Swecon vastuullisuuskonsultit tekivät laajan ilmastoriskien selvityksen ja työkalun sisäasiainhallinnolle
Ilmastoriskejä tunnistetaan ja ilmastoriskitietoa hyödynnetään sisäasiainhallinnossa akuuttien ja fyysisten riskien osalta hyvin, kertoo tuore Swecon tekemä selvitys. Sisäasianhallinnolla tarkoitetaan sisäministeriötä ja sen alaisia virastoja.

Swecon vastuullisuuskonsultit tarkastelivat ilmastoturvallisuuteen liittyvän tiedon, varautumisen ja valmiuksien nykytilaa strategisella ja operatiivisella tasolla. Lisäksi hankkeessa kehitettiin sisäasiainhallinnon henkilökunnan osaamista ja valmiutta tunnistaa sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavia ilmastonmuutoksesta johtuvia uhkia.
Selvityksessä korostui tarve kehittää ilmastoriskien huomioimisen systemaattisuutta sekä riskianalyysin poikkihallinnollisia prosesseja. Selvitys toteaa, että ilmastoriskejä tunnistetaan ja ilmastoriskitietoa hyödynnetään sisäasiainhallinnossa akuuttien ja fyysisten riskien osalta hyvin. Kehitettävää on vielä kompleksisten ja ketjuuntuvien riskien tunnistamisessa, erityisesti tiedon hyödyntämisessä. Tietoa on saatavilla paljon, mutta hyödyntäminen on haastavaa resurssien rajallisuuden vuoksi. Ilmastoriskejä ja ilmastonmuutosta käsittelevää tietoa tuotetaan paljon ja luotettavan tiedon erottaminen massasta vaatii sekä osaamista että aikaa. Lisäksi selvitys tarkasteli hallinnon eri tasojen välisiä ohjauskeinoja ja tiedonkulun kanavia, jotka vaikuttavat suoraan päätöksentekoon.
Analyysityökalu auttaa tiedon hyödyntämisessä ja jakamisessa osana päätöksentekoa
Osana kokonaisuutta tuotettiin ilmastoriskien tunnistamisen ja analysoimisen tueksi ilmastoriskien analyysityökalu, jonka tavoitteena on auttaa hallinnonalan toimijoita systematisoimaan ilmastoriskien hallintaa. Analyysityökalussa huomioidaan strategisella tasolla tiedon hyödyntäminen ja jakaminen osana päätöksentekoa ja virastojen tulosohjausta, sekä operatiivisella tasolla erityisesti toimintatavat ja ohjauskeinot.
Työn tilaajana oli Kriisinhallintakeskus CMC:n organisoima STOPPI –hanke, joka toteutettiin sisäministeriön rahoituksella.
“Useat lähettämämme siviilikriisinhallinnan asiantuntijat työskentelevät kohteissa, joissa ilmastonmuutos kiihdyttää kriisejä ja konflikteja. Olimmekin kiinnostuneita selvittämään, voisiko näiden asiantuntijoiden tietämystä hyödyntää paremmin esimerkiksi ennakoinnissa. Tähän hanke tarjosikin monia hyviä ja konkreettisia ratkaisuja”, toteaa Kriisinhallintakeskuksen johtava asiantuntija Jyrki Ruohomäki.
“Lähtökohtamme työkalulle oli tarjota mahdollisimman käytännönläheinen, resurssitehokas ja läpinäkyvä keino tukea hallinnonalan eri toimijoita ilmastoriskien tunnistamisessa ja varautumisessa, huomioiden niiden erilaiset mandaatit ja toimintatavat. Tulevaisuudessa meidän täytyy varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin olosuhteisiin, kuten sään ääri-ilmiöihin”, Swecon strategisen vastuullisuuskonsultoinnin osastopäällikkö Jaakko Sarpo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Sarpoosastopäällikkö, strateginen vastuullisuuskonsultointiSweco Finland
Puh:0505940955Tiina VarheePR- ja mediasuhteet
Puh:040 723 1231ext.tiina.varhee@sweco.fiLinkit
Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija
Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Uusia nimityksiä Sweco Finlandin johdossa6.8.2025 09:46:12 EEST | Tiedote
Swecolla on tehty kaksi uutta nimitystä, joilla tuetaan yhtiön kasvustrategian toteutumista. Talot ja kiinteistöt -toimialan johtajana toiminut Ismo Tawast on nimitetty 1.9.2025 alkaen Director, Mission Critical & Export for Built Environment tehtävään. Uudeksi toimialajohtajaksi ja Sweco Finlandin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Jouni Ylhäinen, joka aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.
Sweco Finland Q2 2025: Useita merkittäviä kasvualueisiin liittyviä toimeksiantoja16.7.2025 14:44:42 EEST | Tiedote
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2025 toiselta neljännekseltä. Kalenterivaikutus huomioiden Sweco Finlandin tulos parani hieman edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kvartaalilla voitettiin myös useita merkittäviä toimeksiantoja, jotka edistävät vihreän siirtymän toteutumista.
Blogi: Tuulivoiman tuotantokapasiteetti kasvaa – uudet sääntelylinjaukset korostavat suunnittelun merkitystä15.7.2025 13:43:13 EEST | Blogi
Tuulivoima on tällä hetkellä Suomen nopeimmin kasvava sähköntuotantomuoto. Vuoden 2024 lopussa kokonaiskapasiteetti oli 8 358 megawattia, ja vuoden 2025 aikana sen odotetaan kasvavan noin 1 400 megawatilla. Kasvun rinnalla sääntelyn kiristyminen – erityisesti etäisyyssääntöjen tiukentuminen – korostaa huolellisen suunnittelun, kaavoituksen ja ympäristövaikutusten arvioinnin merkitystä.
Sweco Kotkan akkumateriaalitehtaan suunnittelukumppaniksi30.6.2025 09:03:00 EEST | Tiedote
Easpring Finland New Materials rakentaa Kotkaan akkumateriaalitehtaan, joka valmistuttuaan tuottaa 60 000 tonnia katodiaktiivimateriaalia vuodessa.
Raportti: Biodiversiteettiä edistävien liiketoimintamallien mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä, yritykset eivät tunnista biodiversiteettiä taloudelleen olennaiseksi25.6.2025 11:47:38 EEST | Tiedote
Huolimatta luontokadon aiheuttamista kasvavista riskeistä vain 16 prosenttia 50 suurimmasta eurooppalaisesta valmistavan teollisuuden ja energia-alan yrityksestä tunnistaa tällä hetkellä biodiversiteetin taloudellisesti olennaiseksi. Swecon julkaisema raportti kehottaa yritysjohtajia sisällyttämään luonnon monimuotoisuuden yrityksen ydintoimintoihin – sekä riskien hallitsemiseksi että uusien kasvumahdollisuuksien avaamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme