SDP:n Timo Harakka: Orpon-Purran bluffi paljastui
8.2.2025 15:48:28 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusvirasto paljastaa, että hallituksen jatkuvasti toitottama yhdeksän miljardin säästöväite on bluffia. Eduskunnan käsittelyyn saapunut Finanssipolitiikan valvonnan kertomus osoittaa, että oikea arvio on 4,4 miljardia – siis alle puolet luvatusta.

– Olen jatkuvasti kysynyt eduskunnassa pääministeriltä, sitooko hallitus yhä itsensä 9 miljardin tavoitteeseen – viimeksi 16.12. budjettikeskustelussa. Suuri osa tavoitteesta nojaa työllisyyden kasvuun, ja kun se on romahtanut pahemmin kuin missään muualla Euroopassa, lupaus ei voi toteutua. Joka kerran, kun pääministeri toistaa, että tavoite pysyy, hänen uskottavuutensa laskee, kansanedustaja Timo Harakka (sd.) toteaa.
Työttömyyden kasvu maksaa miljardeja
VTV katsoo, että työttömyyden raju kasvu ja saavuttamatta jäävä sote-säästö pyyhkivät tavoitteesta 2,7 miljardia euroa. Valtiovarainministeri Purra tunnusti heikkona hetkenään, että luvatut säästöt eivät toteudu. Sen sijaan, että hallitus olisi tunnustanut tosiasiat ja muuttanut kurssia, se takertui entistä epätoivoisemmin petolliseen lukuunsa.
– Ensimmäinen ongelma on se, että luotottajat ja investoijat joutuvat epäilemään hallituksen finanssipolitiikkaa, joka perustuu petokseen. Suomen luotettavuus heikkenee, Timo Harakka varoittaa.
Epäoikeudenmukaiset leikkaukset eivät tuo säästöjä
Finanssipolitiikan valvoja moittii hallitusta siitä, että se ei ole huomioinut omien päätöstensä julkista taloutta 1,9 miljardilla heikentäviä seurauksia, jotka pääjohtaja Matti Okon mukaan ”rapauttavat kokonaisuutta” (HS 8.2.25). Leikkaukset ja veronkiristykset vaarantavat muutenkin hauraan talouskasvun, Valtiontalouden tarkastusvarasto arvioi.
– Toinen ongelma on se, että epäoikeudenmukaisesti kaikkein pienituloisimpiin, ikäihmisiin ja vammaisiin kohdistuneet leikkaukset eivät edes tuota luvattuja säästöjä. Samalla Orpo ja Purra kieltäytyvät tuloista, jotka saisivat talkoisiin mukaan myös kaikkein varakkaimmat suomalaiset, suurten pääomatulojen saajat. Nyt viimeistään on todistettu, että kaverikapitalismi ei tasapainota julkista taloutta, Timo Harakka toteaa.
Puoliväliriihessä kuullaan vihdoin totuus?
9 miljardin tavoitteessa pysyminen edellyttäisi VTV:n luvuin peräti 4,6 miljardin lisäleikkauksia ja kiristyksiä – kansalaisia pitäisi siis kurjistaa vielä kaksin verroin. Orpo kuitenkin uskottelee, että säästöt on jo tehty. Koska molemmat asiat eivät voi olla totta yhtä aikaa, hallituksen puoliväliriihi on vihdoin totuuden paikka.
– Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkun aikaa, ja joitakin ihmisiä kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa, Timo Harakka siteeraa Abraham Lincolnia.
Yhteyshenkilöt
Timo HarakkaKansanedustaja
Puh:050 3869292timo.harakka@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Budjettiriihessä nähtiin todellinen kassanryöstö, kun hallituksen omat päätökset heikentävät julkista taloutta ensi vuonna1.9.2026 21:47:59 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihen todellinen yllätys näyttää olevan se, että hallituksen päätösperäiset toimet heikentävät julkista taloutta vuonna 2027.
SDP:n Werning tyrmää Suomen Yrittäjien työaikaesityksen: Näpit irti työntekijöiden vapaista1.9.2026 16:46:08 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää suomalaisten vuosityöajan pidentämistä esimerkiksi muuttamalla arkipyhiä palkattomiksi vapaiksi tai siirtämällä niitä viikonloppuihin. Vaihtoehdoksi järjestö nostaa myös julkisen sektorin pitkien vuosilomien lyhentämisen. SDP:n kansanedustaja ja entinen luottamusmies Paula Werning tyrmää esityksen.
SDP:n Saku Nikkanen Itämeri-parlamentaarikkojen kokouksessa: Vahvemmalla tunnistautumisella torjumme disinformaatiota1.9.2026 16:36:46 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.) nosti Itämeren parlamentaarisen konferenssin (BSPC) kokouksen puheessaan esiin tarpeen vahvistaa digitaalisen julkisen keskustelun luotettavuutta ja torjua disinformaatiota sekä bottiverkostojen toimintaa.
SDP:n Niina Malm: Hoitajien palkkojen nousu on hoitajien aivan omaa ansiota29.8.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen sumutus on jo täysin härskiä, sanoo kansanedustaja Niina Malm (sd). – Voisi edes yrittää pysyä faktoissa, mutta ilmeisesti vaalipaniikki alkaa olla sillä tasolla, että tämäkin pyyntö on mahdotonta täyttää, hän jatkaa.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Päivärinnan väite jättää olennaisen päivämäärän kertomatta29.8.2026 13:38:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta väittää tuoreessa kirjoituksessaan, että SDP:n varoitukset naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ovat osoittautuneet vääriksi. Todisteena hän käyttää sairaanhoitajien palkkojen 20,9 prosentin nousua vuosina 2022–2025. Johtopäätös on kuitenkin harhaanjohtava. Päivärinnan esittämä palkkakehitys perustuu ennen kaikkea vuonna 2022 tehtyyn palkkaratkaisuun – ei hallituksen vientivetoiseen palkkamalliin, huomauttaa Hanna Laine-Nousimaa (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme