Näkökulma: Ympäristövaikutusten arviointi ohjaa pumppuvoimalahankettamme
10.2.2025 10:02:00 EET | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
Askanaavan alueelle suunniteltava pumppuvoimalaitos etenee nyt ympäristövaikutusten arviointiin. Tarkastelemme muun muassa vaikutuksia luontoon, porotalouteen, alueen virkistyskäyttöön, metsästykseen ja marjastamiseen, sekä vaikutuksia Kemijärveen kuten virtauksiin, kalastoon, virkistyskäyttöön ja jääolosuhteisiin.

Olen erittäin iloinen siitä, miten paljon aihe on kiinnostanut tilaisuuksissamme. Siitäkin huolimatta, että meillä ei ole vielä vastauksia kaikkiin huoliinne ja kysymyksiinne.
Pidämme tärkeänä sitä, että ympäristövaikutuksista tehtävien selvitysten avulla pystymme vihdoin antamaan alueen asukkaille ja muille paikallisyhteisöille täsmällisempää tietoa mahdollisen voimalaitoksen vaikutuksista.
Kuluvan kevään aikana teemme myös olennaisia maastotutkimuksia metsätalouskäyttöön ojitetulla Askanaavan sekä Kemijärven alueella. Saatat nähdä tutkijoita työssä – heitä voit aina koputtaa olkapäälle, jos haluat kysyä kavereiden työstä tarkemmin. Maastotutkimusten sekä ympäristö- ja luontovaikutusten selvittämisen lisäksi käynnistyvään vaiheeseen kuuluu myös kaavoituksen suunnittelu.
Jos hankkeemme toteutuu, olisi kyseessä energian varastointiin, ei siis tuotantoon, keskittyvä voimalaitos. Sen avulla tasattaisiin ja varmistettaisiin sähkön kysynnän ja tarjonnan tasapainoa.
Sähkön kulutuksen on Suomessa arvioitu kaksinkertaistuvan seuraavan 15 vuoden aikana muun muassa yhteiskunnan digitalisoitumisen vuoksi. Pumppuvoimalaitos toisi työpaikkoja Kemijärven seudulle ja Lappiin hankkeen rakentamisen aikana.
Kiitän jo nyt saamastamme palautteesta, kysymyksistä ja toiveista työhömme liittyen. Tuottehan siis ajatuksenne esille edelleenkin matalalla kynnyksellä. Meille on tärkeää pitää teidät ajan tasalla työmme edistymisestä. Jatketaan avointa ja arvostavaa vuoropuhelua myös tänä vuonna. Sekä pidetään yhteisenä tavoitteena, että löydämme kaikille mahdollisimman hyvät tavat, miten suunnittelemamme hanke voitaisiin toteuttaa.
Jani Pulli
toimitusjohtaja, PVO-Vesivoima Oy
Pullin yhteystiedot: puh. 050 386 2680, jani.pulli@pvo.fi
Kuvat

Pohjolan Voima on juureva suomalainen energiayhtiö. Olemme yksi Suomen suurimmista energiantuottajista – osuutemme maan sähköntuotannosta on noin 20 %. Tuottamamme sähkö on lähes hiilineutraalia. Tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Olemme huippuammattilaisten joukko, ja tutkitusti hyvä työpaikka. Me pohjolanvoimalaiset olemme ylpeitä siitä, että teemme merkityksellistä työtä arvojemme mukaisesti taitavasti, luotettavasti, yhdessä. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Päämäärämme on luoda ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. www.pohjolanvoima.fi
PVO-Vesivoima Oy tuottaa sähköä vesivoimalaitoksilla Iijoella, Kemijoella ja Kokemäenjoella. Yhtiön sähköntuotanto on keskimäärin 1,8 terawattituntia vuodessa. Yhtiö kuuluu Pohjolan Voima -konserniin www.pohjolanvoima.fi. X: @PVOVesivoima.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Pohjolan Voima paras pieni organisaatio Suomen Parhaat Työpaikat™ 2026 -listalla27.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Great Place to Work® julkisti torstaina 26.3.2026 vuosittaisen Suomen Parhaat Työpaikat -listan. Pohjolan Voima Oyj palkittiin parhaana pienenä organisaationa. Pohjolan Voima on tehnyt pitkäjänteistä työtä yrityskulttuurinsa ja työyhteisönsä kehittämiseksi. Yhteiskunnallisesti merkittävä työ ja osallistava johtamiskulttuuri näkyykin tutkimuksessa sitoutumisena ja keskinäisenä luottamuksena.
Tornionlaakson Voima siirtyy uudelle omistajalle25.3.2026 15:45:46 EET | Tiedote
Tengeliönjoen vesistössä kolme vesivoimalaitosta omistava Tornionlaakson Voima Oy myydään isobritannialaisen sijoitusyhtiö Downingin hallinnoimille rahastoille. Downing jatkaa Tornionlaakson Voiman toimintaa. Kaupan on tarkoitus toteutua kevään 2026 aikana.
Tornionlaakson Voima transfers to new ownership25.3.2026 15:45:46 EET | Press release
Tornionlaakson Voima Oy, which owns three hydropower plants in the Tengeliönjoki river basin in Northern Finland, is to be sold to sold to funds managed by Downing, a UK-based investment manager. Downing will continue Tornionlaakson Voima’s operations, with the transaction expected to be completed during spring 2026.
Melon voimalaitoksen turbiinien peruskunnostus on valmistunut23.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Nokialla Kokemäenjoen vesistöön kuuluvassa Nokianvirrassa sijaitsevan Melon vesivoimalan turbiinien peruskunnostus on valmistunut. Kunnostushanke tuli päätökseensä, kun voimalaitoksen kahdesta turbiinista jälkimmäisenä kunnostettu 1. turbiini luovutettiin takaisin käyttöön. Kunnostuksella jatketaan voimalaitoksen koneiston elinkaarta ja varmistetaan vakaata energiantuotantoa.
Näkökulma: Pakkanen testaa Suomen energiaturvallisuuden15.1.2026 13:19:51 EET | Tiedote
Viime vuosien epävakaasta geopoliittisesta tilanteestakin huolimatta olemme voineet Suomessa luottaa siihen, että sähköä ja lämpöä riittää kylminä kuukausina koteihin ja kotimaiselle teollisuudelle. Kiitos toimitusvarmuudesta kuuluu osaltaan lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksille. Vuoden 2026 alun purevat pakkaset saavat minut pohtimaan, mitä tapahtuu, jos yhteistuotanto vähenee huomattavasti Suomessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme