KUTSU: Tampereen Ursan tähtinäytökset saapuvat Särkänniemen Planetaarioon
Viime vuonna Särkänniemen elämysvalikoimaan palannut nostalginen Planetaario kokee tänä vuonna uudistuksen. Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry käynnistää suositut tähtinäytökset yleisölle Särkänniemessä 25.2.2025.

Särkänniemessä voi tänä keväänä kokea Tampereen Ursan tähtioppaiden pitämiä kahdentyyppisiä näytöksiä. Kuukauden tähtitaivas -näytöksissä selviää, miksi tähtikuvioihin on jo varhaisimmista kulttuureista lähtien yhdistetty myyttisiä eläimiä ja sankareita. Interaktiivisen näytöksen aikana opetellaan tunnistamaan kyseisenä ajankohtana Tampereen yötaivaalla näkyviä tärkeimpiä tähtikuvioita ja kuullaan niihin liittyviä tarinoita.
Tähdet ja maailmankaikkeus -näytös puolestaan tarkastelee muun muassa Auringon ja muiden tähtien toimintaa ja elinkaarta. Oppaat kertovat myös, kuinka aurinkokuntamme ja sen planeetat ovat syntyneet, ja kuinka toisinaan aurinkokunnan murusia sataa tähdenlentoina Maahan.
Planetaarion tekniikkauudistuksen myötä lisää elämyssisältöä Särkänniemeen
Särkänniemen Planetaarion näytöstekniikka uudistettiin vuonna 2024, mutta sen mahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty. Yhteistyö Tampereen Ursan kanssa mahdollistaa uuden tekniikan monipuolisemman hyödyntämisen.
”Särkänniemen Planetaarion uusittu tekniikka mahdollistaa seikkailun Linnunradan eri kolkkiin, vaikkapa sen keskustan mustan aukon reunalle, ja myös kauemmas maailmankaikkeuteen ihailemaan omaa galaksiamme sen ulkopuolelta. Olemme innoissamme päästessämme kertomaan avaruuden ihmeistä yhä laajemmalle yleisölle. Tärkeä osa tähtinäytöksiä on interaktiivisuus; kummassakin näytöksessä yleisöllä on mahdollisuus esittää oppaillemme myös kysymyksiä”, kertoo Tampereen Ursan puheenjohtaja Pekka Rautajoki.
Myös Särkänniemessä ollaan yhteistyöstä innoissaan.
”Ursan tähtinäytökset tuovat uutta elämyssisältöä Särkänniemeen. Asiantuntevien tähtioppaiden avaruustietous tuo näytöksiin aivan uuden ulottuvuuden. Kannustamme myös koululaisryhmiä tarttumaan tilaisuuteen ja tulemaan paikalle oppimaan yhdessä maailmankaikkeuden ihmeistä. Ryhmien on mahdollista tilata myös yksityisnäytöksiä”, kertoo Särkänniemen kenttäpäällikkö Miikka Nenonen.
Näytökset järjestetään hiihtolomaviikolla 25.2.–2.3. päivittäin, sekä 15.3. alkaen joka toinen lauantai toistaiseksi 26.4.2025 asti. Ajankohtaiset näytöstiedot löytyvät Särkänniemen nettisivuilta.
Yhden näytöksen hinta on 7 € ja liput voi ostaa Särkänniemen verkkokaupasta tai paikan päältä Särkänniemestä. Kuukauden tähtitaivas -näytöksen kesto on 45 minuuttia ja Tähdet ja maailmankaikkeus -näytöksen 30 minuuttia.
Kutsu medialle ennakkonäytökseen 19.2.2025
Särkänniemi kutsuu median edustajat ennakkonäytökseen Särkänniemen Planetaarioon keskiviikkona 19.2.2025 klo 14. Tilaisuuden kesto on noin tunnin. Tilaisuudessa Tampereen Ursan puheenjohtaja Pekka Rautajoki ja varapuheenjohtaja Zofia Järvinen pitävät yleisölle interaktiivisen tähtinäytöksen. Tarjolla on pientä suolaista purtavaa. Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen tämän linkin kautta viimeistään 14.2.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka Nenonen, kenttäpäällikkö
Tampereen Särkänniemi Oy
miikka.nenonen@sarkanniemi.fi
0207 130 353
Pekka Rautajoki, puheenjohtaja
Tampereen Ursa ry
pekka.rautajoki@tampereenursa.fi
040 5744 750
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, Akvaario, Planetaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemen suurin laiteuudistus 20 vuoteen – huikea koko perheen vuoristorata kiitää huvipuiston yllä Näsijärven maisemissa17.6.2025 13:44:42 EEST | Tiedote
Särkänniemen huvipuistossa on aloitettu rakennustyöt, joiden tuloksena alueelle nousee Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen koko perheen vuoristorata. Kesäkaudelle 2026 valmistuva vuoristorata on Särkänniemen merkittävin laiteuudistus yli kahteen vuosikymmeneen. Uusi laite kohoaa lähes 30 metrin korkeuteen ja kulkee huikeissa korkeuksissa osin huvipuistoalueen yllä, aivan Näsijärven vierellä.
Särkänniemen rannekkeella Sara Hildénin taidemuseoon myös kesällä 202512.6.2025 15:04:38 EEST | Tiedote
Särkänniemi-ranneke tarjoaa tänäkin kesänä entistäkin monipuolisemman elämyksen, kun siihen sisältyy jälleen sisäänpääsy Sara Hildénin taidemuseoon. Huvipuistopäivän voi siis tänäkin vuonna yhdistää korkeatasoiseen taide-elämykseen aivan huvipuiston kyljessä.
Sairaalahuvipuisto juhlii 3-vuotissyntymäpäiväänsä – iloa ja elämyksiä tuhansille pienille potilaille22.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Maailman ensimmäinen sairaalaympäristöön rakennettu huvipuisto täyttää tänään kolme vuotta. Särkänniemen ja Taysin yhteistyönä syntynyt Sairaalahuvipuisto on tarjonnut iloa, väriä ja elämyksiä TAYSin Lasten ja nuorten sairaalan potilaille ja heidän läheisilleen jo vuodesta 2022.
Särkänniemen uutuuslaite avataan 20. toukokuuta – driftailut mahdollistaa Turva13.5.2025 15:19:29 EEST | Kutsu
Särkänniemen huvilaiteuutuus Drifti avataan tulevana tiistaina. Driftin brändäys sekä Särkänniemen laitekaveritoiminta toteutetaan yhteistyössä Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan kanssa. Turva tarjoaa ilmaiset driftailut kaikille 9.–15. kesäkuuta.
Näsinneulan huipulla alkaa kuntotutkimus5.5.2025 09:31:55 EEST | Tiedote
Särkänniemessä käynnistyy 5. toukokuuta 2025 Näsinneulan betonirakenteiden kuntotutkimus. Öisin toteutettava työ kestää arviolta kaksi viikkoa. Alue on suljettu yleisöltä klo 23–05.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme