Kela maksoi aiempaa enemmän matkakorvauksia vuonna 2024 – ambulanssikyytien määrä laski edelleen
13.2.2025 06:00:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela korvasi vuonna 2024 lähes 4,5 miljoonaa sairaanhoitoon tai kuntoutukseen liittyvää matkaa. Matkoja tehtiin yli kaksisataa tuhatta enemmän kuin edellisvuonna, ja myös maksettujen korvausten määrä nousi.
Kelan korvaamien sairaanhoitoon tai kuntoutukseen liittyvien matkojen määrä nousi vuonna 2024 edellisvuodesta yli kahdellasadalla tuhannella. Matkoja tehtiin lähes 4,5 miljoonaa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin 2023.

Myös matkojen kustannukset nousivat edellisvuodesta. Kela maksoi matkakorvauksia noin 343 miljoonaa. Summa on runsaat 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuosina. Korvausten nousua selittää muun muassa sairaankuljetuksen ja taksimatkojen hintojen taksakorotus. Korvausten saajien määrä nousi hieman: vuonna 2024 Kela korvasi matkoja 605 300 henkilölle, kun vuonna 2023 saajia oli 593 000.
– Väestömäärään suhteutettuna saajien osuus kuitenkin pysyi samana kuin edellisvuonna, Kelan erikoistutkija Päivi Tillman kommentoi lukuja.
Matkakorvausten käytössä oli suuria alueellisia eroja. Eniten korvaukset lisääntyivät vuonna 2024 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella, missä korvausten saajien määrä nousi 25 prosentilla ja korvausten kokonaissumma 42 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Lähes yhtä suuri kasvu oli Vantaa-Keravan hyvinvointialueella. Molemmilla alueilla korvattujen matkojen määrä kasvoi noin viidenneksellä.
– On mahdollista, että hyvinvointialueuudistuksen takia asiakkaan terveyspalvelu onkin oman kotikunnan sijaan kauempana. Tällöin korvaukset ovat isommat ja useampi matka ylittää 25 euron omavastuurajan ja tulee korvauksen piiriin, Tillman arvioi.
Ambulanssikyytien määrä väheni edelleen
Eniten korvattavia matkoja tehdään taksilla. Vuonna 2024 Kela korvasi noin 3,8 miljoonaa taksimatkaa, mikä on noin viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Taksimatkojen korvaussumma nousi ensi kertaa yli 200 miljoonaan euroon.
Vuonna 2023 taksikyydit nousivat matkakorvauksien saajien määrässä mitattuna ambulanssimatkojen edelle monen vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2024 Kelan korvaamien ambulanssimatkojen määrä laski edelleen hieman.
– Tilastoista näkyy, että kulkuvälineittäin tarkasteltuna ambulanssimatkojen määrä ja saajien väestöosuus laski hieman ja taksimatkojen osuus nousi hieman kaikkein vanhimmissa ikäluokissa eli yli 80-vuotiailla, Päivi Tillman sanoo.
Hän arvelee, että muutoksen taustalla voi vaikuttaa se, että ambulanssin saatavuutta on tiukennettu ja matkustajia on ohjattu taksin käyttöön.
Vuonna 2024 asiakkaat käyttivät omaa autoa sairaanhoitomatkoihin hieman edellisvuotta enemmän. Oman auton käytöstä saatavaa kilometrikorvausta nostettiin kesällä 2022, mikä on nostanut auton käytöstä korvauksia saaneiden määrää, kun yhä useampi matka on ylittänyt omavastuurajan. Viime vuonna Kela maksoi matkakorvauksia oman auton käytöstä 54 000 asiakkaalle.

Yhteyshenkilöt
Päivi TillmanerikoistutkijaKela
Puh:020 634 1491paivi.tillman@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Försöket med distansservice vid Finlandsdiskarna avslutas – FPA betjänar fortsättningsvis i Imatra, Nurmes och Borgå26.2.2026 10:35:36 EET | Pressmeddelande
Myndigheternas gemensamma försök med distansservice avslutas vid Finlandsdiskarna i Imatra, Nurmes och Borgå 27.2.2026. Under försöket har kunder kunnat ta del av FPA:s tjänster via videolänk vid Finlandsdiskarna.
Suomi-pisteiden etäpalvelukokeilu päättyy – Kela palvelee edelleen Imatralla, Nurmeksessa ja Porvoossa26.2.2026 10:35:36 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Viranomaisten yhteinen etäpalvelukokeilu päättyy Suomi-pisteissä Imatralla, Nurmeksessa ja Porvoossa 27.2.2026. Kokeilun aikana Kelan palvelua on voinut käyttää videoyhteydellä Suomi-pisteissä.
Remote service pilot at Suomi-piste service points ending in Imatra, Nurmes and Porvoo – Kela’s services still available26.2.2026 10:35:36 EET | Press release
A pilot study on remote services jointly organised by public authorities at Suomi-piste service points is set to end in Imatra, Nurmes and Porvoo on 27 February 2026. During the pilot study, customers can access Kela’s services via a video connection at Suomi-piste service points.
Kelan uusi saamen kielen ja kulttuurin huomioiva kuntoutuspalvelu26.2.2026 09:28:41 EET | Tiedote
Kela käynnistää huhtikuussa 2026 uuden saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun kokeilun.
År 2025 var grundläggande utkomststöd vanligast i Vanda – antalet mottagare och utgifterna för stödet ökade26.2.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Antalet mottagare av grundläggande utkomststöd och utgifterna ökade tydligt år 2025. Stödet erhölls av 6,4 procent av dem som bor i Finland, och i kommunjämförelsen var andelen mottagare störst i Vanda. Mest grundläggande utkomststöd betalades för boendekostnader.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme