Opintolainan korkoavustuksen saajia ennätysmäärä vuonna 2024
10.2.2025 09:05:50 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Yhä useampi opintovelallinen sai opintolainan korkoavustusta vuonna 2024. Korkoavustuksen saajien määrä kaksinkertaistui vuodesta 2023. Korkojen nousu ja kasvaneet opintolainamäärät ovat kasvattaneet korkoavustuksen tarvetta.
Opintolainan korkoavustuksen saajien määrä lähti merkittävään kasvuun vuonna 2023 korkojen nousun ja kasvaneiden lainamäärien takia. Saajien määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024, ja korkoavustuksen saajia oli silloin jo yli 16 000.
– Määrä on yli kaksinkertainen vuoteen 2023 verrattuna. Edellisen kerran korkoavustuksen saajia oli näin paljon 1990-luvun lamavuosina, kertoo Kelan opintotukiryhmän erikoissuunnittelija Ilpo Lahtinen.
Opintovelallinen voi saada korkoavustusta opintolainan korkojen maksuun, jos hänen tulonsa eivät ylitä tulorajaa. Korkoavustuksen voi saada siinä vaiheessa, kun pankki on alkanut laskuttaa korkoja. Tämä on yleensä noin vuoden kuluttua siitä, kun opintotuki on päättynyt. Jos asiakkaalle myönnetään korkoavustus, Kela maksaa valtion takaaman opintolainan korot ja pankin perimät ilmoituskulut kokonaisuudessaan 6 kuukauden ajalta. Asiakas ei joudu maksamaan niitä takaisin Kelalle. Vaikka asiakas saisi korkoavustusta, hänen pitää kuitenkin maksaa opintolaina takaisin pankille.
Keskimääräinen korkoavustus on yli 550 euroa
Vuoden 2024 korkoavustusmenot olivat 9 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä edellisvuoteen yli 6 miljoonaa euroa. Keskimääräinen korkoavustus eli maksettujen korkojen ja kulujen määrä oli viime vuonna 553 euroa. Vuonna 2023 keskimääräinen korkoavustus oli 355 euroa.
Lahtisen mukaan korkoavustuksen keskimäärän suurentuminen kertoo korkotason noususta ja aiempaa suuremmista opintolainamääristä. Maisteritutkinnon vuonna 2023 suorittaneen tyypillinen opintolaina oli 23 800 euroa.
– Korkoavustus on tärkeä ja hyödyllinen tukimuoto epävarmassa työmarkkinatilanteessa. Monen vastavalmistuneen tulot ovat heti valmistumisen jälkeen pienet, koska työllistymisessä on haasteensa. Siksi valmistuneen kannattaa tarkistaa, voisiko hän saada korkoavustusta, Lahtinen toteaa.
Korkoavustusta voidaan maksaa asiakkaalle itselleen tai suoraan pankille
Kela maksaa korkoavustuksen joko pankille tai asiakkaalle itselleen. Asiakkaalle itselleen maksettavaa korkoavustusta on haettava loppuvuoden 2024 korkojen osalta viimeistään 28.2.2025. Alkuvuoden 2025 koroista maksettavaa avustusta asiakas voi hakea itselleen viimeistään 31.8.2025.
Jos korkoavustus maksetaan suoraan pankille, on alkuvuoden 2025 korkoavustusta haettava viimeistään 5.6.2025 ja loppuvuoden 5.12.2025. Kelan verkkosivuilla on ohjeet korkoavustuksen hakemiseen.
– Toivomme kuitenkin Kelassa korkoavustuksen pikaista uudistamista. Sen sääntöjä tulisi uudistaa niin, että avustus voitaisiin aina maksaa suoraan pankille ja että avustuksen säännöt sopisivat nykyistä paremmin kuukausittain maksettaviin korkoihin. Nykysääntöjen mukaan korkoavustusta voi hakea vain puolivuosittain ja opintovelallisen on usein itse maksettava korot pankille ennen kuin hän voi hakea Kelasta korkoavustusta, Lahtinen summaa.
Yhteyshenkilöt
Ilpo LahtinenErikoissuunnittelijaKela
Puh:040 576 4479etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Studie: Studiestödet räcker inte till för en rimlig levnadsstandard utan studielån19.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En färsk studie visar att studerande inte når upp till en rimlig levnadsstandard om de inte lyfter studielån eller arbetar. Efter att studerande utanför huvudstadsregionen vars enda inkomst är studiepenning och bostadstillägg har betalat sina boendeutgifter har de råd med en femtedel av de övriga utgifterna i referensbudgeten som används i undersökningen. I huvudstadsregionen räcker förmånerna inte ens till för boende om man inte lyfter studielån.
Tutkimus: Opintotuki ei riitä kohtuulliseen elintasoon ilman opintolainaa19.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason, jos opiskelija ei nosta opintolainaa tai käy töissä, kertoo tuore tutkimus. Pelkällä opintorahalla ja asumislisällä opiskelijalle jää pääkaupunkiseudun ulkopuolella asumismenojen jälkeen rahaa viidennekseen viitebudjetin mukaisista muista hankinnoista. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman lainaa eivät riitä edes asumiseen.
FPA påminner om att arbetslöshetsförmånerna betalas ut i två poster i maj18.5.2026 13:28:28 EEST | Pressmeddelande
I maj betalar FPA ut arbetslöshetsförmånerna i två poster. Den första posten består av arbetsmarknadsstöd eller grunddagpenning som har beviljats till utgången av april. Den andra posten består av allmänt stöd som har beviljats från början av maj. Kunderna behöver inte oroa sig även om det dröjer några dagar innan uppgifterna om utbetalning av allmänt stöd går att se i MittFPA.
Kela muistuttaa: toukokuussa työttömyystuet maksetaan kahdessa osassa18.5.2026 13:28:28 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela maksaa toukokuussa työttömyystuet asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty huhtikuun loppuun asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty toukokuun alusta alkaen. Asiakkaiden ei kannata huolestua, vaikka yleistuen maksu näkyy OmaKelassa muutaman päivän viiveellä.
Reminder from Kela that unemployment benefits are paid in two instalments in May18.5.2026 13:28:28 EEST | Press release
Kela pays unemployment benefits in two instalments in May. The first instalment consists of labour market subsidy or basic unemployment allowance granted until the end of April. The second instalment consists of general social security benefit granted as of the beginning of May. There is no need for customers to worry even if there is a delay of a few days before their general social security benefit payments show up in OmaKela.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme