Keskusteluja Suomen ja Ruotsin tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista
Hanaholmenissa alkaa 12.2.2025 ruotsalais-suomalainen keskustelusarja Keskusteluja tulevaisuuksistamme. Keskusteluissa käsitellään kaikkea tekoälystä ekologisuuteen, ja keskustelunaiheet on valittu yhteistyössä useiden ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa Suomessa ja Ruotsissa.

Vuonna 2025 Hanaholmen juhlii 50-vuotista taivaltaan. Koko juhlavuoden ajan on käynnissä Keskusteluja tulevaisuuksistamme ohjelmasarja. Sarja koostuu kahdestatoista tulevaisuuteen suuntautuvasta keskustelutilaisuudesta, jotka on toteutettu yhteistyössä lukuisten suomalaisten ja ruotsalaisten kumppaneiden kanssa.
Keskustelusarjan käynnisti Folk & Kultur tapahtuma Eskilstunassa 5. helmikuuta, ja seuraavaksi vuorossa on Hanaholmenissa Espoossa 12. helmikuuta järjestettävä tilaisuus otsikolla Encounters with the machine: humanity and AI. Keskusteluun osallistuvat professorit Arno Solin ja Julian Togelius Aalto-yliopistosta ja New York Universitysta, AI Swedenin viestintäjohtaja Karin Vajta Engström sekä tuottaja ja Createch Finlandin puheenjohtaja Juha Pihanen.
"Keskustelut järjestetään pääasiassa Hanaholmenissa, mutta myös erilaisilla ruotsalaisilla areenoilla. Folk & Kultur tapahtuman lisäksi niitä on myös Almedalenin politiikkaviikolla ja Göteborgin kirjamessuilla", kertoo Hanaholmenin ohjelmakoordinaattori Ina Lindberg, joka vastaa ohjelmasarjan suunnittelusta.
Muita tulevaisuuskeskusteluja ovat muun muassa Onko kansalaisyhteiskunta vielä olemassa vuonna 2075?, Kuka pelastaa Itämeren?, Resilient futures: how can we build within planetary boundaries sekä Onko meillä varaa leikata vapaasta sivistystyöstä? Keskustelut käydään pääosin englanniksi ja ruotsiksi.
"Osa keskusteluista toteutetaan myös podcasteina, jotta mahdollisimman moni Suomessa ja Ruotsissa voi seurata näitä mielenkiintoisia keskusteluja", Ina Lindberg kertoo.
Aika: 12.2.2025 klo 17-18
Paikka: Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo
Lue lisää Hanaholmenin tulevasta ohjelmasta: https://hanaholmen.fi/fi/tapahtumat
Hanaholmen 50
Vuonna 2025 Hanaholmen juhlii 50-vuotista historiaansa ruotsalais-suomalaisena kulttuurikeskuksena. Juhlavuoden aikana järjestetään suuri määrä tilaisuuksia, joissa luodaan katsauksia menneisyyteen mutta pohditaan myös tulevaisuutta sekä Ruotsin ja Suomen yhteisiä haasteita ja mahdollisuuksia. Toukokuussa julkaistaan historioitsija Stefan Nygårdin kirja Hanaholmenin historiasta ja syyskuussa bilateraalinen barometri, joka mittaa Ruotsin ja Suomen yhteistyötä useilla yhteiskunnan osa-alueilla.
Lue lisää juhlavuodesta: https://hanaholmen.fi/fi/hanaholmen-50
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Finlands och Sveriges statsministrar invigde konstgåvor på Hanaholmen2.12.2025 14:26:28 EET | Pressmeddelande
Idag invigde statsministrarna Petteri Orpo och Ulf Kristersson Sveriges och Finlands konstgåvor i Hanaholmens konstpark. Gåvorna invigdes med anledning av Hanaholmens 50-årsjubileum.
Suomen ja Ruotsin pääministerit paljastivat taidelahjat Hanaholmenissa2.12.2025 14:26:28 EET | Tiedote
Pääministerit Petteri Orpo ja Ulf Kristersson paljastivat Ruotsin ja Suomen taidelahjat Hanaholmenin taidepuistossa. Tilaisuus järjestettiin Hanaholmenin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Pris till vinnarna i uppsatstävling för finskspråkiga gymnasieelever28.11.2025 15:21:26 EET | Pressmeddelande
Idag belönades vinnarna i Hanaholmens uppsatstävling för studerande i finskspråkiga gymnasier. Tävlingen ordnades med anledning av Hanaholmens 50-årsjubileum och lockade deltagare från hela Finland.
Hanasaaren 50-vuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailun voittajat palkittu28.11.2025 15:21:26 EET | Tiedote
Tänään palkittiin Hanasaaren 50-vuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailun voittajat. Svenska nu -verkoston ja Suomen ruotsinopettajat ry:n yhteistyössä järjestämään kilpailuun osallistui lukion toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita eri puolilta Suomea.
Finlands och Sveriges statsministrar inviger konstgåvor på Hanaholmen27.11.2025 08:57:45 EET | Pressmeddelande
Den 2 december 2025 inviger Finlands statsminister Petteri Orpo och Sveriges statsminister Ulf Kristersson Sveriges och Finlands konstgåvor i Hanaholmens konstpark. Gåvorna invigs med anledning av Hanaholmens 50-årsjubileum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme