Kruunuvuorenrannan rakentaminen jatkuu
12.2.2025 11:00:27 EET | Skanska Oy | Tiedote
Skanska on käynnistänyt uuden omistusasuntokohteen rakentamisen Helsingin Kruunuvuorenrannassa. Kohteen lämmityksessä ja viilennyksessä hyödynnetään ainutlaatuista energian kausivarastoa.

Helsingin Kultasirittäjä -niminen kohde rakennetaan osoitteeseen Yksisarvisenkuja 2 ja se käsittää 57 asuntoa. Kultasirittäjä valmistuu vuoden 2026 kesällä.
”Olen todella iloinen, että pääsimme vihdoin käynnistämään uuden kohteen Helsinkiin. Viimeiset vuodet ovat olleet asuntomarkkinan näkökulmasta haastavia, mutta nyt näemme tilanteen kehittyneen oikeaan suuntaan, josta on havaittavissa positiivia signaaleja”, kertoo Skanska Kotien myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma.
Kultasirittäjän huoneistot ja parvekkeet on suunnattu niin, että niistä avautuu näköaloja sisäpihalle, Kruunuvuoren kallioille sekä ympäristön metsäalueille. Ylimpien kerrosten asunnoissa on osassa myös merinäköala.
”Edellinen kohteemme, Helsingin Maininki, valmistui Kruunuvuorenrannassa joulukuussa, ja uskomme alueen vetovoiman olevan kohdillaan. Merellisyys, luontoalueet, vastuulliset rakentamisen ratkaisut sekä muutaman vuoden päästä valmistuva ja alueen kantakaupunkiin yhdistävä raitiovaunuyhteys kiinnostavat asiakkaitamme”, Kuosma jatkaa.
Energian kausivarasto ottaa talteen merivettä
Helenin ja Skanskan toteuttama energian kausivarasto tuottaa asuinalueelle lämmityksen ja viilennyksen. Auringon lämmittämä pintavesi kerätään syksyisin kausivarastoon ja sitä hyödynnetään asuntojen lämmityksessä talvikaudella. Kesäkaudella asunnot vastaavasti hyödyntävät kausivarastosta saatavaa energiaa asuntojen viilennykseen. Ratkaisun myötä lämmitys ja viilennys on lähes päästötöntä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Kodit, myynti- ja markkinointijohtaja Marja Kuosma, puh. 040 844 8630, marja.kuosma[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska on käynnistänyt asuntokohteen rakentamisen Turun Telakkarannassa2.4.2026 11:17:07 EEST | Tiedote
Skanska on käynnistänyt As. Oy Turun Prikantiinin rakentamisen Aurajoen varrella. Rakennukselle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta, ja sen energialuokka on A. Kyseessä on Skanskan viimeinen hanke Turun Telakkarannan asuinalueella.
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Rakentaminen Skanskassa kääntyi kasvuun vuoden 2025 loppua kohti – asuntoprojektikehityksen markkina yhä haastava9.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2025 liikevaihto supistui 3 prosenttia vuoteen 2024 nähden. Asuntoprojektikehityksen haasteellisen markkinan takia myös liikevoitto jäi edellisvuodesta.
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


