Syömishäiriöiden kanssa esiintyvät muut sairaudet on tärkeä huomioida nykyistä paremmin
21.2.2025 08:51:27 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Väitöstutkimuksessa havaittiin, että syömishäiriö puhkeaa kaksi kertaa yleisemmin tyypin 1 diabetesta sairastavilla kuin muilla.
Syömishäiriöt ovat yleisiä. Tutkimusten mukaan syömishäiriön on sairastanut yli 10 % nuorista
aikuisista Suomessa. LL Leon Hirvelän väitöstutkimus antaa lisätietoa syömishäiriöiden
yhteydestä muihin sairauksiin.
— Tutkimusaineistossani tyypin 1 diabetesta sairastavilla oli kaksi kertaa useammin syömishäiriö kuin verrokeilla. Myös psyykenlääkkeiden käyttö oli yleistä. Yli 60 % syömishäiriöön sairastuneista käytti psyykenlääkettä syömishäiriödiagnoosinsa jälkeen, Leon Hirvelä kertoo.
Hirvelä havaitsi, että tyypin 1 diabetesta sairastavien syömishäiriöt ovat alihoidettuja muihin syömishäiriöitä sairastaviin verrattuna. Tämä on hänen mukaansa selkeä epäkohta. Diabetes vaikeuttaa syömishäiriöitä, ja toisaalta syömishäiriöt johtavat usein diabeteksen komplikaatioihin ja varhaisempaan kuolleisuuteen.
Tulokset antavat lisätukea syyskuussa valmistuneelle syömishäiriöiden Käypä hoito -suositukselle. Suosituksessa korostetaan muiden psyykkisten ja somaattisten sairauksien huomioimista osana syömishäiriöiden hoitoa.
— Terveydenhuollossa tarvitaan nykyistä suurempia ponnistuksia syömishäiriöpotilaiden hoidossa. On tärkeää, että tutkimustieto syömishäiriöiden yhteyksistä muihin sairauksiin johtaa moniammatilliseen yhteistyöhön ja räätälöityihin hoito-ohjelmiin, Hirvelä painottaa.
LL Leon Hirvelä väittelee 28.2.2025 kello 13 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Factors Accounting for the Symptoms, Onset and Complicated Course of Eating Disorders in Finnish Population – Sensation Seeking, Alcohol Problems and Type 1 Diabetes". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum, luentosali 1, Haartmaninkatu 8.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leon HirveläVäitöskirjatutkijaHelsingin yliopisto
leon.hirvela@helsinki.fiJanne HuovilaViestinnän asiantuntija
Puh:0504620810janne.huovila@helsinki.fiTietoa Helsingin yliopistosta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Miten 2010-luvun kulttuurisodat syntyivät? Väitös tarkastelee Yhdysvaltain juutalaisyhteisön näkemyksiä2.2.2026 10:22:00 EET | Tiedote
Yhdysvalloissa kuohuu ja erimielisyydet ovat nousseet uudelle tasolle Trumpin aikakaudella. Väitöstutkimus 2010-luvun kulttuurisodista yhdysvaltalaisten juutalaisten silmin taustoittaa, miten nykyiseen tilanteeseen on päädytty.
Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman30.1.2026 10:02:10 EET | Tiedote
Kasvomurtuma ei ole vain esteettinen tai paikallinen vamma ja niitä esiintyy jopa 10–15 prosentilla kaikista traumapotilaista. Kasvomurtuma voi kätkeä hengenvaarallisen aivovamman, joka voi jäädä helposti huomaamatta.
Helsingin yliopiston sijoitustuotto kuusi prosenttia vuonna 202523.1.2026 10:19:03 EET | Tiedote
Sijoitukset ovat tuottaneet yli 400 miljoonaa euroa vuodesta 2019
Ilmastonmuutos näkyy yhä enemmän uutisissa – mutta suhde talouskasvuun on yhä tabu23.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Uusi väitöstutkimus osoittaa, että ilmastonmuutoksesta uutisoidaan suomalaisessa mediassa aiempaa enemmän, mutta keskustelu tapahtuu pääosin talouskasvun ehdoilla.
Populistinen viestintä on yleistynyt puolueissa, mutta sen voimakkuus ja ilmenemismuodot vaihtelevat huomattavasti22.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Perussuomalaiset erottuu johdonmukaisimpana ja näkyvimpänä populistisen viestinnän käyttäjänä, mutta myös muut puolueet turvautuvat populistisiin keinoihin poliittisesta tilanteesta riippuen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme