Mico löysi oman paikkansa salibandyseurasta - Salibandyseurat ympäri Suomen ovat avanneet yhteisönsä Commu -sovelluksen kautta.
11.2.2025 07:40:17 EET | Commu | Tiedote
F-liigan joukkueet ovat hyödyntäneet Commu -sovellusta ja jakaneet sovelluksessa tietoa erilaisista vapaaehtoistehtävistä. Näihin kuuluu esimerkiksi tapahtumajärjestelyitä, junioritoiminnan tukemista tai viestinnän avustamista. Vapaaehtoistyöhön mukaan lähteminen ei edellytä lajitaustaa – tärkeintä on halu auttaa ja osallistua. 20 -vuotias Mico on vapaaehtoisena Nurmon Jymyssä.

“Olen ollut muutaman kuukauden vapaaehtoisena Nurmon Jymyssä. Olen superisti sitä mieltä että vapaaehtoistyö on ihan parasta. Porukka on best. Kannattaa totta kai lähteä mukaan salibandyseuratoimintaan, jos vähääkään kiinnostaa, edes yhteen peliin”, Mico kannustaa.
Commun ja F -liigan yhteistyön myötä salibandyseurat ympäri Suomen ovat löytäneet uusia vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset puolestaan ovat saaneet merkityksellisiä kokemuksia – ilman, että salibandytaustaa tai lajiosaamista on tarvittu.
”Meille on tärkeää, että jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi. Vapaaehtoisena voi olla mukana vaikkapa ottelutapahtumien järjestämisessä tai kannustamassa junioreita, eikä lajiosaaminen ole lainkaan välttämätöntä. Tämä on hieno mahdollisuus luoda merkityksellisiä yhteyksiä ja olla osa paikallista yhteisöä,” kertoo F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen.
Salibandyseurat tarjoavat maahanmuuttajille paikallisen yhteisön
Salibandyseurat tarjoavat maahanmuuttaneille turvallisen ja innostavan ympäristön, jossa on helppo tutustua paikallisiin, oppia suomen kieltä ja löytää oma paikka uudessa yhteisössä. Seurojen kautta avautuu ovia niin sosiaalisiin verkostoihin kuin kulttuurin ymmärtämiseen.
”Vapaaehtoistyö salibandyseuroissa tuo yhteen ihmisiä erilaisista taustoista. Se on tilaisuus oppia uutta ja kasvaa yhdessä muiden kanssa. Tämä on erityisen arvokasta maahan muuttaneille, jotka voivat tuntea olevansa osa paikallista yhteisöä ja rakentaa tärkeitä suhteita,” Commun perustaja Sami Ekmark kertoo.
Yhteisöllisyys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus parantavat tutkitusti ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Commun ja F-liigan yhteistyön ansiosta yhä useampi on löytänyt oman paikkansa ja saanut mahdollisuuden auttaa muita.
“Monet vapaaehtoiset ovat kertoneet, kuinka mielekästä on ollut osallistua seurojen toimintaan. Jokaiselle löytyy oma tapa auttaa, oli se sitten kahvin keittäminen otteluissa, toimiminen tapahtuma-avustajana tai juttelu lasten vanhempien kanssa. Yhteisössä kaikki voivat olla osa isompaa kokonaisuutta,” Ekmark lisää.
Salibandyseurat toivottavat kaikki tervetulleiksi – osaamista tai kokemusta ei tarvita. Tällaiseen hommaan apuasi tarvitaan!
-
Kioskimyyntiä - asiakaspalvelun ja myynnin harjoittelu, kahvin ja teen keittäminen, somistaminen ja tarjoilujen esille laittaminen.
-
Pelikello ja kirjuri - pöytäkirjan täyttö ja pelikellon hoitaminen.
-
Valokuvaus ja somettaminen - ansioluettelon ja portfolion kerryttäminen.
-
Lipunmyynti ja lipunluku.
-
Mattotalkoot / mattoryhmä; matto pitää rullata ennen peliä ja pelin jälkeen - kivaa fyysistä tekemistä, myös perheille ja lapsille!
-
Kaukalopartio - pallopojat ja -tytöt jotka suoristavat kaukaloita ja nappaavat palloja.
-
Kuuluttaja / DJ - musiikkien kuratointi, kuuluttaminen.
-
Maskotti - yleisön ilahduttaminen, fyysistä hommaa!
-
Järjestyksenvalvonta ja liikenteenohjaus
-
TV -lähestyksen ohjaaja, videokuvaajia, selostajat... Yksi voi hakea haastateltavia haastatteluihin, toinen hoitaa kameroiden asentamista ja valojen asettelua…
3 syytä liittyä mukaan salibandyseuran vapaaehtoistoimintaan:
-
Koet merkityksellisyyttä: Vapaaehtoistyö tarjoaa mahdollisuuden tukea paikallista urheilua ja nähdä oman panoksesi vaikutus.
-
Tapaat uusia ihmisiä: Seuran toimintaan osallistuminen on loistava tapa luoda uusia ystävyyssuhteita ja vahvistaa yhteyksiä muihin yhteisön jäseniin.
-
Saat uusia taitoja: Pääset oppimaan uutta ja kehittämään osaamistasi, olipa kyseessä tapahtumajärjestely, viestintä tai tekniset taidot, kuten valokuvaus.
Kurkkaa tästä millaista apua paikallinen salibandyseurasi tarvitsee!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.ficommuapp.fiLinkit
Commu on Suomen suosituin auttamisen alusta - lataa Commu nyt!
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt yli 100,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentäen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Joulun helpoimmat hyvät teot - 12 ideaa auttamiseen Commussa5.11.2026 11:58:05 EET | Tiedote
Joulumieli syntyy pienistä hyvistä teoista. Siksi kokosimme 12 jouluisaa ja helppoa ideaa, joilla voit auttaa Commussa. Useimpiin menee alle tunti, eikä mikään niistä vaadi erityistä kokemusta. Jos jokainen valitsee yhden, joulun iloa jaetaan jo suuresti! Pienetkin teot riittävät: lumityöt naapurille, ajan vietto yksin asuvan kanssa tai joulukalenterin hankkiminen lapselle.
Vähävaraisen äidin kommentti pysäytti eurajokelaisen Sannin - nyt hän jakaa joulumieltä Commun kautta2.11.2026 14:36:47 EET | Tiedote
Vuonna 2026 pienituloisissa perheissä asuu Suomessa yli 170,000 lasta. Eurajokelainen Sanni tarjoutui Commussa antamaan joulukalentereita vähävaraisten perheiden lapsille, ja yhteydenottoja tuli enemmän kuin hän osasi odottaa.
”Att hjälpa andra tar aldrig något ifrån en” – Lovisabon Christina, 74, hoppas att ingen ska skämmas för att be om hjälp20.10.2026 14:55:20 EEST | Pressmeddelande
Lovisabon Christina Jäkkä har arbetat som frivillig i sin hemstad i ett par decennier. Nu är hon också med i appen Commu, där grannar kan be om och erbjuda hjälp. Hennes budskap är tydligt: det krävs mod för att be om hjälp, men ingen förlorar på att hjälpa.
Loviisalainen Christina, 74, löysi naapuriavun uuden muodon Commu-sovelluksesta – "Auttaminen ei ole koskaan keneltäkään pois"20.10.2026 14:55:20 EEST | Tiedote
Loviisalainen Christina Jäkkä on tehnyt vapaaehtoistyötä kotikaupungissaan parikymmentä vuotta. Nyt hän on mukana myös yhteisösovellus Commussa, jossa naapurit voivat pyytää ja tarjota apua toisilleen. Hänen mukaansa avun pyytäminen vaatii rohkeutta, mutta auttamisesta ei häviä kukaan.
Ingå utvecklar psykisk kristålighet och beredskap i samarbete med Commu13.10.2026 08:41:42 EEST | Pressmeddelande
Ingå kommun inledde i september ett samarbete med den inhemska samhällsplattformen Commu. Målet är att stärka gemenskapen och göra det ännu enklare för kommuninvånarna att delta. Samarbetet utvidgas också till psykisk kristålighet och beredskap genom ett projekt finansierat av Sitra (1.9.2026–31.8.2027).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme