Närpiön saariston Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaluonnoksen kuuleminen on käynnissä (Pohjanmaa)

Jaa

Närpiön saariston Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteita ovat luontotyyppien ja lajien kehityksen ylläpitäminen tai vahvistaminen, saaristo- ja muuttolintukantojen lisääminen ja virkistyskäytön ohjaaminen soveltuville alueille. Myös kalastus nostetaan esille: pyrkimyksenä on, että kalatalouden ja kalakantojen hoito on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Suunnitelmaluonnos on nähtävillä ja kommentoitavana 30.4.2025 asti.

Kallioinen ja kivikkoinen saaristomaisema kesällä.
Robin Sjöblom, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hoito- ja käyttösuunnitelma tähtää luontoarvojen säilyttämiseen tai parantamiseen

Hoito- ja käyttösuunnitelma sisältää perusteellisen kuvauksen alueen geologiasta, luonnosta ja historiasta. Siinä käydään läpi nykyinen käyttö, keskeiset arvot ja uhkakuvat, tavoitteet ja toimenpiteet.

Luontoarvojen säilyttämiseen tai parantamiseen tähtäävissä toimenpiteissä esitetään muun muassa ravinnekuormituksen vähentämistä, perinnebiotooppien hoitamista esimerkiksi laiduntamalla ja kurtturuusun torjuntaa. Tärkeä tavoite on myös vahvistaa merilintukantaa esimerkiksi kohdentamalla metsästystä minkkiin ja supikoiraan. Kulttuurihistoriallisten kohteiden ennallistaminen ja erilaisten kalastusta edistävien toimien toteuttaminen on myös toimenpidelistalla. Suunnitelma ei ole oikeudellisesti sitova.

Vuosien 2022–2025 aikana valmisteltu suunnitelma on laadittu yhteistyössä ohjausryhmässä, johon on kuulunut Närpiön ja Kaskisten kaupunkien, Korsnäsin kunnan, maa- ja vesialueiden omistajien ja eri sidosryhmien edustajia. Tavoitteena on turvata luontoarvot, jotka ovat perustana Natura 2000 -alueen perustamiselle. Lisäksi edistetään kulttuurihistoriallisia arvoja ja virkistyskäyttöarvoja.

Natura 2000 -alue muodostuu suurehkosta yhtenäisestä alueesta, joka ulottuu Kaskisten länsipuolella sijaitsevista Närpiön eteläisistä merialueista ja pohjoisessa Korsnäsin Harvungöniin (Södra Björkön) asti. Tämän lisäksi Pjelaxfjärdenin pohjoisosat ja Svartön kuuluvat Närpiön saariston Natura 2000 -alueeseen. Kaikki alueet kuuluvat joko Närpiön kaupungille tai Korsnäsin kunnalle, paitsi Kaskisten kaupungille kuuluva Rönnskäret.

Anna palautetta suunnitelmasta 30.4. mennessä

Närpiön saariston Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman luonnos on nähtävillä osoitteessa www.ely-keskus.fi/kuulutukset/etela-pohjanmaa 10.2.–30.4.2025. Suunnitelman paperiversio ja palautuskirje lausuntoa varten voidaan lähettää tarvittaessa henkilöille, joilla ole pääsyä sähköiseen suunnitelmaan.

Hoito- ja käyttösuunnitelmasta järjestetään yleinen esittelytilaisuus 19.2.2025 klo 17:30–19 Närpiön kaupungintalolla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Luonnonsuojelun asiantuntija Hanna Finne, puh. 0295 027 030
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Liitteet

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaalla epävarmat ja sumuiset näkymät29.4.2025 09:19:53 EEST | Tiedote

Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Useilla alueilla talouden elpyminen on alkanut, mutta Yhdysvaltojen asettamat tullit ja niiden aiheuttamat vastatoimet ovat vieneet maailmankaupan sekasortoiseen tilaan, jossa tulevaisuuden ennakointi on erittäin vaikeaa. Epävarmuutta lisää myös Venäjän käymä sota Ukrainassa. Etelä-Pohjanmaalla epävarmuus ja sumuisuus luonnehtivat maakunnan suhdanneodotuksia. Usko käänteeseen on kuitenkin hiljalleen vahvistumassa, vaikka geopoliittinen tilanne ja protektionistiset politiikkatoimet ovat tuottaneet uudenlaista hämmennystä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye