Työnantajat olisi hyväksynyt sovintoehdotuksen: ”Teollisuusliiton päätös on iso pettymys”
Teknologiateollisuuden työnantajat ry olisi hyväksynyt valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran sovintoehdotuksen teknologiateollisuuden työntekijöiden työriitaan. Teollisuusliitto hylkäsi esityksen, joten teknologiateollisuudessa alkaa lakko maanantaina 10. helmikuuta.

Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara jätti lauantaina 8. helmikuuta sovintoehdotuksen, johon osapuolet vastasivat sunnuntaina kello 18.00. Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n hallitus hyväksyi esityksen pitkän keskustelun jälkeen, mutta Teollisuusliitto hylkäsi sen.
Näin ollen teknologiateollisuudessa alkaa lakko sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Teollisuusliitto on jättänyt teknologiateollisuuteen aiemmin toteutuneiden lakkojen jatkoksi kolme lakkovaroitusta, lakot on tarkoitus järjestää 10.–14., 17.–21. ja 24.–28. helmikuuta. Lisäksi Teollisuusliitto on ilmoittanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta, joka alkoi 13. tammikuuta ja päättyy sunnuntaina 2. maaliskuuta kello 24.00.
– Sovintoesityksen kustannustaso tuo mukanaan riskin kustannuskilpailukyvyn heikkenemisestä, mutta työmarkkinoiden vaikea tilanne huomioiden päätimme pitkän pohdinnan jälkeen hyväksyä ehdotuksen. Ostovoimaa sovintoesityksen taso sen sijaan olisi parantanut merkittävästi, joten Teollisuusliiton päätös on iso pettymys, toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi sanoo.
Osapuolet aloittivat neuvottelut uudeksi työehtosopimukseksi syyskuun puolivälissä ja työehtokiistan sovittelu aloitettiin marraskuussa.
– Perinteisesti neuvottelupöydässä on haettu palkkaratkaisua tasolta, joka lisää palkansaajien ostovoimaa ja turvaa kustannuskilpailukykyä. Nyt ammattiliitot ovat yrittäneet pakottaa meidät hyväksymään ratkaisun, joka heikentäisi vientiyritysten ja työllisyyden jo valmiiksi huolestuttavaa tilaa entisestään.
Sovintoehdotus sisälsi kolmivuotisen palkkaratkaisun
Sovintoehdotus sisälsi kolmivuotisen palkkaratkaisun. Ehdotuksen mukaan palkantarkistuksista olisi sovittu kunakin sopimusvuonna ensisijaisesti paikallisesti. Jos paikallista palkkaratkaisua ei olisi syntynyt, palkkoja olisi tarkistettu ns. perälaudan mukaisesti.
Sovintoehdotuksen mukaan palkantarkistusten perälauta olisi koostunut yleiskorotuksesta sekä yritys- tai työpaikkakohtaisesta erästä.
- Perälaudan mukaan työntekijöille olisi viimeistään 1.4.2025 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta tarkistettu palkkoja 1,5 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,5 prosentin yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä, jonka työnantaja olisi jakanut liittojen ohjeistuksen mukaisesti.
- Toisena sopimusvuonna palkkoja olisi korotettu perälaudan mukaan 1,8 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,7 prosentin suuruisella yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä viimeistään 1.3.2026 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Yritys- ja työpaikkakohtainen erä olisi jaettu liittojen ohjeistuksen mukaisesti.
- Kolmantena sopimusvuonna palkkoja olisi korotettu perälaudan mukaan 1,9 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,6 prosentin suuruisella yritys- tai työpaikkakohtaisella erällä viimeistään 1.3.2027 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Yritys- ja työpaikkakohtainen erä olisi jaettu liittojen ohjeistuksen mukaisesti.
Esitys sisälsi irtisanomismahdollisuuden kolmannen vuoden osalta. Osapuolet olisivat arvioineet talouden ja työllisyyden näkymiä teknologiateollisuudessa elokuun lopussa 2026. Tehdyn arvion perusteella kummallakin osapuolella olisi ollut mahdollisuus irtisanoa sopimus päättymään jo 30.11.2026.
Tukilakkoja satamilla ja raiteilla ensi viikolla
Myös Ammattiliitto Pro on ilmoittanut lakosta 24.–28. helmikuuta, ja voimassa on laaja lisä-, ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka päättyy perjantaina 28. helmikuuta. Sovittelu Pron kanssa jatkuu tiistaina 11. helmikuuta.
AKT, SMU, JHL ovat lisäksi ilmoittaneet tukilakoista ja saartotoimista kaikissa Suomen satamissa ja raiteilla 10.–14.2. välisenä aikana, ja Rakennusliitto tukee lakkoa ensi viikon ajan.
Yhteyshenkilöt
Jarkko RuohoniemiToimitusjohtajaTeknologiateollisuuden työnantajat ry
Puh:040 8339 577jarkko.ruohoniemi@teknologiateollisuus.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuuden työnantajat ry
Uusi TES hyväksytty teknologiateollisuuteen − "Palkkaratkaisu kohentaa ostovoimaa merkittävästi mutta on monille yrityksille raskas"22.2.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Teknologiateollisuuden työntekijöillä on nyt uusi, kolmivuotinen työehtosopimus, kun Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto hyväksyivät neuvottelutuloksen palkkaratkaisusta. Siten Teollisuusliiton ilmoittamat lakot sekä niihin liittyvät tukitoimet päättyvät.
Teknologiateollisuuden työntekijöiden uusista työehdoista neuvottelutulos20.2.2025 20:50:04 EET | Tiedote
Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto saavuttivat neuvottelutuloksen teknologiateollisuuden työntekijöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Osapuolten hallinnot käsittelevät neuvottelutulosta viikonlopun aikana. Teknologiateollisuutta uhkaavat vielä kahden viikon lakot helmi–maaliskuussa.
Lakot alkavat teknologiateollisuudessa – Työnantaja yritetään painostaa kilpailukykyä vahingoittavaan ratkaisuun24.1.2025 18:28:57 EET | Tiedote
Teollisuusliiton ilmoittama kuuden päivän lakko alkaa ensi maanantaina. Liitto on ilmoittanut yhteensä jo lähes kolme viikkoa kestävistä lakoista, joita useat SAK:laiset ammattiliitot tukevat ensi viikolla. Lakot ovat vakava pyrkimys pakottaa työnantajat hyväksymään ratkaisu, joka heikentäisi vientityritysten ja työllisyyden jo valmiiksi huolestuttavaa tilaa entisestään.
Tarja Takki-Halttunen Teknologiateollisuuden työnantajien hallituksen puheenjohtajaksi8.1.2025 14:41:58 EET | Tiedote
Teknologiateollisuuden työnantajien hallitus kokoontui 9. tammikuuta ja valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Halton Oy:n hallituksen varapuheenjohtajan Tarja Takki-Halttusen. Varapuheenjohtajaksi valittiin ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen.
Ratkaisua ei syntynyt, lakot teknologiateollisuudessa alkavat tiistaina1.12.2024 16:49:23 EET | Tiedote
Teollisuusliiton lakot teknologiateollisuudessa alkavat tiistain vastaisena yönä. Työehtokiistaa ratkottiin valtakunnansovittelijan johdolla sunnuntaina ja neuvotteluissa edettiin, mutta sopua ei vielä syntynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme