Kari Ketosen ja Antti Holman tähdittämä draamakomedia alkaa 28.2.: "Kun näyttelee karikatyyriä itsestään..."
Kari Ketosen ja Antti Holman tähdittämä Ruudun alkuperäissarja alkaa perjantaina 28.2. Ensimmäinen jakso nähdään myös Nelosella klo 21:35. Ensimmäiset jaksot ovat nyt median esikatseltavissa Nelosen pressipalvelussa.

Onko Aki Kurki kirottu? Tässä on kysymys, johon Aki Kurki itsekin haluaisi kovasti saada vastauksen.
Ruudun alkuperäissarja Kurjen kirous on 8-osainen draamakomedia, jossa näyttelijä Aki Kurki (Kari Ketonen) kipuilee paikallaan junnaavan elokuvauran ja ikuisten sivuroolien kanssa. Kun Aki saa eräänä päivänä kuulla selvänäkijältä olevansa kirottu, alkavat palaset loksahdella kohdilleen. Enää pitäisi selvittää, että kuka Akin menneisyydestä olisi voinut kirota hänet. Sukellus omaan menneisyyteen ja poltettuihin siltoihin osoittaa, että ehdokkaita onkin yllättävän paljon.
Kurjen kirouksen jaksoja on nyt lehdistön esikatseltavissa Nelonen Median uudistuneessa pressipalvelussa.
Sarjan pääosassa nähdään Kari Ketosen lisäksi Akin manageria Hannua näyttelevä Antti Holma, joka parhaansa mukaan yrittää järjestää alalla hankalan maineen saaneelle Akille edes niitä pikkurooleja.
- Aki Kurjen rooli oli riemukas haaste, jonka tekeminen oli aidosti hauskaa ja palkitsevaa. Kun näyttelee karikatyyriä itsestään, voi olla yhtäaikaa tosissaan ja kieli poskessa. Paras nauru on itselleen nauraminen. Kurjen kirous on nopeaa, terävää ja raikasta komediaa, jonka parissa uskon katsojienkin viihtyvän, Ketonen sanoo.
Sarjan sivurooleissa nähdään mm. Akin ex-vaimoa Ronjaa näyttelevä Lotta Lehtikari, Akin teini-ikäistä tytärtä Aadaa esittävä Pinja Miettinen, selvänäkijää esittävä Ylermi Rajamaa sekä Akia huomattavasti parempiin rooleihin pääsevää näyttelijäkollegaa Benjaminia esittävä Elmer Bäck.
- Vaikka Kurjen kirous on komediaa, niin tässä kuitenkin kysytään kysymyksiä, kuten onko menestys tärkeää, ja mitä me ylipäätään yritetään tässä elämässä niin kovasti saavuttaa. Siellä on pohjavire, jossa on ihan tärkeitä ja vakaviakin kysymyksiä, Lotta Lehtikari analysoi.
Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Niklas Lindgren ja tuottanut Max Malka.
VIDEO: Kurjen kirous -traileri julki nyt! Kari Ketosen ja Antti Holman tähdittämä draamakomedia alkaa 28.2.
Kurjen kirous alkaa Ruudussa perjantaina 28.2. ja ensimmäinen jakso nähdään samana päivänä myös Nelosella klo 21:35.
Kurjen kirouksen ensimmäiset jaksot ovat nyt lehdistön ennakkokatseltavissa Nelosen uudistuneella pressisivustolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia PaavonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0406341546mia.paavonen@nelonenmedia.fiKuvat
Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Jenni Vartiaisesta The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja: ”Edessä on ihana seikkailu”19.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finland saa uuden tähtivalmentajan tammikuussa käynnistyvälle 15. tuotantokaudelle. Punaiselle tuolille istahtaa yksi maamme menestyneimmistä artisteista, Jenni Vartiainen. Muina valmentajina jatkavat viime kaudelta tutut SANNI, Elastinen ja Arttu Wiskari. The Voice of Finlandin tuottaa ITV Studios Finland Oy.
Duudsoneilta uusi elokuva – hurjapäiset kuvaukset alkavat legendaarisella Duudsoneiden ranchilla kesällä!18.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Duudsonit eli HP Parviainen (vas.), Jarno Leppälä, Jukka Hildén ja Jarno Laasala tekevät näyttävän paluun valkokankaalle. Duudsonit palaa kotiin -elokuvan kuvaukset alkavat pian Seinäjoella.
Kyllä isä osaa Lapissa saa ensi-iltansa lokakuussa – juliste julki!16.6.2025 12:01:08 EEST | Tiedote
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osa Kyllä isä osaa Lapissa valloittaa valkokankaat 15. lokakuuta. Elokuvan päärooleissa jatkavat Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen.
Suuri seikkailu päättyi historiallisesti – tässä ovat voittajat: ”Mikä jännitysnäytelmä!”15.6.2025 10:25:23 EEST | Tiedote
Suuri seikkailu huipentui jännittävään finaaliin, jonka lopputulos teki ohjelman historiaa.
LIV Golfin loppukausi yksinoikeudella Ruudussa13.6.2025 14:43:13 EEST | Tiedote
Bryson DeChambeau, Jon Rahm ja muut golfin supertähdet ottavat mittaa toisistaan LIV Golfin intensiivisessä loppukaudessa. Kaikki kuusi jännittävää turnausta nähdään Suomessa yksinoikeudella Ruudussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme