Saara Henrikssonin uutuusromaani tarjoaa valtapelejä ja keskiaikaista mystiikkaa
12.2.2025 07:50:00 EET | Into Kustannus | Tiedote
Keskiaikaiseen Saksaan sijoittuva Kerjäläiskuningatar kertoo spekulatiivisen fiktion keinoin todellisesta henkilöstä, Quedlinburgin ruhtinatarabbedissa Hedwigistä. Nuori hallitsijanainen temmataan keskelle ruhtinaiden, piispojen ja hansaliiton kieroa valtapeliä. Säilyttääkseen valtansa hän turvautuu pakanalliseen apuun.

Saksin vaaliruhtinaskunnan hallitsijan Fredrik II:n keskimmäinen tytär Hedwig nimitetään Quedlinburgin ruhtinatarabbedissaksi armon vuonna 1465, ja luostarisäätiön mukana hän saa hallittavakseen pienen kaupunkivaltion. Hedwig välttää ylhäisönaisten tavanomaisimman kohtalon uusien perillisten synnyttäjänä, mutta ajautuu keskelle juonitteluja, petoksia ja salaliittoja.
Valtataistelun pelinappuloiksi päätyvät myös Hedwigin uskollinen henkivartija Theoderich, jonka taakkana on menneisyyden hirvittävä petos, sekä luostarin kuorotyttö Theres, jolla on näkemisen lahja. Rahanahneiden kirkonmiesten ja kauppiaiden kamppaillessa keskenään vallasta kaupungissa syrjäseutujen oudot uskomukset ja voimat alkavat nostaa päätään. Lumoava romaani kuljettaa luostarilinnan sokkeloisille käytäville, vuorten soliin ja metsän synkkään siimekseen.
"Tapahtumat perustuvat löyhästi todellisen Hedwig Saksilaisen elämään. Naisten hallitsemat kaupunkivaltiot, kuten Quedlinburg ja Essen, olivat kiinnostava ilmiö keskiajan Saksassa. Myöhäiskeskiaika oli Euroopassa murroskausi, joka vaikutti Suomeenkin kulttuuri- ja kauppayhteyksien kautta. Vaikka kirja ei sijoitu Suomeen, siinä on meille tuttua historiaa", Saara Henriksson sanoo.
Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista. Äänikirja ja e-kirja julkaistaan 11. maaliskuuta.
Saara Henriksson (s. 1981) on tamperelainen kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja ja kustannustoimittaja. Hän on valmistunut Turun yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan poliittinen historia.
Henriksson on julkaissut useita romaaneja ja novellikokoelmia, ja hänen viimeisin romaaninsa Syyskuun jumalat oli Kuvastaja-palkintoehdokkaana vuonna 2018. Lisäksi hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa yhdessä Aino-Maija Leinosen kanssa.
Tervetuloa kuulemaan kirjasta Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan 5.3., Rosebud Sivulliseen 8.3. ja Tampereen Akateemiseen Kirjakauppaan 15.3.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kevään 2025 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Hunaja-ansa – miten länsimaiset pankit pyörittävät venäläistä mustaa rahaa17.3.2026 10:37:04 EET | Tiedote
Ruotsalaisten toimittajien kirja Hunaja-ansa – Swedbank, Venäjä ja maailman suurin rahanpesuskandaali paljastaa, miten maan arvostetuin pankki sotkeutui suurten voittojen perässä kansainväliseen rahanpesuskandaaliin. Kirjan mukaan kyseessä on paljon vakavampi asia kuin länsimaissa on ymmärretty. Venäjän varallisuutta ei ole siirretty länsimaihin oligarkkien ylellistä elämää varten, vaan Venäjän mustaan sotakassaan horjuttamaan länsimaiden yhteiskuntia.
Me Otukset -sarja jatkuu – seikkailulliset tarinat ja vaikuttavat valokuvat tukevat lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta12.3.2026 09:50:45 EET | Tiedote
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Me Otukset -kirjasarja saa jälleen perheenlisäystä. Me Oravaiset on koko perheelle sopiva teos, joka yhdistää lumoavalla tavalla tiedon, tarinan ja Hannu Laakson upeat luontokuvat.
Tietokirja Suomen yleisimmästä linnusta tuo ilmi broilerintuotannon vaietut puolet4.3.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Tiina Ollilan ja Helinä Äären Broilerin tarina on ensimmäinen riippumaton tietokirja Suomen syödyimmästä eläimestä ja yleisimmästä linnusta. Teos osoittaa, että broilerintuotanto on niin kestävyyden, avoimuuden kuin eläinoikeuksien näkökulmasta vaiettu ongelma.
Vendi – Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin4.3.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Perjantaina 6.3. ilmestyvä kirja Vendi – Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin kertoo 15-vuotiaan Vendin tarinan hänen läheistensä silmin. Teos herättää näkemään, millainen on tyttöjen ja henkirikoksen uhrien läheisten asema Suomessa. Se kurottaa surun ja tragedian yli ja ehdottaa, mitä meidän on tehtävä, jotta muut tytöt pääsisivät kotiin.
Kansainvälinen bestseller Ruostemetsä on täällä25.2.2026 12:19:42 EET | Tiedote
Ruotsin suosituimpiin dekkaristeihin kuuluvan Anders de la Motten Kadonneet sielut -sarja on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, joista useissa se on noussut myyntilistojen kärkisijoille. Sarjan ensimmäinen osa Keräilijä oli yksi vuoden 2025 luetuimpia kirjoja Suomessa. Ruostemetsässä Leo Asker ja Martin Hill ratkovat rikosta, jolla on mytologiselta vaikuttavia yhteyksiä rautakaudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

