Kokoomuksen Valkonen: SDP:n halu kurittaa yrittäjiä tyrmistyttää.
7.2.2025 16:59:48 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lidtman esitti tänään Suomen yrittäjien kunta- ja aluevaalitentissä muun muassa listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristämistä. Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää ehdotusta tyrmistyttävänä.

”SDP kehtaa kritisoida hallitusta veronkiristyksistä, vaikka itse esittävät satojen miljoonien lisäveroa pk-yrityksille. Onko SDP:llä käsitystä siitä, miten kasvu yrityksissä syntyy?” Valkonen tylyttää.
Valkonen muistuttaa, että SDP on esittänyt kokonaisuudessaan yli 3 miljardin euron veronkiristyksiä, josta merkittävä osa kohdistuu suomalaiseen yrittämiseen ja omistamiseen.
”Suomessa on jo valmiiksi maailman kireimpiä veroasteita. Tällainen Lindtmanin pk-yrityksiin kohdistuva veromoukari nitistäisi kasvuhaluja ja yrittämisen kannusteita pahemman kerran”, Valkonen sanoo.
Valkonen korostaa, että esimerkiksi viime syksyn pk-yritysbarometrin mukaan yritysten odotukset ovat epävarmoja.
”Nyt ei tarvita yhtään uutta veronkiristystä yrityksille vaan päinvastoin viestiä siitä, että Suomessa kannattaa edelleen yrittää. Suomessa pitää pyrkiä tekemään tilaa työn ja yrittämisen veronkevennyksille, ei kiristyksille”, Valkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Nyt on oikea aika teettää remontti, siivous tai pihatyöt korotetun kotitalousvähennyksen avulla11.6.2026 14:43:24 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksen määräaikaisesta korottamisesta vuosille 2026 ja 2027. Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee parannuksesta, joka auttaa sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia suomalaisia että yrityksiä.
Kokoomuksen Kauma: Vieraskielisiä nuoria ei saa ohjata liian matalalle tasolle11.6.2026 12:50:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma vaatii uudistuksia suomi toisena kielenä (S2) -opetukseen. Kauman mukaan sekä S2-opetukseen valikoitumisen perusteita että sen rahoitusta tulee tarkastella uudelleen, jotta vieraskielisten nuorten kielitaito, koulutusmahdollisuudet ja työllistyminen vahvistuvat.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Historiallinen ydinenergialain kokonaisuudistus siivittää Suomea kohti puhdasta talouskasvua10.6.2026 12:21:42 EEST | Tiedote
Talousvaliokunta on tänään 10.6. hyväksynyt mietinnön ydinenergialain kokonaisuudistuksesta. Uudistuksella selkeytetään ja sujuvoitetaan uuden ydinvoiman rakentamista ja mahdollistetaan pienydinvoiman syntyminen Suomeen.
Puolustusvaliokunnan kokoomusedustajat: Naisiin kohdistuvalle häirinnälle on oltava nollatoleranssi10.6.2026 09:51:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset puolustusvaliokunnan jäsenet tuomitsevat jyrkästi Kainuun prikaatissa paljastuneen tapauksen, jossa naisvarusmiehistä tehtiin ja levitettiin tekoälyn avulla väärennettyjä alastonkuvia. Kansanedustajien mukaan kyse ei ole pilasta tai huonosta huumorista, vaan vakavasta häirinnästä, nöyryyttämisestä ja luottamuksen rikkomisesta, jolle ei ole sijaa Puolustusvoimissa.
Kokoomuksen Kilpi: Lapsen ei pidä joutua katsomaan väkivaltaa kotonaan – Suomeen säädettävä lapsirauharikos10.6.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa vahvistaa lasten suojaa väkivallalta säätämällä Suomeen lapsirauharikoksen, joka kriminalisoisi lapsen altistamisen lähisuhdeväkivallalle tai seksuaalirikokselle. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tuli viime vuonna 3 400 alaikäistä pari- ja lähisuhdeväkivallan uhria, ja vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta kasvoi yli yhdeksän prosenttia. Kokoomuksen mukaan luvut kertovat vakavasta ilmiöstä, jonka vaikutukset ulottuvat myös niihin lapsiin, jotka joutuvat kotonaan todistamaan väkivaltaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme