Monikieliset ohjaajat aloittivat työnsä Helsingin leikkipuistoissa
Viisi ohjaajaa palvelee erikielisiä perheitä leikkipuistoissa viidellä alueella, jotka ovat Mellunkylä-Vuosaari, Myllypuro-Vartiokylä, Munkkiniemi-Haaga, Kaarela sekä Malmi-Latokartano.

Monikielisten ohjaajat ohjaavat, neuvovat ja tukevat maahan muuttaneita, erikielisiä helsinkiläisiä. Leikkipuistossa he kohtaavat lasten lisäksi myös näiden vanhemmat.
– Tunnistimme kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla haasteita siinä, miten leikkipuistot tavoittaisivat kaikki alueen asukkaat: miten vieraskieliset ja vasta maahan muuttaneet lapsiperheet löytäisivät mukaan maksuttomaan toimintaan ja saisivat samalla tietoa myös muista palveluista, projektikoordinaattori Sofia Hildén kertoo taustaa uudelle ammattiryhmälle leikkipuistoissa.
Monikieliset ohjaajat tukevat perheitä kotoutumisessa ja ohjaavat eteenpäin monenlaisissa asioissa. He auttavat esimerkiksi päiväkotiin tai iltapäiväkerhoon ilmoittautumisessa ja kertovat erilaisista vaihtoehdoista. Lasten kanssa he tekevät leikkipuistoissa kotoutumisen tukemiseen liittyviä tehtäviä. Jos ohjaajalla on lapsen kanssa yhteinen kieli, hän voi tukea lapsen oman äidinkielen kehittymistä.
Monikielinen ohjaaja työskentelee omalla alueellaan 5–6 leikkipuistossa. Hän on tarvittaessa myös muiden leikkipuistojen käytössä koko kaupungissa.
Leikkipuistojen monikielisten ohjaajien osaamia kieliä ovat suomi, englanti, somali, arabia, venäjä, kurdi-sorani ja turkki-turkmeeni. He palvelevat työssään kuitenkin kaikkia erikielisiä perheitä, eivät vain omaa kieliryhmäänsä.
Ohjaajat työskentelevät myös alueellisissa verkostoissa ja tekevät yhteistyötä esimerkiksi neuvoloiden ja koulujen kanssa. He jakavat työyhteisöissään osaamistaan erikielisten ja eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kohtaamisesta.
Ohjaajia myös kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa
Ohjaajat aloittivat työnsä vuoden 2024 aikana, viimeisimmät heistä lokakuussa. Toiminta rahoitetaan kotoutumisen tuen määrärahalla vuoden 2025 loppuun.
– Tavoitteena kuitenkin on, että hyväksi havaitut toimintamallit, kuten monikieliset ohjaajat leikkipuistoissa, vakiinnutettaisiin, Hildén sanoo.
Helsingin leikkipuistoissa on myös muuta kotivanhempitoimintaa, kuten viikoittain kokoontuvia kerhoja, joissa opitaan suomen kieltä yhdessä. Kuntien vastuu maahanmuuttajien kotoutumisesta on hiljattain kasvanut entisestään uuden kotoutumislain myötä.
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työskentelee yhteensä 32 monikielistä ohjaajaa. Heistä kahdeksan palvelee asiakkaita päiväkodeissa, viisi leikkipuistoissa, 11 peruskouluissa, neljä lukioissa, kaksi työväenopistoissa ja kaksi ruotsinkielisissä palvelukokonaisuuksissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Melopedagoginen asiantuntija
Puh:040 677 0524maija.melo@hel.fiNina Daleviestintäasiantuntija
toimialaviestintä
Kuvat






Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 15.4.202515.4.2025 17:55:46 EEST | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 8.4.20258.4.2025 19:19:54 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 8. huhtikuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta. Lautakunnalle annettiin kokouksen yhteydessä lisätietoa perusopetuksen rahoituksesta, koska eri yhteyksissä on herännyt kysymyksiä, onko kaupunki leikannut perusopetuksen budjettia. Helsingin kaupunki ei ole leikannut perusopetuksen rahoitusta. Vuoden 2025 talousarviossa perusopetuksen budjettia lisättiin 20 miljoonalla eurolla. Lisäksi perusopetuksen koulujen budjetteihin lisättiin tarveperusteiseen rahoitukseen 0,9 miljoonaa euroa ja painettuihin oppimateriaaleihin 0,4 miljoonaa euroa. Perusopetukseen on kuitenkin ollut mahdollista hakea ja saada määräaikaisia valtionavustuksia, joiden määrää valtio on vähentänyt. Hankerahoitus on siis vähentynyt. Tätä rahoitusta ei alun perinkään ole tarkoitettu pysyvien menojen rahoittamiseen ja kouluilla on ollut tieto tämän rahoituksen vähenemisestä. Lis
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 8.4.20254.4.2025 14:13:44 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 8. huhtikuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa ehdotus kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityksestä kaupunginhallitukselle koskien toimialan eräiden ICT-toimintojen luovuttamista DigiHelsinki Oy:lle. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: lausunto Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Lapinlahdenkatu 10 lausunto päiväkoti Eiran perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Ehrensvärdintie 14 lausunto Daghemmet Alexian hankesuunnitelmasta osoitteessa Aleksanterinkatu 1 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 18.3.202518.3.2025 19:09:58 EET | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 18. maaliskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 18.3.202514.3.2025 09:55:48 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 18. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2024 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2024 toimintakertomus. Tilahankkeista esityslistalla on seuraavat tilat: päätös suomenkielisen päiväkodin perustamisesta Munkkiniemen peruspiiriin osoitteeseen Riihitie 9 lausunto Pitäjänmäkeen osoitteeseen Viinenkuja 6 toteutettavan peruskoulun ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta lausunto Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelmasta osoitteessa Lapinlahdenkatu 10 lausunto Latokartanon peruskoulun lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteessa Agronominkatu 22 lausunto Helsingin medialukion lisätilan hankesuunnitelmasta osoitteessa Moisiontie 3 Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme