Naisten minäpystyvyydessä parannettavaa – Oulun korkeakoulut vahvistavat naisten rohkeutta yrittäjyyteen ja johtajuuteen
10.2.2025 08:42:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Tuoreen selvityksen mukaan naisten osuus Suomen yritysjohtajista on kasvussa, mutta silti vain harva nainen yltää toimitusjohtajaksi. Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu kannustavat koulutuksen avulla korkeasti koulutettuja naisia etenemään urallaan vaativampiin tehtäviin.

Naisten pääsy toimitusjohtajaksi on vaikeampaa kuin miesten. Kymmenestä suomalaisesta johtavassa tehtävässä työskentelevästä henkilöstä neljä on naisia (EVAn selvitys 10/2024). Naisten osuus kohosi yli 30 prosenttiin ensimmäistä kertaa vuonna 2024.
Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston yhteinen koulutushanke pyrkii muuttamaan tätä kehitystä. ”Kannustamme yrittäjinä toimivia naisia kasvattamaan yritystoimintaansa ja asiantuntijanaisia etenemään urallaan johtajatehtäviin esimerkiksi johtoryhmätasolle ja hallituksiin. Koulutuksessa keskitymme vahvistamaan naisten osaamista ja verkostoja”, projektipäällikkö Katta Siltavirta Oamkista kertoo.
Naisyrittäjyyden ja johtajuuden fTwist-hankkeen kohderyhmänä ovat korkeakoulutetut asiantuntija-, johtaja- ja yrittäjänaiset, jotka hakevat uusia haasteita työelämässä.
”Naisilla on valtavasti potentiaalia, mutta keskeistä on naisten minäpystyvyyden vahvistaminen. fTwist-hanke tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa osaamista ja luottamusta omiin kykyihin johtajana”, yliopistotutkija Anne Keränen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Martti Ahtisaari Instituutista toteaa. Hän tutkii erityisesti vastuullista ja kestävää johtamista ja liiketoimintaa.
”Heikko minäpystyvyyden kokemus tulee siitä, että naisia ei yleensä kannusteta johtajatehtäviin, jolloin heidän uskonsa omiin kykyihin heikentyy. Heiltä puuttuu myös roolimalleja, jolloin usko siihen, että nainen voi saavuttaa johtavia asemia on heikompi kuin miehillä”, Keränen sanoo. Naiset kokevat myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen hankalana, mikä vaikuttaa heidän uravalintoihinsa.
Hankkeessa on tunnistettu merkittäviä esteitä, mutta myös mahdollisuuksia naisyrittäjien liiketoiminnan kasvulle. Naisten yrittäjyys on hyvin erilaista kuin miesten. ”Naisten yritykset ovat pienempiä kuin miesten perustamat, naisyrittäjät toimivat harvemmin sarjayrittäjinä, ovat haluttomampia kasvattamaan liiketoimintaansa ja heillä on usein vähemmän alkupääomaa kuin miehillä”, Katta Siltavirta listaa.
Yksinyrittäjyys on monelle naiselle tietoinen valinta. Se mahdollistaa joustavan tavan yhdistää työ, perhe ja vapaa-aika. Yksinyrittäjä pystyy myös hyödyntämään omaa osaamistaan ja taitojaan vapaasti. Tämä saattaa olla yksinyrittäjälle myös kasvun rajoittaja. Yksinyrittäjälle verkostot ja yhteistyö tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen, kun resurssia yritystoiminnan kehittämiseen ei ole.
”Yrittäjänaiset ovat selvitysten mukaan innostuneempia työstään ja tyytyväisempiä siihen kuin miehet”, Siltavirta summaa.
fTwist-hanke on jatkoa Oamkin ja Oulun yliopiston aiemmin toteuttamille naisyrittäjyyden ja -johtajuuden ohjelmille. Koulutuksiin Pohjois-Pohjanmaalla on vuosien aikana osallistunut lähes 800 yrittäjänaista. Palautteen perusteella osallistujien rohkeus kehittää yritystä ja omaa johtamista on vahvistunut, liiketoiminnan ja asiakaslähtöisyyden ymmärrys sekä itsetuntemuksen kasvu ja oman osaamisen tunnistaminen ovat parantuneet.
Kolmivuotinen fTwist – rohkeutta ja resilienssiä bisnekseen -hanke on ESR-rahoitteinen Oamkin ja Oulun yliopiston yhteishanke, jota Oamk koordinoi. Tavoitteena on vahvistaa naisten johtamisosaamista, rohkeutta ja verkostoja sekä edistää tasa-arvoisempaa työelämää. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan neljä monialaista innovatiivista koulutusohjelmaa sekä koulutusta, työpajoja ja kansainvälistä yhteistyötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Katta Siltavirta, Oamk, p. 040 5944676, katta.siltavirta@oamk.fi
Yliopistotutkija Anne Keränen, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, Martti Ahtisaari Instituutti, p. 045 1348445, anne.keranen@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, Oulun yliopisto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme