Ylen Uuden Musiikin Kilpailun voittaja on Erika Vikman!
8.2.2025 22:55:15 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
UMK25 huipentui tänään Erika Vikmanin ICH KOMME -biisin voittoon. Suomen kansan (75 %) ja kansainvälisten raatien (25 %) antamat pisteet ratkaisivat voiton Erika Vikmanille, joka sai finaalissa yhteensä 430 pistettä. Vikman on valittu edustamaan Suomea Sveitsin Euroviisuissa toukokuussa 2025.

Suomen pop-maailman kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Erika Vikman aloitti viihdeteollisuudessa jo nuorena. Uran varhaisessa vaiheessa kuvioihin lukeutuivat kesäteatterit, erinäiset TV-ohjelmat ja vuonna 2016 Vikmanin laajempaan kansansuosioon siivittänyt tangokuningattaruus. Vuonna 2019 Erika solmi levytyssopimuksen Warner Musicin ja Mökkitie Recordsin kanssa. Vuonna 2020 hän osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun Cicciolina-kappaleella ja seuraavana vuonna julkaistiin Erika Vikman -albumi, joka nousi Suomen albumilistojen kärkeen.
“Cicciolina rohkaisi naisartisteja vapautumaan. Naisartistit laitetaan herkästi tiettyyn muottiin. Ei saa olla liian paljastava, ettei leimata huoraksi. Jonkun piti sekin pullo avata, että samppanja pääsee ulos”, Vikman kuvailee.
Vikmanin musiikki resonoi monessa suomalaisessa ja fanikuntaan mahtuu ihmisiä pääkaupunkiseudulta pikkukuntiin. Musiikin sisälle kätketty viesti on selkeä.
“Ihmisten tulee olla rakastettuja juuri sellaisena kuin he ovat. Kun ihminen saa olla oma itsensä, on hän kaikista vapain ja pystyy olemaan onnellinen”, Vikman sanoo.
Vikmanilla ja UMK:lla on pitkä yhteinen historia. Vikmanin ensikosketus UMK:hon Cicciolina-kappaleella vuonna 2020 toi toisen sijan. Seuraavana vuonna hän esitti UMK:n avausnumeron yhdessä Antti Tuiskun kanssa. Viime UMK:ssa Vikman ja Käärijä esittivät yhteisen Ruoska-kappaleensa kilpailun väliaikashow’ssa.
Vikman oli alustavasti ajatellut, ettei hän palaisi UMK-lavalle kilpailijana. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun hän esitti biisitoiveen työstäessään seuraavaa albumiaan tuottajiensa Chisu ja Jori Roosbergin kanssa. UMK-biisi ICH KOMME syntyi.
“Pyysin Chisua ja Joria tekemään minulle viisutyylisen kappaleen. He kysyivät suoraan, että haluanko Euroviisuihin. Siitä se kaikki lähti.”
UMK25-voittajan esitys Yle Areenassa
Maailman suurin musiikkiviihdeohjelma Eurovision Song Contest järjestetään 13.–17.5.2025 Sveitsin Baselissa. Suomi kilpailee toisessa semifinaalissa 15.5. Euroviisufinaali nähdään 17.5. suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.
Yhteyshenkilöt
Iira LeinonenWarner Music
Erika Vikmanin haastattelupyynnöt
Juhani Lassilamediaviestinnän asiantuntija
Puh:040 541 2365ext-juhani.lassila@yle.fiLinkit
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Fotbolls-VM på Yles kanaler: toppmatcher, expertanalyser och en ny videopodcast8.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
FIFA:s fotbolls-VM spelas i Nordamerika i juni 2026. Yle visar 52 av turneringens matcher, inklusive finalen.
Jalkapallon MM-kisat tuovat Ylen kanaville huippuottelut, ilmiöt ja uuden videopodcastin8.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
FIFA jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa kesällä 2026. Yle näyttää kisoista 52 ottelua finaali mukaan lukien.
Ylen kesä kutsuu: Viisulavoilta Sodankylän valkokankaille, au paireista jalkapallon MM-kisoihin26.3.2026 12:00:16 EET | Tiedote
Kesä 2026 on täynnä yhteisiä hetkiä ja elämyksiä Ylen kanavilla.
Förändrings- och sparprogrammet påverkade Yles verksamhet brett under 202524.3.2026 18:02:02 EET | Pressmeddelande
De parlamentariska riktlinjerna gällande Yles finansiering, som Yle-arbetsgruppen fastställde 2024, inledde ett förändrings- och sparprogram som sträcker sig över flera år. Bolaget anpassar sin verksamhet så att Yles ekonomi förblir balanserad de kommande åren, trots minskad nettobudgetering.
Muutos- ja säästöohjelma vaikutti laajasti Ylen toimintaan vuonna 202524.3.2026 18:02:02 EET | Tiedote
Parlamentaarisen Yle-työryhmän vuonna 2024 tekemät Ylen rahoitusta koskevat linjaukset käynnistivät Ylessä usealle vuodelle kohdistuvan muutos- ja säästöohjelman. Yhtiön toimintaa pyritään sopeuttamaan siten, että Ylen talous pysyy tasapainossa tulevina vuosina nettorahoituksen vähenemisestä huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme