Väitös: Johtamisalgoritmit muovaavat työn pelikenttää uusiksi
7.2.2025 12:09:51 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Algoritmijohtamisella tarkoitetaan digitaalisia ohjelmistoja, joita hyödynnetään johtamisen tehtävissä. Tutuimpia ja tutkituimpia ne ovat alustatalouden yrityksissä, joissa puhelinsovellukset ohjaavat automaattisesti jopa miljoonia ruokalähettejä, kuljettajia tai online-freelancereita. KTM Niilo Noponen havaitsi johtamisen väitöskirjassaan, että algoritmijohtaminen muuttaa työn tekemisen ja valvomisen tapoja, organisaatiorakenteita sekä työntekijän, yrityksen ja yhteiskunnan välisiä suhteita – niin alustafirmoissa kuin perinteisimmissäkin yrityksissä.

KTM Niilo Noponen tarkasteli johtamisen väitöskirjassaan algoritmijohtamisen vaikutuksia yksilön, organisaation ja yhteiskunnan tasoilla.
Julkisessa ja tieteellisessä keskustelussa on spekuloitu, minkä alojen työpaikat tekoäly pyyhkäisee pois ensimmäisenä. Noposen väitöskirja kuitenkin osoittaa, miten yksi ammattiryhmä, jonka työtehtäviin teknologian kehityksellä onkin ollut suuri vaikutus, on johtajat.
- Vaikka terminaattoriskenaariot, joissa tekoälysovellus ottaa koko yrityksen komentoonsa, eivät ole realistisia, johtamisalgoritmeja voi hyödyntää jo liki kaikissa yksittäisissä johtamisen tehtävissä rekrytoinnista etätyön valvontaan, sanoo Noponen.
Aiempi tutkimus on syystäkin keskittynyt työntekijöiden haasteisiin alustayrityksissä. Noponen havaitsi kuitenkin, että haasteelliset kokemukset alustatyöstä eivät välttämättä liity suoraan johtamisalgoritmeihin, vaan enemmän muihin työoloihin ja alustatyöntekijöiden haavoittuvaan asemaan pienyrittäjinä. Lisäksi johtamisalgoritmien vaikutukset perinteisimmissä yritysmuodoissa sekä sen mahdollistava potentiaali on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Tulevaisuuden työssä korostuu luottamus
Etätyön yleistyttyä työnantajia voi houkuttaa hyödyntää erilaisia työn seurannan työkaluja. Kyseisten ohjelmistojen hyödyistä ja haitoista on kuitenkin vasta vähän tutkittua tietoa, joten ennen hankintoja yritysten on syytä pohtia johtamissovellusten kustannuksia - niin tiliviivan kuin murenevan luottamuksen suhteen.
- Johtamisalgoritmeja hyödyntävien yritysten kannattaa keskittyä kontrolloinnin vahvistamisen sijaan itseohjautuvuuden ja koordinoinnin kehittämiseen, toteaa Noponen.
KTM Niilo Noposen johtamisen alan väitöskirjan "Algorithmic management and its individual, organisational and societal impacts” tarkastustilaisuus pidetään perjantaina 14.2.2025 klo 12 Agoran auditoriossa 2. Vastaväittäjänä toimii professori Christian Fieseler (Norwegian Business School, Norja) ja kustoksena vanhempi yliopistonlehtori Tommi Auvinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Voit seurata väitöstilaisuutta myös etänä Moniviestimessä.
Tutustu Niilo Noposen väitöskirjaan JYX-julkaisupalvelussa.
Niilo Noponen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2010 Jyväskylän Cygnaeus-lukiosta. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon Noponen sai vuonna 2019 Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta, minkä jälkeen hän aloitti väitöskirjatutkimuksensa tammikuussa 2020 osana REDAS-tutkimusryhmää ja EWIDE-profilointialuetta. Noponen on aiemmin työskennellyt Jyväskylän yliopistolla tutkimusavustajana ja toimi vuoden 2022 projektitutkijana ESR-rahoitetussa DigiHR-hankkeessa. Nykyisin hän toimii Jyväskylän yliopistossa projektitutkijana Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa AI demokratian tukemisessa -hankkeessa.
Lisätietojen antaja:
Niilo Noponen
Projektitutkija
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
niilo.v.noponen@jyu.fi
+358 400 761 063
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni Laajalahtiviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358 50 336 4368toni.m.t.laajalahti@jyu.fiKuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme