ELY-keskuksen kautta Pirkanmaalle 149 miljoonaa euroa elinkeinoihin, liikenteeseen ja ympäristöön vuonna 2024
Pirkanmaan ELY-keskuksen kautta ohjattiin viime vuonna maakunnan kehittämiseen kaikkiaan lähes 149 miljoonaa euroa. Rahoituksesta reilu 81 miljoonaa kohdistui työllisyyteen ja yritysten kehittämiseen. Liikenteeseen käytettiin noin 60 miljoonaa euroa ja ympäristöhankkeisiin 7,5 miljoonaa euroa.

Viime vuoden toimintaa leimasivat etenkin ympäristövalvontaan liittyvät tehtävät, teiden päällystykseen saatu lisärahoitus sekä yritysrahoituksen vahva kysyntä.
Yritysten ja yhteisöjen rahoitukselle oli kysyntää
ELY-keskuksen myöntämän yritysrahoituksen kysyntä jatkui vahvana suhdanteista huolimatta. Pirkanmaan ELY-keskus rahoitti elinkeinoja ja työllisyyttä vuonna 2024 yhteensä 81 miljoonalla eurolla. Rahoituksesta yli 37 miljoonaa euroa kohdistui työllisyyden edistämiseen ja lähes 32 miljoonaa euroa maaseudun ja maatalouden kehittämiseen EU:n maaseuturahoituksesta. Lisäksi noin 12 miljoonaa myönnettiin yrityksien ja yhteisöjen kehittämiseen EU:n rakennerahastoista.
Pirkanmaan työttömyystilanne heikkeni viime vuoden aikana. Työllisyyden hoitoon käytettävissä ollut rahoitus väheni vuodesta 2023 noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Taustalla oli muun muassa valmistautuminen työllisyyspalvelujen siirtoon valtiolta kunnille. Kaikkiaan työllisyyden hoitoon käytettiin yli 37 miljoonaa euroa. Jatkossa tätä toimintaa ja rahoitusta hallinnoidaan työllisyysalueilla.
Teiden päällystysmäärä tuplaantui
Pirkanmaalla oli viime vuonna vilkas päällystysvuosi teiden korjausvelkaan osoitetun lisärahoituksen vuoksi. Kaikkiaan yhteensä 295 kilometriä ELY-keskuksen hallinnoimaa tietä sai uutta päällystettä pintaan. Se on tuplasti vuotta 2023 enemmän. Suurista päällystemääristä johtuen töitä tehtiin poikkeuksellisesti myös päiväsaikaan, mikä aiheutti jonkin verran haittaa liikenteelle.
Pirkanmaan ELY-keskuksella on työn alla neljä isoa tiesuunnitelmaa, joiden suunnittelua jatkettiin viime vuonna. Valtatie 9 Alasjärvi-Käpykangas, valtatie 9 Käpykangas – Orivesi, valtatie 12 Alasjärvi-Huutijärvi sekä valtatie12 ja kantatie 65 Paasikiventien suunnitelmia yhdistää tarve vähentää ruuhkaisuutta ja parantaa liikenteen sujuvuutta.
Valtatien 9 yhteysväli Tampereen Alasjärveltä kohti Orivettä ja Jyväskylää on Suomen maantieverkon liikennöidyin kaksikaistatie. Valtatie 12 on Suomen tärkeimpiä poikittaisia yhteyksiä. Viime vuonna valmistui myös yleissuunnitelma valtatie 3 parantamisesta välillä Lempäälä-Pirkkala.
Ympäristöhaittoja ehkäistään tiukalla valvonnalla
Pirkanmaan ELY-keskus vastaa lähes 300 laitoksen ympäristölupien valvonnasta. Vuonna 2024 tehtiin yhteensä 138 tarkastuskäyntiä laitoksille. Yksi merkittävimmistä valvontatapauksista oli Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksella syttynyt tulipalo, joka kesti useita päiviä ja vaati tiivistä viranomaisyhteistyötä. Tulipalo tapahtui Ruskon alueella Tampereella.
Pirkanmaalla on käynnissä useita vihreän siirtymän hankkeita, joista 20 oli Pirkanmaan ELY-keskuksella käsittelyssä viime vuonna. Kaikki hankkeet on koottu yhteen erilliselle verkkosivulle.
ELY-keskus ohjaa ja valvoo valtakunnallisesti jätehuollon tuottajavastuuta. Vuonna 2024 ulkomaisen etämyynnin määrä kasvoi räjähdysmäisesti suurten kiinalaisten verkkoalustojen laajentuessa. Tähän kasvuun vastattiin monipuolisella ja monikanavaisella viestinnällä sekä kohdennetulla viestintäkampanjalla, sillä tuottajavastuu jää usein näiltä toimijoilta hoitamatta.
Avainlukuja vuodelta 2024:
Pirkanmaan ELY-keskuksen käytössä olleet määrärahat jakaantuivat viime vuonna seuraavasti:
- Työllisyyteen sekä yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen käytettiin noin 81,2 miljoonaa euroa.
- Teiden parantamiseen ja kunnossapitoon käytettiin noin 60,1 miljoonaa euroa.
- Ympäristökorvauksiin ja avustuksiin käytettiin noin 7,5 miljoonaa euroa.
Lue lisää vuoden 2024 toiminnasta:
Elinkeinot: Pirkanmaan ELY-keskus rahoitti elinkeinoja ja työllisyyttä vuonna 2024 yhteensä 81 miljoonalla eurolla
Liikenne: Ylijohtaja Sammallahti: Tavoitteena turvallinen ja toimiva väyläverkko
Ympäristö: Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristövuosi 2024: Tiukkaa valvontaa ja tekoja vihreän siirtymän eteen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- ELY-keskus kokonaisuutena sekä liikenne ja infrastruktuuri: ylijohtaja Juha Sammallahti, puhelin 0295 036 210
- Elinkeinot, työvoima ja osaaminen: johtaja Mika Sievi-Korte, puhelin 0295 036 068
- Ympäristö ja luonnonvarat: johtaja Mari Rajala, puhelin 0295 036 373
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme