongelmaa halusimme ratkaista. Modulaarisuus mahdollistaa myös tuotteemme elinkaariajattelun, eli yksillä Aeroilla pitäisi pärjätä yli 50 vuotta – kuten veneillämmekin. Haluamme, että tuotteet kestävät ja niitä voidaan korjata helposti. Tämä näkökulma ei mielestäni nykymaailman vastuullisuuskeskustelussa näyttele riittävän suurta roolia, kommentoi Päijänin Myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Hakala.
Retkeilijän ja metsästäjän lisävarusteet avaavat Päijänille uusia käyttötarkoituksia
Päijän Boats on perinteisesti julkistanut venemessuilla uusia soutukokemusta parantavia tuotteita ja lisävarusteita. Kalastajalle Päijänin lisävarustevalikoima tarjoaa jo lähes kaiken tarvittavan, joten nyt vuorossa ovat retkeilijöiden ja metsästäjien tarpeet ja toiveet täyttävät lisävarusteet.
UUTUUS 2025:
Metästäjille maailman ensimmäiset naamioverkkotuet veneeseen.

Päijän on jo vuosikymmeniä ollut sorsastajien suosiossa. Vakaa vene, joka mahdollistaa seisaaltaan ampumisen sekä Päijänin klassinen luonnonmukainen väritys ovat olleet syitä, miksi Päijän on jo monen sorsastajan valinta. Tärkeä osa metsästystä on myös naamioituminen ja nyt Päijän tarjoaa siihen entistä paremmat varusteet.
“Kaidekiinnitettävä ja säädettävä naamioverkkopidike veneeseen lienee maailman ensimmäinen laatuaan. Emme ole löytäneet maailmalta vastaavaa ja samaa ovat sanoneet metsästysalan kaupalliset toimijat Suomessa – tätä tuotetta ei ole tarjolla. Metsästäjät ovat tehneet toinen toistaan erikoisempia virityksiä saadakseen verkot paikalleen veneeseen, ja siksi haluamme nyt tarjota valmiin tuotteen tähän tarpeeseen”, toteaa Hakala.
Messuilla esiteltävät tuet ovat vielä prototyyppi, mutta kaupallinen tuote tulee myyntiin kevään aikana jolloin myös lopullinen hinta julkistetaan.
UUTUUS 2025:
Telttapeite muuttaa soutuveneen nukkumapaikaksi

Toisena uutuutena Päijän julkistaa Päijän-veneeseen asennettavan telttapeitteen. Yhdessä Päijänin aurinkopatjojen kanssa tämä mahdollistaa veneen muuttamisen oivaksi nukkumapaikaksi rannalla. Peite on turvallisuussyistä tarkoitettu käytettäväksi vain rantautuneessa veneessä. Tuote on toistaiseksi saatavilla vain Päijän 471 malliin.
Sinänsä uniikista keksinnöstä ei ole kyse, koska aikoinaan Veto5 tarjosi vastaavan tuotteen. Meillä oli kuitenkin tavoitteena luoda telttapeite, joka ei vaadi veneeseen juurikaan erillisiä kiinnikkeitä. Näin sama vene voi toimia yhtä hyvin verkkoveneenä kuin veneretken telttana. Ja kuten verkkokalastajat tietävät, kaikki ylimääräinen veneen reunassa on iso ongelma. Monipuolisuus onkin yksi kulmakivistä tuotekehityksessämme, josta haluamme pitää kiinni, Hakala toteaa.
Päijän uutuudet esillä Vene25Båt -messuilla, Helsingin messukeskus,
7.2-16.2.2024, OSASTO: 6b90
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäkeläToimitusjohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 40 583 8952antti@paijanboats.compaijanboats.comJukka HakalaMyynti- ja markkinointijohtajaPäijän Boats Oy
Puh:+358 44 341 9069jukka@paijanboats.compaijanboats.comKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijän Boats Oy
Teleskooppiset Aerot®-airot uudistavat soutamista – Maailman ainoat modulaariset / teleskooppiset soutuveneairot syntyivät aidoista tarpeesta.6.2.2026 11:57:05 EET | Tiedote
Soutaminen on yksi vanhimmista tavoista liikkua vesillä. Aerot®-airojen kehityksessä Päijän on lähtenyt ratkaisemaan juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat pysyneet muuttumattomina vuosisatojen ajan: oikea pituus, toimiva geometria ja se, että airo todella sopii veneeseen – ei toisin päin.
Päijän uudistaa klasikkonsa – uusi väri ja teleskooppiset Aerot®-airot syntyvät kuuntelemalla soutajia.6.2.2026 11:34:37 EET | Tiedote
Päijänin klassinen kelta-vihreä väri on kulkenut mukana yli viiden vuosikymmenen ajan. Se on ollut tunnusmerkki rauhallisille hetkille vesillä ja laatutietoiselle veneilijälle, joka arvostaa toimivuutta, kestävyyttä ja ajattomuutta. Nyt, yli 50 vuoden jälkeen, Päijän päivittää perinnevärinsä. Uudistus on syntynyt asiakaspalautteen pohjalta ja perinteitä kunnioittaen.
Päijänin Aeroille patentti – innovaatio uudistaa soutamisen.5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on hyväksynyt Päijän Boats Oy:n Aerot® -airoille myönnetyn patenttihakemuksen. Aerojen innovatiivinen muotoilu ja tekniset ratkaisut tekevät soutamisesta entistä kevyempää, ergonomisempaa ja miellyttävämpää. Hyväksytty patentti vahvistaa Päijänin asemaa soutamisen edelläkävijänä ja suomalaisen veneilyalan innovaattorina.
Taantunut venemarkkina ei hidastanut Päijän Boatsin kasvua kotimaassa - avaa viennin myös pohjoismaihin7.2.2025 09:00:43 EET | Tiedote
Soutuvenevalmistaja Päijänin markkinaosuus kasvoi Suomessa 30 %:iin vuonna 2024. Onnistumisen kruunaa ulkomaanviennin käynnistyminen vuonna 2025 sekä kasvua tukevien uutuustuotteiden lanseeraus Vene25Båt -näyttelyssä.
Päijän avaa osakeannin soutuvenekansalle14.8.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Ikoninen suomalainen soutuvenevalmistaja Päijän hakee kasvua rahoituskierroksella, joka alkaa 16.8.2024 klo 12. Osakeanti on auki syyskuun puoliväliin saakka. Joukkorahoituksella voi päästä Päijän-omistajaksi ja omistajaetujen piiriin. Rahoitus mahdollistaa Päijänin premium-soutuveneiden tuotannon kasvattamisen vastaamaan kysyntää Suomessa ja uusilla vientimarkkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

