Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelu ennätyksellisen korkealla
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelua mittaava indeksi (NPS) nousi vuonna 2024 ennätyksellisen korkeaksi. Suositteluindeksi oli 64, joka on paras tulos mittaushistorian 2018–2024 aikana. Korkeimmat suosittelulukemat saimme sisätautien poliklinikalla, palvelukeskuksissa ja perhekeskuksissa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaista 77 prosenttia suosittelee saamaansa palvelua. Erityisen tyytyväisiä asiakkaat ovat palvelukeskuksissa, sisätautien poliklinikalla ja perhekeskuksissa. Eniten palautetta saivat terveysasemien ja suun terveydenhuollon palvelut, joissa asiakkaat olivat tyytyväisiä ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja ystävälliseen palveluun. Tyytymättömyyttä aiheuttivat pitkät odotusajat ja palveluja koskevan tiedon löydettävyys.
Helsinki osallistui vuonna 2024 myös THL:n joka toinen vuosi toteuttamaan terveysasemien asiakaspalautekyselyyn. Kyselyn perusteella asiakkaat ovat aiempaa tyytyväisempiä saamansa palvelun laatuun. Erityisen tyytyväisiä asiakkaat olivat asiointiajan riittävyyteen, hoidon hyödyllisyyteen sekä hoidosta saadun tiedon ymmärrettävyyteen.
Sähköistä Maisa-asiointiportaalia käyttää lähes 90 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjistä. Maisaa koskevien asiakaspalautteiden pohjalta selkeytettiin ajanvaraukseen ja ilmoitusasetuksiin liittyviä ohjeita ja lisättiin mahdollisuus kieltäytyä paperikirjeistä.
Perhekeskukset kehittävät palvelua asiakaslähtöisemmäksi
Perhekeskukset aloittivat palautteen keräämisen kansallisesti yhtenäisen mallin mukaisesti vuonna 2024. Tulokset ovat olleet erinomaisia, sillä jopa 83 % vastanneista suosittelisi perhekeskuksen palveluja läheisilleen. Asiakkaat ovat erityisesti nostaneet esiin henkilöstön ystävällisyyden, ammattitaitoisuuden ja aidon kohtaamisen. Palautteen avulla lisätään ymmärrystä perhekeskusten asiakkaiden tarpeista, odotuksista ja kokemuksista. Palautteen avulla tunnistetaan esimerkiksi kehityskohteita laadussa ja turvallisuudessa, ja kehitetään toimintaa tiedon perusteella.
Sosiaali- ja potilasasiavastaavien palvelut laajenivat
Sosiaali- ja potilasasiavastaavien palvelu laajeni vuonna 2024 koskemaan myös yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluita. Sosiaali- ja potilasasiavastaaviin oltiin yhteydessä 2650 kertaa. Valtaosa yhteydenotoista koski terveys- ja päihdepalveluita. Yksityisiä sote-palveluita koskevat palautteet koskivat pääosin hoitoa, kohtelua ja potilasvahinkoepäilyä. Sosiaali- ja potilasasiavastaavaan voi olla yhteydessä, jos on tyytymätön saamaansa hoitoon, kohteluun tai palveluun tai tarvitsee neuvoja omista oikeuksistaan sosiaali- ja terveydenhuollossa tai varhaiskasvatuksessa.
Tutustu raporttiin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 17.6. kokouksen ennakkotiedote13.6.2025 14:57:25 EEST | Tiedote
Helsingin uusi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu ensimmäistä kertaa tiistaina 17. toukokuuta klo 16.15. Kyseessä on ensimmäinen kokous apulaispormestari Maarit Vierusen johdolla. Uuden lautakunnan kokoonpano löytyy verkkosivuiltamme. Linkit Kokouksen esityslista sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla Lautakunnan sivulla julkaistaan kokouksen päätöstiedote kokouksen jälkeen
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut helatorstaina 202528.5.2025 09:15:08 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös helatorstaina.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 20.5.20.5.2025 18:35:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 20. toukokuuta. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla. Tämä oli nykyisen lautakunnan viimeinen kokous. Uusi lautakunta pitää ensimmäisen kokouksensa 17. kesäkuuta 2025.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 20.5. kokouksen ennakkotiedote16.5.2025 12:36:35 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 20. toukokuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa Vuosaareen perustettavan väliaikaisen pelastusaseman hankesuunnitelmaa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanottoajat tehokkaammin käyttöön – terveydenhuollon ajat peruttava 24 tuntia ennen14.5.2025 16:04:34 EEST | Tiedote
Jos asiakas ei pääse Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen vastaanottoajalle, ohjeistamme asiakasta siirtämään tai perumaan ajan viimeistään 24 tuntia ennen ajanvarauksen alkua. Näin voimme tarjota peruutusaikaa seuraavalle asiakkaallemme ja sujuvoittaa palvelujamme. Terveydenhuollon palveluissa asiakas välttyy tällöin myös sakkomaksulta, joka peritään käyttämättä jääneestä tai liian myöhään perutusta ajasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme