Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluevaltuusto keskusteli tarkastuslautakunnan arvioinnista – valiokuntaohjelma uudelleen valmisteluun

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli maanantaina tarkastuslautakunnan väliarviointia. Sen sijaan valiokuntaohjelma palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.

Aluevaltuusto merkitsi maanantain kokouksessa tiedoksi aluehallituksen vastaukset tarkastuslautakunnan väliarviointiraporttiin. Monia raportissa esille nostettuja kysymyksiä on saatu käännettyä myönteiselle kehitysuralle. Esimerkiksi investoinnit ovat kuitenkin hyvinvointialueesta riippumattomista syistä viivästyneet.

Niin tarkastuslautakunnassa kuin aluevaltuuston puheenvuoroissakin pidettiin tärkeänä, että hyvinvointialue tavoittelee jatkossakin lakisääteistä tasoa palveluihin pääsylle asetetuissa mittareissa ja vahvistaa perustason palveluja.

-Kuluvan vuoden talousarviossa siirrettiin painopistettä perusterveydenhuoltoon. Pidämme perusterveydenhuollossa edelleen kiinni myös 14 vuorokauden hoitoonpääsyajasta. Myös digiklinikka on erittäin merkittävä vahvistus perustason palveluun, hyvinvointialuejohtaja Juhani Sand tähdensi aluevaltuustossa.

Uusia jäseniä loppukaudeksi

Aluevaalilautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi Reijo Kahelinin (vas) tilalle valittiin Vilho Ponkiniemi. Neljänneksi varajäseneksi nimettiin Maija-Sofia Ulmasen (kok) tilalle Hannu Merkoski.

Hyvinvointi-​ ja kokonaisturvallisuusvaliokuntaan Karoliina Paavolan (liik) tilalle valittiin Jessika Villgren. Hänen tilalleen varajäseneksi valittiin Jari Kinnunen.

Aluevaltuusto hyväksyi myös muut listalla olleet asiat.

Yhteyshenkilöt

Loukaskorpi JohannaAluevaltuuston puheenjohtaja

Puh:040 8063691

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote

Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye